Vaikka me täällä Kasper Diem -blogissa olemmekin nyt lomalla, graafinen silmämme ei koskaan lepää. Päinvastoin, me näemme grafiikkaa jopa siellä missä sitä ei ole. Tässä valikoima parasta espanjalaista käyttögrafiikkaa juuri nyt.
Analysoidaanpa ihan ensimmäiseksi tätä kuvitusta hetkisen. Kahvikannu on siis juuri kaatanut itsestään höyryävän kupin kuumaa kahvia. Mutta aikooko se nyt juoda sen? Se näyttää nimittäin siltä että se aikoo juoda sen. Se itse asiassa näyttää siltä että sen on pirun vaikea vastustaa tätä kuppiin lorotettua jumalten nektaria joka on peräisin siitä itsestään. Mutta eikö se siinä tapauksessa ole aika pitkälti sama niin kuin ihminen joisi omaa virtsaansa?
Vuorissa ja suklaassa taas on jotain mikä sopii vain niin hyvin yhteen. Ja kyllä, ajattelemme nyt päässämme Tobleronea. Ja Milkaa. Käytännössä siis Sveitsiä, jossa ei suinkaan kasva kaakaopapuja. No parempi mielikuva se on joka tapauksessa kuin Marabou, joka on erään haisevan haikaralajikkeen nimi. Hienosti kehystetty maisemakuva joka tapauksessa. Ja kiva että alakulmassa on myös tarjoiluehdotuksena kahvikuppi.
Serhos: Selkeää paksua tekstiä, mutta sen lisäski o-kirjain on vielä ilmeikäs kokki haarmaatuneine viiksinensä? Lopettakaa. Kyllä. Vain kyllä. Lisäksi pisteet vielä siitä että jodioitu suola on espanjaksi Sal Yodada, joka kuulostaa Yodan pojalta joka saattaa tai ei saata esiintyä seuraavassa Star Wars -elokuvassa.
Tässä pakkauksessa on hieno kuvitus ja ensiluokkaista tekstausta sinisine heittovarjoineen. Mutta eikö nauta näytäkin hieman syyllistävältä? ”Katso nyt mitä olet mennyt tekemään” se tuntuisi sanovan. ”Menit ja jauhoit minut säilykkeeksi. Se on anteeksiantamatonta.”
Palkinto parhaalle 1980-luvulta peräisin olevalle pakkaukselle menee sitten ilman muuta Millacille. Pelkästään tapa jolla aerobicaaja alistaa sydämen jalallaan ansaitsee kunniakirjan. Sääli vain että tällä hetkellä joku istuu todennäköisesti madridilaisessa mainostoimistossa photoshoppaamassa tämän paikallisen Anne Pohtamon tilalle crossfitiä harrastavan mallin. Pirun sääli.
Millac ei joka tapauksessa näköjään osaa tehdä huonoa pakkausta laisinkaan. Näistäkin englantilasella nummella kasvaneista lapsista suorastaan aistii että ne menehtyväisivät heti jos eivät saisi maitoa. Siksi olisikin julmaa kieltää se heiltä, vaikkakin kuva lienee sen verran vanha että molemmat vesselit ovat tänä päivänä pitkälti yli viisikymmentä vuotta vanhoja. Mutta silti, hitto.
Espanjalaiset kuitenkin kertakaikkiaan osaavat yhdistää tervehenkiset ihmiset ja ruokapakkaukset. Tämäkin pikkuhitleri nakertaa korppua niin kuin ei olisi huomista, ja aikoo selvästi valloittaa takana siintävän Elbrus-vuoren ennen lounasaikaa. Siinähän se vuori on taas. Meillä nykyään herahtaa vesi kielelle kun vain ajattelemmikin vuorta.
Yhteenveto: Espanjalaiset graafikot eivät selvästikin osaa tehdä huonoa elintarvikepakkausta, mutta ehkäpä se liittyy siihen että ruokakin on usein ensiluokkaista. Piru vieköön Espanja, ja onneksi olkoon!
