Kuplakriitikot: ”Olemme pahoillamme, olimme vain kateellisia”

soap_bubble

Viime aikoina on puhuttu paljon ns. ”punavihreästä kuplasta”. Ilmaisulla tarkoitetaan vihreitä arvoja noudattavia kaupunkilaisia jotka ovat vasemmalle kallellaan. Tämä ihmisryhmä raivostuttaa jostain syystä konservatiiveja erityisen paljon.

Liennytyksen merkkejä on kuitenkin nyt ilmassa kun tunnettu kuplan kriitikko ja uudistuksiin varovaisesti suhtautuva kansalainen Saaresmaan Jukka on hieman leppynyt.

”Kaikki alkoi siitä kun maistoin capuccinoa toissapäivänä. Tajusin että sehän on niinkuin tavallista kahvia jossa on vähän vaahtoa päällä. Ennen vastustin sitä periaatteesta, mutta nyt tajuan ettei se ehkä sentään niin pahaa ole.”

Saaresmaa myöntää että suurin syy hänen kriittisyydelle on ollut se että kaikki palvelut on lakkautettu hänen kotikunnastaan.

”Olin vihainen koska helsinkiläisillä on asiat liian hyvin. Luuletko että on hauskaa ajaa 20 km lähimmälle huoltoasemalle jotta saa juoda seissyttä kahvia ja katsoa savista peltomaisemaa? No ei ole.”

Saaresmaan Jukka sanoo olevansa iloinen maamme uudesta konservatiivisesta hallituksesta, mutta tekee varovaisia myönnytyksiä sen suhteen että hänen elämäntyylinsä ei välttämättä ole se ainoa hyväksyttävissä oleva.

”Ennen kirjoitin aina automaattisesti lauseen kansa on päättänyt, pulinat pois aina kun vaalitulos tuli puheeksi. Mutta nyt olen ymmärtänyt että ehkei se että yritetään hiljentään ne jotka eivät ole samaa mieltä kanssani ole oikea tapa kommunikoida.”

Saaresmaa on toiveikas siitä että lakkautettu terveysasema palaisi kotikulmille uuden hallituksen tekemien poliittisten päätösten myötä, mutta ei pidättele hengitystään. Saaresmaa myöntää että palveluiden läheisyys onkin yksi asia joka puhuu kaupunkiin muuton puolesta. Yhtä asiaa hän kuitenkin vielä vastustaa henkeen ja vereen.

”Mutta sitä Pisararataa ei sitten todellakaan Helsinkiin tule. Se nyt vielä puuttuu että hesalaiset saisivat ajaa tehokkaassa ilmastoidussa junassa paikasta toiseen kaiken muun hauskan lisäksi. Ei kiitos.”


0 Shares
Tagged , ,