Kasper ja Mikko ekologisen kiven alla: ”A Space for Meetings and Feeling Good”

Hyviä uutisia – Kasperin ja Mikon podcast on jälleen ilmestynyt. Ja tällä viikolla onkin luvassa oikea erikoisjakso kun Suomen suosituimmat poddaajat käyvät poddaamassa uuden julkisen taideteoksen Ecology Stonen alla. Onko jakso paras tähän asti? Päättele itse kuuntelemalla tästä:

Mistä jaksossa sitten puhuttiin? Kasper tekee ainakin pitkästä aikaa taas kuntamarkkinointikatsauksen. Kun taas Mikkoa kiinnostaa käärmeet. Sen lisäksi Kasper on selvittänyt onko suomalaisten arkkitehtuurivientiponnistukset Brasiliassa viisikymmentä vuotta sitten kantanut hedelmää, jonka jälkeen Mikko lukee vielä kellastuneen rakkauskirjeen.

Ja tottakai jaksossa juodaan myös viikon juoma. Se taas on sokeriton Fanta #What the Fanta, jonka jujuna on että maku pitää arvata. Ja voi pojat että niitä arvauksia saatiin – mutta myös arvosana. Joka oli kaksi. Oli maku siis mikä hyvänsä, se ei ehkä ollut täysin mieleen.

Kaiken kaikkiaan siis huippujakso, ellei peräti paras tähän asti. Kiitos kun kuuntelet.

Kasperin ja Mikon podcast on Suomen suosituin podcast, joka ilmestyy joka torstai.


0 Shares
Tagged , , ,