Viisi ehdotusta miltä Alaskan lippu voisi näyttää jos osavaltio olisi suomalaisten asuttama

Tämä postaus on sponsoroitu.

TV1:ltä tulee tänään dokumentti Operaatio Alaska, joka kertoo siitä miltä Alaska voisi tänä päivänä näyttää jos suomalaiset olisivat asuttaneet tämän maanosan toisen maailmansodan aikaan.

Miksi juuri Alaska? Ilmeisesti tämä oli ihan oikea suunnitelma jota harkittiin vakavissaan; jos Neuvostoliitto olisi miehittänyt maamme, tarkoituksena oli siirtää kolme miljoonaa suomalaista laivoilla Alaskaan. Dokumentti leikittelee tällä ajatuksella.

Mutta mitä tämä olisi tarkoittanut Alaskan identiteetille, jossa siihen aikaan asui noin 60 000 ihmistä? Jos meiltä täällä Kasper Diem -blogissa kysytään niin ainakin osavaltion lippu olisi samantien mennyt vaihtoon.

Notalaska

Alaskan lippu on ollut käytössä vuodesta 1927, ja sen suunniteli aikoinaan lastenkodissa asuva orpo lapsi. Estääkö se meitä heittämästä sitä tempperamenttisesti mäkeen ja suunnitelemasta uuden? Ei estä. Tässä siis viisi, parempaa ehdotusta suomalaisten asuttamalle, uljaalle Finlaskalle.

Suomenlippu

1. Finlaska
Alkuperäisessä Alaskan lipussa kahdeksan keltaista tähteä muodostavat Otavan ja Pohjantähden. Nämä ovat sinänsä ihan kelpo symboleita myös meille suomalaisille. Mutta uudessa maanosassa olisi tietenkin pitänyt korostaa uudisasukkaiden erinomaisuutta. Siksi tämä vaihtoehto olisi kyllä näyttänyt komeammalta lipputangossa.

Leijonat

2. ”Alaska-ämpäri”
Toisaalta ei olisi ollut hullumpaa jos lippu jollain tavalla olisi kuvannut uudisasukkaiden luonnetta. Pienet suomileijonat jonottamassa ämpäriä olisi tähän tarkoitukseen täydellinen symboliarvoltaan.

Havuja

3. Havuja
Toisaalta, mikä Otavassa ja Pohjantähdessä on niin hienoa, nehän näkyvät taivaalla muutenkin? Sitä vastoin siellä ei näy hienoja suomalaisia lauseita, niinkuin tässä lippuversiossa.

Suomenpystykorva

4. Suomen pystykorva = best
Suomalaisten siirtolaisten assimilointi paikallisväestöön olisi varmastikin tuonut mukanaan omat ongelmansa. Nämä ongelmat eivät varmastikaan olisi vähentyneet siitä jos suomalaiset olisivat hylänneet orvon lapsen suunnittelman lipun ja korvannut sen lipulla jossa suomenpystykorva kurittaisi Alaskan malamuuttia. Mutta varmaankin se olisi ollut uudisasukkaiden mieleen.

HeMaPap

5. Pieni pussi
Tosin, mikä sitten loppujen lopuksi on suomalaisinta mitä on olemassa? Onko se sauna? Sibelius? Suodatinkahvi? Ei, kyllä se silti taitaa olla että pakasteet laitetaan pieneen pussiin. Ja juuri siksi tämä on luultavasti se lippu jota Alaska käyttäisi tänä päivänä jos väestömme olisi sinne aikoinaan siirretty.

Suomalaisuus. On siinä vaan sitä jotakin.

Operaatio Alaska tänään TV 1:ssä kello 21.05, tai katso samantien tästä


0 Shares
Tagged , , , , , , , , ,