Kasper Diem / Helsinki
Maanantaina pidettävä Vladimir Putinin ja Donald Trumpin välinen huippukokous puhuttaa tällä hetkellä helsinkiläisiä. Tämänhetkisten tietojen mukaan osa kaupungista eristetään nimittäin kokonaan maanantaina, ja myös joukkoliikenne pysähtyy paikoin täysin.
Tänään julkaistujen uutisten mukaan poliisi kehottaa helsinkiläisiä lisäksi pitämään asuntonsa ikkunat kiinni autosaattueen läheisyydessä, koska avonaiset ikkunat saattaisivat aiheuttaa ”ylimääräistä hämminkiä”. Kaikesta tästä aiheutuu luonnollisesti itsessään sitä ylimääräistä hämminkiä.
Jos helsinkiläisiltä itse kysytään, säännöt pätevät kuitenkin molemminpuolisesti. Helsinkiläinen Saaresmaan Jukka haluaakin Kasper Diem -blogin kautta lähettää viestin molemmille valtionpäämiehille.
”Elikkäs hyvä olisi jos nämä kaksi klovnia pitäisivät sitten autojensa ikkunat suljettuna ajaessaan taloni ohi. Koska sano minun sanoneen: kukaan ei kaipaa sitä ylimääräistä vilkuttamista taikka ikkunoissa roikkumista.”
Saaresmaa väittää puhuvansa monen kaupunkilaisen puolesta.
”Älä ymmärrä minua väärin. Minusta on ihan ookoo että herrat tapaavat täällä Helsingissä. Mutta voisiko se tapaaminen mieluummin tapahtua jossain lentokentän Hiltonissa sen sijaan että laitetaan puoli keskustaa sekaisin?”
Niin kuin niin moni muu, Saaresmaa ei juurikaan perusta kummankaan presidentin käymästä politiikasta.
”Minun ohjeeni on tämä: niin kauan kun pysyttelevät siellä autoissaan kuin kusi sukassa, niin kaikki menee hyvin.”