Joskus me täällä Kasper Diem -blogissa käymme tutustumassa Seinäjoen arkkitehtuuriin. Miksi? Miksi ei. Millä tavalla tämän kaupungin maaginen rakennuskanta sitten eroaa muiden kaupunkien vastaavasta?
Ensinnäkin täytyy todeta että Seinäjoki rakastaa Alvar Aaltoa. Kaupunki rakastaa itse asiassa Alvar Aaltoa niin paljon että se voisi helposti mennä miehen kanssa naimisiin, jos se olisi mahdollista. Eikä siinä mitään, onhan Aallon arkkitehtuuri toki kansainvälisesti todettu laadukkaaksi, eikä siinä ole vuosien mittaan todettu isompia homevaurioita.
Aallon rakennukset onkin Seinäjoella kätevästi kasattu tyhjällä aukealle jossa ne kaikki näkee yhdellä silmäyksellä. On Lakeuden risti. On kirjasto. Ja kaupungintalo joka kaakelipinnoitteensa ansiosta tuo aika lailla mieleen uimahallin. Kaikki laadukkaita, ilman homevaurioita.
Itse asiassa Alvar Aallon rakennuksia on aukion laidalla niin paljon että Seinäjokelaiset ovat jo vähän kyllästyneet niihin ja päättänyt purkaa osan peruskorjanneet ne entistä ehompaan kuntoon. Yey Alvar Aalto!
Me täällä Kasper Diem -blogissa päätimme tutustua kirjastoon. Sen edustalla hengaili tyypillisiä seinäjokelaisia lukutoukkia/hippejä isoine polkupyörineen.
Sisältä Aallon kirjasto edustaa vankasti 1960-luvun suunnittelua. Kirjapainotteista, mutta kirjat eivät ole kovin helposti saavutettavissa. Keskellä olevaan kuoppaan kun ei taida kovin helpolla olla menemistä pyörätuolilla/lastenvaunuilla/rollaattorilla.
Tämä ei tietenkään välttämättä ole Alvar Aallon syytä. 60-luvulla äitejä ei aktiivisesti yllytetty liikkumaan kodin ulkopuolelle vaunuinensa, ja invaliditkin voitiin kätevästi sitoa rottinkiseen korituoliin jotta yhteiskunta unohtaisi niiden olemassaolon.
Seinäjoen kaupunki on tietenkin tajunnut tämän. Ja siksi kirjastoa onkin laajennettu vuonna 2012. Ja voi pojat että onkin laajennettu.
Alkuperäisen kirjaston kuopasta tervejalkainen pääsee nimittäin sukeltamaan maagiseen tunneliin joka vie JKMM Arkkitehtien suunnittelemaan Apila-laajennukseen. Ja se se vasta on kirjasto. Valoisa. Ilmava. Korkeatasoinen. Leikkisä. Puhumattakaan siitä että seinät ovat täynnä karvaisia koloja joihhin voi sukeltaa syventymään johonkin teokseen.
Ja niin kuin tässä ei vielä olisi tarpeeksi rakennus on kaiken lisäksi valittu vuoden betonirakenteeksi 2012. On päivänselvää että pelkästään tällainen yksityiskohta riittää sulattamaan vuoden graafikon 2013 sydämen.
Mihin tahansa kirjastossa laskeekin katseensa törmääkin veistoksillisiin betonisiin yksityiskohtiin. Ja täällä ei luonnollisestikään ole mitään ongelmaa liikkua pyörätuolilla.
Kirjasto onkin sukua Kasper Diem -blogin toiselle suosikille, saman toimiston suunnittelemalle Turun pääkirjaston laajennukselle. Siinä onkin nähtävissä paljon samaa otetta niinkuin tässä superkirjastossa. Ei siis liene liioiteltua väittää että JKMM on Suomen johtava pääkirjastolaajennustoimisto.
Kaikki kunnia siis Alvar Aallolle, mutta Apila-laajennus on kaikin puolin toimivampi, näyttävämpi ja parempi, ja siksi sitä voi suositella kohteeksi kaikille arkkitehtuurin ystäville.
Kaikilla sankareilla ei ole viittaa. JKMM Arkkitehdeillä sen sijaan pitäisi olla. Ovathan ne selvästi kirjastorakentamisen kiistattomia supersankareita.
Hyvin rakennettu Seinäjoki!
