Tag Archives: Pitkin poikin

Vuoden graafikko 2013: ”Olen suunnitellut ilmeen Arkkitehtipäiville”

ArkLogoPieni

Viime viikonloppuna vietettiin Jyväskylässä jokavuotisia Arkkitehtipäiviä. Kaksipäiväisessä tapahtumassa nähtiin lukuisia kiinnostavia luennoitsijoita, mutta tänä vuonna huomion kiinnitti huomion myös tapahtuman harvinaisen onnistunut ilme.

Kasper Diem -blogi onnistui saamaan käsiinsä ilmeen luojan, vuoden graafikko 2013 Kasper Strömmanin joka vei meidät askel askeleelta suunnitteluprosessin läpi.

Arkmainos4

1. ”Tämä on ensimmäinen neljästä Arkkitehtiuutisissa ilmestyneistä tapahtuman mainoksesta. Ilmeessä on ideana että arkkitehdin tapaisessa luovassa ammatissa idean voi luoda melkeinpä tyhjästä, ja siksi näemme arkkitehdin kädet taittelemassa A4-arkin kulmia rakennuksen katoksi. Sen lisäksi ilme on pidetty tarpeeksi yksinkertaisena jotta se jäisi ihmisten mieleen.”

Arkmainos3

2. ”Yksinkertainen voi kuitenkin nopeasti muuttua tylsäksi. Siksi halusin että ilmeessä olisi samalla jotain leikkisää.  Sen takia teemaa jatkettiin Arkkitehtiuutisten seuraavassa numerossa haastavalla taittelutehtävällä. Olen myös tyytyväinen että tähän saatiin myös mukaan arkkitehtuurin klassikko, Sydneyn oopperatalo.”

Arkmainos2

3. ”Taitteluteemaa jatkui vielä kolmannessa ilmoituksessa, mutta nyt tunnelma on hermostuneempi ja kuvastaa tilannetta missä ollaan luovassa umpikujassa. Ilmoituksen neuvokas arkkitehti ratkaisee kuitenkin lopuksi tilanteen luomalla iglun rypistetyistä arkeista, joka on taas kerran osoitus arkkitehtien ongelmanratkaisukyvyistä.”

Arkmainos1

4. ”Sarjan neljännessä ilmoituksessa palattiin taas perusasioihin korttitalon muodossa. Vitsi tässä ilmoituksessa on se että arkkitehti luo talon RT-korteista, jotka ovat arkkitehtien tärkeitä työkaluja. Nykyäänhän ne ovat tietenkin sähköisessä muodossa netissä, mutta kun leikitään käsitteillä pahviset kortit sallitaan.”

Banner1

Banner2

5. ”Ilmeeseen kuului luonnollisestikin myös Facebook-sivut bannereineen. Tämän vuoden teema, pitkin poikin, konkretisoituu niin että talon taittelu jatkuukin tässä lennokiksi.”

Kasiohjelma

6. ”Itse seminaarissa osallistujille jaettiin käsiohjelma. Sen teemana on vanha arkkitehtiklisee siitä että  moni arkkitehti – Alvar Aalto mukaanlukien – tapasi tarinan mukaan luonnostella rakennuksia tupakka-askin kanteen. Nykyisiin tupakka-askeihin se ei tietenkään enää taida onnistua,  eikä ihmiset edes polta samaan tapaan kuin ennen. Mutta koska tarina on hyvä se ansaitsee mielestäni sen että perinne pidetään elossa.”

ArkkitehtiKassi

7. ”Osaanosallistajat saivat myös Arkkitehtipäivillä kassin. Sen ideana on että se on ikäänkuin läpivalaistu, jolloin siinä näkyy arkkitehdin tärkeimmät työkalut. Ja kyllä, tiedän etteivät modernit arkkitehdit enää kanna mukanaan harppia ja Rapido-kynää. Mutta toisaalta junista varoittavassa liikennemerkeissäkin on vielä kuva höyryveturista, joten symboleina ne ovat parempia kuin läppäri, joka ehkä käytännössä olisi arkkitehdin työväline.”

Tagged , , , ,