Kasperin ja Mikon podcast on tehnyt paluun PodMe-palvelussa

Kasperin ja Mikon podcast oli aloittaessaan vuonna 2017 maamme ensimmäinen podcast joka toi ilmiön Suomeen, ja teki podcastien kuuntelemisesta ”coolia”. Suomen suosituin podcast löysikin nopeasti vannoutuneen kuuntelijakunnan, joka tunnisti toisensa ja itsensä termistä eliittikuuntelijat. Joulukuussa 2020 nämä eliittikuuntelijat joutuvat kuitenkin pettymään, kun Kasper ja Mikko ilmoittivat tekevänsä viimeisen jaksonsa.

Vai tekivätkö sittenkään?

Ei suinkaan – koska nyt Kasper ja Mikko ovat back, ja tällä kertaa uudessa PodMe -palvelussa. Luvassa on tuttua pohdiskelua, mutta nyt vuoden tauon mahdollistamalla ihan uudenlaisella virkeydellä. Ja mitä tärkeintä, kuukausimaksua vastaan. Podissa kuitenkin käydään joka viikko uudessa paikassa, puhutaan viikon aikana askarruttaneista aiheista ja juodaan sen jälkeen viikon juoma. Toisin sanoen se konsepti johon eliittikuulijat ovat jo tottuneet, mutta josta muu maailma on vasta saamassa vihiä.

Saaga siis jatkuu – eläköön PodMe ja Suomen suosituin podcast!

Tagged , ,

Mystinen salaseura ”Vapaaruunarit” valitsi vuoden runebergintortun 2022

Salaperäinen järjestö Vapaaruunarit on jälleen kerran kokoontunut maistelemaan jalointa herkkua mitä maamme tuntee – Runebergintorttuja.

Mikä ihmeen Vapaaruunarit? Kukaan ei tarkalleen tiedä kuka tähän arvoitukselliseen seuraan kuuluu, mutta huhutaan että kyseessä on maamme ehdoton kulttuurieliitti. Tämä kulttuurieliitti toivoo yksityisyyttä, ja siksi hienotunteisuus on aina ollut läsnä tapahtumassa.

Se ei kuitenkaan ole tärkeää kuka Vapaaruunareihin kuuluu. Tärkeää on sen sijaan jäsenten rakkaus ruunareihin. Ja se taas paloi viikonloppuna kirkkaalla liekillä.

Tänä vuonna olikin taas komea kattaus esillä, kun tämä puoliesoteerinen seura vertaili peräti yhtätoista leivosta toisiinsa.

Tosin jotain oli tapahtunut sitten viime vuoden maistelusession – joko torttujen taso oli laskenut, tai Vapaaruunareiden maku kehittynyt. Varmaa oli kuitenkin että tyytyväisyys maamme Runeberg-kattaukseen ei ollut katossa.

Pisteiden laskuun suhtauduttiin silti samalla pieteetillä kuin aikasempinakin vuosina. Arvostelukriteereinä oli niin ulkonäkö, tekstuuri kuin tietenkin maku.

Hitaan alun jälkeen raati lämpeni. Jotkut ryhtyivät spontaanisti lausumaan Fredrika Runebergin lentäviä lauseita. Jotkut taas muistelivat Sven Duvan taisteluita. Ja huolellisen maistelun jälkeen löytikin voittaja – ylivoimaisella marginaalilla.

Joten onneksi olkoon Kahvila Ekbergin Fredrikantorttu (jota ei pidä sitten sekoittaa saman kahvilan Runebergintorttuun). Ylivoimainen voitto oli ansaittu – onnea!

Ja eläköön runebergintorttu!

Vapaaruunarit on maamme ehdottomasta kulttuurieliitistä muodostuva salaperäinen seura joka kokoontuu kerran vuodessa maistelemaan runebergintorttuja. Seuraavan kerran helmikuussa 2023. 

Tagged , , ,

Porvoon paras runebergintorttu 2022 valittu

Mikä on Porvoon paras runebergintorttu 2022? Se päätettiin viime viikolla kun huipputuomarit Teresa Välimäki, Kasper Strömman ja Sikke Sumari kokoontuivat kansallisrunoilijamme kotikaupunkiin maistelemaan tätä jumalten herkkua.

Tässä jo toista kertaa järjestettävässä kisassa paikalliset sokerileipurit olivat pistäneet parastaan. Luomukset olivat toinen toistaan fantastisempia – vaikkakin tuomaristo oli tänä vuonna enemmän perinteiseen ruunariin kallellaan.

Mikä sitten tekee hyvän runebergintortun? Ainesosien tasapainoisuus. Sopiva määrä makeutta. Korppujauhojen tuoma suutuntema. Ja tietenkin tunnistettava ulkomuoto.

Vaikka kisassa nähtiin siis tänä vuonna esimerkiksi kääretorttu- ja tartelette-tyyppisiä luomuksia, tuomariston fokus oli löytää täydellinen yksilö joka kuitenkin pysyi perinteiden raameissa.

Kurioisiteettina mainittakoon että kisaan oli tänä vuonna kutsuttu mukaan myös kilpailija Paraisilta – paikkakunta kun liittyy Fredrika Runebergin elämään. Järjestäjien mukaan tämä ei kuitenkaan ollut sen kummempaa kuin että Australia kutsutaan välillä mukaan Euroviisuihin.

Voitto meni tänä vuonna Jaana Koskenniemelle, joka ”räjäytti pakan” tällä sympaattisella ruunaritriolla punssikostukkein. Tai kansanomaisemmin, ”ruunarilärvilaudalla”. Paljon onnea!

Jos haluat nähdä koko tuomarointitilaisuuden, se onnistuu ylläolevasta linkistä.

Eläköön runebergintorttu!

Tagged , , , ,