Vähän aikaa sitten me täällä Kasper Diem -blogissa huomasimme että Turun Sanomat etsii uusia bloggaajia sivuillensa. Ensimmäinen ajatuksemme oli tietenkin ”ei todellakaan, yhdessäkin blogissa on tarpeeksi tekemistä”.
Mutta sitten huomasimme että Turun Sanomat tarjoaa rahan sijaan bloggaamisesta maagista näkyvyyttä maksuksi. Tämä muutti asian, ja on sanomattakin selvää että pistimme hakemuksen menemään saman tien.
Ikävä kyllä näyttäisi nyt siltä että meitä ei valittu, koska emme tähän päivään mennessä ole saaneet mitään vastausta Turun Sanomilta. Ehkei meillä sittenkään ollut tarpeeksi kokemusta?
Se on sääli, koska meillä olisi ollut niin paljon mistä kirjoittaa. Emmekä suinkaan olisi rajoittaneet itseämme pelkkään designiin!
Olisimme esimerkiksi myös voineet kirjoittaneet siitä miten nämä ovat taloudellisesti hankalia aikoja. Hankalia muille paitsi Turun Sanomille joka viime vuonna teki 12 miljoonan liikevoiton mutta pistää kuitenkin samaan aikaan väkeä pellolle? Se olisi taatusti kiinnostanut ihmisiä. Varsinkin niitä muita Turun Sanomien bloggaajia jotka työskentelee Turun Sanomille ihan kirjoittamisen ilosta.
Oikeastaan nyt kun miettii niin tuskin edes olisimme kirjoittaneet kovin paljon designistä jos meidät olisi valittu. Vaan lähinnä tästä uniikista ansaintamallista missä oikeat journalistit korvataan bloggaajilla joille maksetaan ”näkyvyydellä”, jonka jälkeen on taas kätevää vähentää väkeä. Mutta eipä siitä nyt taida tulla mitään kun meitä ei kerran valittu.
No, mutta parempi onni ensi kerralla!