Tag Archives: Design 3000

Tänään televisiossa: Design 3000 -sarjan viimeinen jakso, ”Kaupunki”

Lukijat! Hyviä ja huonoja uutisia. Ensin hyvät: tänään televisiosta tulee kahdeksas jakso Design 3000 -sarjaa. Sitten huonot: kyseessä on sarjan viimeinen jakso.

Pitkaikiaisia

Mutta toisaalta, mikä finaali. Jaksossa kun tutustutaan kaupunkisuunnitteluun, ja tehdään sitä sekä Kööpenhaminassa, Helsingissä että… Espoossa.

StogetEiUniikki

Kööpenhaminassa tavataan veteraanikaupunkisuunnittelija Jan Gehl, joka oli mukana muuttamassa Kööpenhaminan keskustaa kävelyalueeksi. Tämä tapahtui jo 1962, josta voi päätellä että herra on ehtinyt sen jälkeen suunnitella yhtä sun toista.

Eivetovoimainen

Strøgetin lisäksi Janin kanssa käymme myös kaupunginosa Ørestadissa, joka taas ei suunnittelijan mukaan ole erityisen onnistunut. Suurin ongelma tuntuisi olevan alueen keskellä nouseva jättimäinen ostoskeskus joka tehokkaasti pitää huolen siitä että muuta kivijalkakauppatyyppistä toimintaa ei ole päässyt syntymään. Tunnelma onkin kieltämättä erilainen kuin keskustassa.

LIsaateitaLisaaliikennetta

Jan Gehlillä onkin varsin kansantajuinen teoria kaupunkisuunnittelusta: jos tehdään lisää teitä, saadaan lisää liikennettä. Tämä on tietenkin hieman yksinkertaistettu teoria, mutta tuntuisi tietenkin intuitiivisesti pitävän paikkansa.

Eikyllikseen

Helsingin Merihaassa tosin tavataan arkkitehti Tuomas Toivonen, joka ei jaa Jan Gehlin ajatuksia. Hän kun näkee Gehlin tyyppisen kaupunkisuunnittelun vain kuluttamiseen tähtäävänä toimintana, ja on enemmin tehokkaan modernismin kannattaja. Tuomakselle Merihaka on paratiisi, ja paras esimerkki laadukkaasta asumisesta.

Mobilitetsexpert

Tosin, jotta ohjelma ei olisi pelkkää vastakkainasettelua tutustutaan myös liikennesuunnittelija Sonja Heikkilän ajatuksiin. Hän on maailman johtavia asiantuntijoita alueella, ja on kehitellyt Mobility as a service -konseptia. Tämä konsepti puhuu sen puolesta ettei tulevaisuudessa kaikkia kulkuvälineitä tarvitsisi omistaa itse.

Otaniemenkoerobotti

Siksi käymmekin Sonjan kanssa robottibussiajelulla Espoossa jotta saisimme esimakua tulevaisuudesta. Kyseistä koeajoneuvoa ei tietenkään voinut kehua järin nopeaksi – mutta ehkä parempi niin vielä tässä vaiheessa. Joka tapauksessa ajelu on sarjan futuristisimpiä kohtauksia.

Auringonlasku

Kaiken kaikkiaan siis erinomainen jakso, eikä ole ihme että se on säästetty viimeiseksi. Onhan se luultavasti sarjan paras.

Ja tähän päätyy tältä erin Design 3000. Matka on ollut henkeäsalpaava, mutta katsojana voit varmasti tuntea että olet taas vähän valmiimpi tulevaisuutta varten. Tekijänä ainakin olemme.

Eläköön tulevaisuus!

Design 3000 -sarjan viimeinen jakso, Kaupunki, tänään Yle Fem -kanavalla kello 18.30. Koko sarja myös katsottavana Yle Areenassa toistaiseksi – eli toivottavasti vuoteen 3000 saakka.

 

Tagged , , , , ,

Tänään televisiossa: Design 3000 -sarjan seitsemäs osa, ”Kulkuneuvot”

Vuonna3000

Miten meitä kuljetetaan vuonna 3000? Sitä selvitetään tänään Design 3000 -sarjan seitsemännessä osassa, jossa käsitellään kulkuneuvoja. Se tulee televisiosta tänään kello 18.30.

Leitra8

Jakossa tavataan esimerkiksi tanskalainen Carl-Georg Rasmussen, joka on vihkinyt elämänsä katettejun nojapyörien kehittelyyn. Tapaamme Carl-Georgen hänen pajallansa Kööpenhaminassa.

MikseivatKaikki

Pieni koeajo pihalla herättää samantien kysymyksen: ”mikseivät kaikki pyöräile näin?”

Leitra

Carl-Georgin velomobiilit eivät tällä hetkellä ole halpoja koska ne tehdään mittatilaustyönä. Mutta sarjatuotettuna tämä voisi olla hyvinkin järkevä kulkupeli. Varsinkin kun pieni sade ei haittaa niitä.

Halusinajaat

Carl-Georg itse ajaa vieläkin tuhansia kilometrejä vuodessa velomobiilillään, vuoden ympäri. Tulevaisuuden kulkupeli?

Gustav1

Tämän jälkeen siirrytään vesille. Tukholmassa tavataan ruotsalainen Gustav Hasselskog joka on työryhmänsä kanssa kehittelemässä sähköistä kantosiipivenettä.

Candela2

Mikä on kantosiipivene, kysyt? Vene joka nousee tietyn nopeuden jälkeen pienille ”suksille”, jolloin energiankulutus pienenee huomattavasti kun veden vastus pienenee. Koska vene on vielä testivaiheessa se ei kuvauspäivänä toiminut aivan täydellisesti. Mutta ken tietää, ehkä se saadaan tuotantoon jo tulevana kesänä? Joka tapauksessa, taas kerran tulevaisuuden kulkuneuvo.

Knut

Design 3000 on kuitenkin aina ollut ohjelma joka viihtyy maalla, merellä sekä ilmassa. Siksi ohjelman keskivaiheilla käydään Saabin tehtailla Ruotsissa katsomassa JAS Gripen -hävittäjää.

JAS

Ikävä kyllä emme päässeet koeajolle, mutta ehkä se on ookoo. Varsinkin kun tapaamamme Knut Övrebö ei itsekään ikinä ollut käynyt ilmassa koneen kanssa, vaikka on työskennellyt sen parissa yli kaksikymmentä vuotta.

Suihkumoottorit

Pääsimme kuitenkin Saabin omalle kiitoradalle katsomaan kun konetta testilennettiin, joka tapahtuu monta kertaa päivässä. Suihkumoottorit eivät muuten ole hiljaisia kun seisoo vieressä.

Filosofiani

Miten meitä sitten kuljetetaan vuonna 3000? Ahvenanmaalainen Hyperloop-visionääri Hans Holmström uskoo että se tapahtuu kapselissa joka liikkuu tyhjiöputkessa kaupunkien välillä.

EiIhmeellinen

Hansin mukaan tulevaisuudessa matka Helsingin ja Tukholman välillä voisi taittua 28 minuutissa.

Epaonnistuminen2

Eikä tätä tarvitsisi odottaa vuoteen 3000 saakka, vaan jos kaikki menee niinkuin Hasse toivoo niin tämä voisi olla mahdollista jo parinkymmenen vuoden kuluttua.

Josonnistuu

Testirata on kuulemma jo suunnitteilla Salon lähelle.

Valtava2

Helsinki-Tukholma-rata pysähtyisi myös Turkuun ja Maarianhaminaan, ja sen jälkeen olisi vuorossa muut kaupungit. Todellinen tulevaisuuden projekti siis.

JosEpaonnistuu

Kaiken kaikkiaan siis huippumielenkiintoinen jakso, jollei paras tähän asti. Iloisia katseluhetkiä!

Design 3000 tulee Yle Teema+Fem -kanavalla tiistaisin kello 18.30 – ja Yle Areenassa katsottavissa vaikka heti.

Tagged ,

Tänään televisiossa: Design 3000 -sarjan kuudes osa, ”Istuminen”

2A

Hyviä uutisia – tänään televisiosta tulee mainion Design 3000 -sarjan kuudes jakso, joka käsittelee istumista.  Voiko muotoilijat pelastaa meidät liikkumattomalta elämältä? Tähän kysymykseen vastaa joukko huippumielenkiintoisia vieraita, niinkuin Peter Opsvik. Hän on kiinnostavaa kyllä tuolien vastustaja, vaikkakin on suunnitellut niitä koko elämänsä ajan.

Tuolienvastustaja

Myös Rosan Bosch päästetään ääneen, joka suunnittelee uudentyyppisiä kouluympäristöjä joissa istuminen ja sen vaikutus kasvaviin lapsiin on mietitty uusiksi. Rosanin suunnittelemassa luokkahuoneessa saattaakin olla keinotekoinen vuori, ja erilaisia pehmustettuja nurkkauksia joihin oppilaat voivat vetäytyä.

Rosan

Taidehistorioitsija Pia-Maria Montonen taas valoittaa istumisen historiallista ulottuvuutta, ja miten se liittyy Egyptin faaraoihin. Ei ole liioiteltua sanoa että Pia-Maria tietää kaiken tuoleista.

Piamaria2

Lopuksi käydään vielä Pasi Pennasen juttusilla, joka suunnittelee omaa huippunopeaa sähköautoaan Toroidionia. Koska Pasi on aikaisemmin ollut monen automerkkien palveluksessa, hän tietääkin kaiken autoohjaamon ergonomista.

Toroidion

Kaikenkaikkiaan siis huippumielenkiintoinen jakso, ja jos se pitäisi kiteyttää jollain tavalla lopputulos on että isuminen on vaarallista. Mutta onneksi tähän vaaraan mietitään kuumeisesti lääkettä tälläkin hetkellä ympäri Skandinavian.

Vaarallista

Design 3000 -sarjan istumisjakso siis tänään Yle Teema & Fem -kanavalla tänään kello 18.30 – mutta kärsimätön katsoo sen tietenkin saman tien tästä.

Iloisia katseluhetkiä!

Tagged ,