Tag Archives: heraldiikka

Viisi ehdotusta miltä Alaskan lippu voisi näyttää jos osavaltio olisi suomalaisten asuttama

Tämä postaus on sponsoroitu.

TV1:ltä tulee tänään dokumentti Operaatio Alaska, joka kertoo siitä miltä Alaska voisi tänä päivänä näyttää jos suomalaiset olisivat asuttaneet tämän maanosan toisen maailmansodan aikaan.

Miksi juuri Alaska? Ilmeisesti tämä oli ihan oikea suunnitelma jota harkittiin vakavissaan; jos Neuvostoliitto olisi miehittänyt maamme, tarkoituksena oli siirtää kolme miljoonaa suomalaista laivoilla Alaskaan. Dokumentti leikittelee tällä ajatuksella.

Mutta mitä tämä olisi tarkoittanut Alaskan identiteetille, jossa siihen aikaan asui noin 60 000 ihmistä? Jos meiltä täällä Kasper Diem -blogissa kysytään niin ainakin osavaltion lippu olisi samantien mennyt vaihtoon.

Notalaska

Alaskan lippu on ollut käytössä vuodesta 1927, ja sen suunniteli aikoinaan lastenkodissa asuva orpo lapsi. Estääkö se meitä heittämästä sitä tempperamenttisesti mäkeen ja suunnitelemasta uuden? Ei estä. Tässä siis viisi, parempaa ehdotusta suomalaisten asuttamalle, uljaalle Finlaskalle.

Suomenlippu

1. Finlaska
Alkuperäisessä Alaskan lipussa kahdeksan keltaista tähteä muodostavat Otavan ja Pohjantähden. Nämä ovat sinänsä ihan kelpo symboleita myös meille suomalaisille. Mutta uudessa maanosassa olisi tietenkin pitänyt korostaa uudisasukkaiden erinomaisuutta. Siksi tämä vaihtoehto olisi kyllä näyttänyt komeammalta lipputangossa.

Leijonat

2. ”Alaska-ämpäri”
Toisaalta ei olisi ollut hullumpaa jos lippu jollain tavalla olisi kuvannut uudisasukkaiden luonnetta. Pienet suomileijonat jonottamassa ämpäriä olisi tähän tarkoitukseen täydellinen symboliarvoltaan.

Havuja

3. Havuja
Toisaalta, mikä Otavassa ja Pohjantähdessä on niin hienoa, nehän näkyvät taivaalla muutenkin? Sitä vastoin siellä ei näy hienoja suomalaisia lauseita, niinkuin tässä lippuversiossa.

Suomenpystykorva

4. Suomen pystykorva = best
Suomalaisten siirtolaisten assimilointi paikallisväestöön olisi varmastikin tuonut mukanaan omat ongelmansa. Nämä ongelmat eivät varmastikaan olisi vähentyneet siitä jos suomalaiset olisivat hylänneet orvon lapsen suunnittelman lipun ja korvannut sen lipulla jossa suomenpystykorva kurittaisi Alaskan malamuuttia. Mutta varmaankin se olisi ollut uudisasukkaiden mieleen.

HeMaPap

5. Pieni pussi
Tosin, mikä sitten loppujen lopuksi on suomalaisinta mitä on olemassa? Onko se sauna? Sibelius? Suodatinkahvi? Ei, kyllä se silti taitaa olla että pakasteet laitetaan pieneen pussiin. Ja juuri siksi tämä on luultavasti se lippu jota Alaska käyttäisi tänä päivänä jos väestömme olisi sinne aikoinaan siirretty.

Suomalaisuus. On siinä vaan sitä jotakin.

Operaatio Alaska tänään TV 1:ssä kello 21.05, tai katso samantien tästä

Tagged , , , , , , , , ,

Miksi Helsingin uusi ilme näyttää vuoden 1987 Ellos-luettelolta?

Helsingin kaupunki julkisti tänään uuden ilmeensä. Uudistus tulee voimaan kesäkuun alussa, ja sen myötä luovutaan jostain syystä pääosin 1600-luvulta saakka käytössä olleesta vaakunasta. Miksi? Luultavasti siksi että historia on nykyään epämuodikasta, mutta vaikea sanoa. Uusi ilme näyttää kuitenkin tältä:

HelsinkiIlme

Miksi se näyttää tältä? Suunnittelijan mukaan kyseessä on ”merellisyyttä kuvaava aaltokuvio” joka ”herää eloon kaupungista poimituilla väreillä”. Toisaalta, minkä kaupungin? Koska vaikka suunnittelija puhuukin ”Suomenlinnan vaaleanpunaisesta” ja ”spåran vihreästä” niin tämä ei vaikuta uskottavalta. Katsotaanpa:

Sporanvihrea

Helsingin raitiovaunut ovat esimerkiksi tunnettuja juuri vihreästä väristään – eivät mintunvärisyydestään.

Vaaleanpunainen

Lisäksi Suomenlinnassa on todistettavasti olemassa vaaleanpunaisia taloja, mutta se tuskin on saaren tunnusväri. Ja vaikka olisikin, niin miksi Suomenlinna muutenkaan määrittelisi koko Helsingin väriä millään tavalla? Ei, luultavampaa onkin että selitys on jälkikonstruktio.

Itseasiassa kun katsoo tarkemmin värit ovatkin lähinnä haettuja Elloksen vuoden 1987 syyskatalogista:

Ellos1987

Jos siristää silmiään tämän vintageluettelon kanneessa voikin halutessaan nähdä kaksi aikuista kaupunkia aikuisten värissä – ja niiden välissä Helsinkin puettuna uuteen graafisen ilmeeseensä.

Helsinkipuvut

Miksi värit siis ovat todellisuudessa valittuja? Luultavasti siksi että ovat ”muodikkaita ja kivoja” – kuka nyt ei pitäisi millennial pinkistä?

Kivasvetari

Brändityönsä kulmakivet Helsinki kiteyttää lausahdukseen ”One Hel of an impact”” Kaupungin mukaan kyseessä ei ole slogan, vaan asenne, joka haastaa ajattelemaan isosti.”

Mylittlepony

Se on söpöä, mutta oikeastaanhan lausahduksen pitäisi oikeastaan olla ”One Ellos catalogue. From 1987.” Joka haastaa miettimään miksi uudistus on tehty.

8kplpakkaus

Mutta vakavasti puhuen, miksi luopua viisisataa vuotta vanhasta vaakunasymbolista, ja korvata se muodikkaalla värikombolla, viitteellisellä vaakunan alaosalla ja kömpelöllä fontilla?

Suora linja

Ote brändityökirjasta: ”Kaupungin mainetta rakennamme me helsinkiläiset, joiden intonhimona on merkityksellisten ongelmien ratkaiseminen”.

Nyt pitäisi näköjään siis helsinkiläisenä ihan ensimmäiseksi ratkaista tämä ongelma.

Tagged , , , ,