– Moi vuoden taapero. Tiedäthän miten aina haluat räplätä minun puhelintani? Arvaa mitä? Fammo on tuonut sinulle lahjaksi ihan oman.
– Ai kiva. Saako siinä näytön säpäleiksi? Toivoisin että se olisi autenttisuuden nimissä mahdollista.
– Luultavasti ei. Mutta siinä on kyllä kaikkia autenttisia sisäänrakennettuja puhelimen ääniä.
– Mainiota! Valmistaudu tulemaan hulluksi sen jälkeen kun olen painellut niitä pari tuntia putkeen.
– Saanen ihan ensimmmäiseksi kiinnittää huomiosi symboliin joka fuusioi akun keston ja tuttipullon? Se, lapseni, on hyvää graafista suunnittelua.
– Niin todellakin on. Sen näkee lapsikin.
– Voisiko siis sanoa että olet tyytyväinen?
– No olenko? Tähän on ilo syventyä. Kiitos oikein paljon. Nyt jos painan tästä…
– Haloo, vuoden taapero. Olet niin omassa maailmassasi yhtäkkiä?
– Mmm. Mitä sanoitkaan?
– Sanoin että keksity vähän minuunkin välillä.
– Minuutti? Tai siis, mitä?
– Hu-huu! Silmäni ovat täällä ylhäällä.
– Joo, ihan pieni hetki…
– Vuoden taapero, etkö ole kuullut että Helsingin kaupunki kieltää nykyään kaiken muun kun sataprosenttisen läsnäolon? Tämä loppuu vielä huonosti!
– Anteeksi mitä? En kuullut mitä sanoit, mutta palaan pian kun olen painellut tätä nappia intensiivisesti vähän aikaa.
– Voi ei… siipien havinaa… korpit… vuoden taapero, nyt sinä sen teit!
– Korppi? Mitä sinä sekoilet?
– Ei!
– Aika kiva että tässä leikkipuhelimessa on myös lähtevän meilin ääni.
– Aijaija, kyllä uusi lelu on aina uusi lelu.
