Olemme käyneet Kiasmassa

Nykytaiteenmuseo Kiasma on ollut pitkään remontissa, mutta nyt ovea raotetaan taas. Tai siis tavallisille arki-ihmisille tietenkin vasta huomenna, mutta koska me Kasper Diem -blogissa olemme etuoikeutettuja kulttuurieliitin edustajia olemme tietenkin jo käyneet paikan päällä. Onhan vuoden graafikko (2013) Kasper Strömman de facto vahva ehdokas Vallilan kulttuurihenkilöksi 2015.

Kiasma1

Miltä uusittu Kiasma sitten näyttää? Suurinpiirtein samalta kuin ennen, paitsi että

• vastaanottotiskiä on siirretty monta metriä
• kyltit ovat nyt myös venäjäksi ja
• osa wc-tiloista on muuttuneet unisex-mallisiksi

Vuoden graafikkoa (2013) ilahduttaa kuitenkin eniten se että uudistusta tekemässä on ollut myös vuoden sisustusarkkitehti (2013) Päivi Meuronen. Tämä jos mikään todistaa että me vuoden 2013 lahjakkaimmat ihmiset olemme vieläkin super-relevantteja ja kiistämätöntä muotoilun kermaa vielä kaksi vuotta myöhemmin.

18

Uudistuneen Kiasman vetonaulana on kuitenkin laaja Robert Mapplethorp -näyttely jonka claim to fame on että työt on aikanaan herättäynyt pahennusta ympäri maailman. Näyttelyssä on siksi erillinen K-18 -osasto herkille katsojille. Me olemme kuitenkin tunnetusti rohkeita, joten kurkkasimme verhon taakse.

Navel1986

Yäk. Ei muuten olisi kannattanut. Voiko tuota edes enää kutsua navaksi? Tuota pitäisi kyllä näyttää lääkärille. Tämä on inhottavinta mitä olemme elämämme aikana nähneet.

Napplethorp3

Monella on myös se harhaluulo että Robert Mapplethorp olisi elämänsä aikan kuvannut pelkästään veistoksellisen suonikkaita miehiä, mutta näyttely osoittaa tämän ennakkoluulon vääräksi. Tämä kuva on esimerkiksi elävä esimerkki siitä että Mapplethorp saattoi hyvinkin innostua myös naisvartalon kauneudesta kunhan mallilla oli isot kädet, tarpeeksi lihaksikas vartalo ja mielellään myös möreä ääni ja aataminomena.

Untitled1974

Kiehtovaa on myös Mapplethorpin uran alkuajan polaroidkuvat. Tämän kuvan nimi on Untitled, se on vuodelta 1974 ja esittää pölynimuria. Siis hiton pölynimuria lattialla. Onko mahdollista että joku voisi tulevaisuudessa innostua Kasper Diem -blogin alkupään blogikirjoituksista samalla lailla?

KiasmaLogo

Vuoden graafikon (2013) kannalta näyttelyn suurin yllätys odottaa kuitenkin naulakoiden luona. Onko Kiasma siis todellakin myös vastaanottotiskin lisäksi uusinut logonsa?

Wow_.

Kirjoitus on väkevä sisältöyhteistyö Kiasman kanssa.


0 Shares
Tagged , , , , , , , , ,

One thought on “Olemme käyneet Kiasmassa

  1. […] Kasper ja Jussi olivat myös keskiviikkona mukana, löydät tonteiltaan vähän enemmän infoa itse […]

Comments are closed.