Kaisaniemen kaupunginosan nimi muuttunee ensi vuonna Helsingin Yliopistoksi

kaisaniemi

Helsinki / Kasper Diem

Kaisaniemen metroasema nimettiin hiljattain uudelleen, ja tunnetaankin nykyään nimellä Helsingin Yliopisto. Kaupunkilaiset ovat ottaneet muutoksen nuristen vastaan, mutta näyttää kuitenkin siltä että nimi on tullut jäädäkseen.

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan metroaseman nimimuutos oli kuitenkin vasta alkusoittoa. Yliopisto ja kaupunki kaavaileekin seuraavaksi vaihtavansa koko Kaisaniemen kaupunginosan nimen Helsingin yliopistoksi.

Dekaani Bo Hager on muutokseen tyytyväinen.

”Nimenmuutos on oikeastaan koko ajan vain ollut ajan kysymys. Tämä tulee selkeyttämään asioita huomattavasti kun tästä lähtien käytössä on johdonmukaisesti vain yksi nimi monen sijaan.”

Vaikka muutos on sinänsä paikallinen nimenuudistuksella on myös kansallista merkitystä, sillä Merisäästä tutun Kaisaniemen säähavaintoaseman nimi muuttuu myös uudistuksen myötä.

Bo Hagerin kasvoille nousee asiaa ajatellessa tyytyväinen ilme.

Helsingin Yliopisto, +1, puolipilvistä. Aijaij. Kuin musiikkia korville, eikö vain?”

”Ymmärrän toki että muutos tulee aluksi aiheuttamaan hämmennystä. Mutta uskoisin että kaupunkilaiset tulevat olemaan tästä vielä kiitollisia. Pääasia että saadaan vihdoin yhtenäinen, yliopistopohjainen nimistö vehreän pääkaupunkimme tärkeimmälle osalle.”

Dekaani Hager vakavoituu kuitenkin lopuksi.

”Ai niin, mutta kannattaa sitten välttää Helsingin Yliopiston puistoa öisin. Siellä kun saattaa silloin olla vähän levotonta.”


0 Shares
Tagged , , , ,