Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tag Archives: Terrafame

Uuden vuosituhannen rakastetuimmat suomalaiset nähtävyydet nyt T-paitoina

Lukijat! Hyviä uutisia. Viime viikon fiktiivisten nähtävyyksien jälkeen me täällä Kasper Diem -blogissa emme ole levänneet laakereillamme. Päinvastoin! Sillä koska T-paidat olivat niin suosittuja, annoimme tällä kertaa vuoden graafikon 2013, Kasper Strömmanin, suunnitella Suomen rakastetuimmat olemassaolevat hankkeet T-paidoiksi.

Koska käsi sydämellä, eikö se Helsingin tuomiokirkko ole jo vähän nähty? Sitä mekin. Ja siksi tuomme nyt uuden vuosituhannen turistipaidat kaikkien ulottuville. Ole hyvä.

Talvivaara520

Talvivaara
Suomen pääministeri on kutsunut sitä ihmeeksi, ja tähän on helppo yhtyä. Sotkamon lahja maailmalle ei ehkä tällä hetkellä lunasta ihan kaikkia sille asetettuja odotuksia, mutta se koskettaa silti jokaista suomalaista siinä mielessä että olemme sijoittaneet siihen rahojamme – halusimme vai ei. Voisi siis sanoa että sinä ja minä olemme osaltamme olleet osana luomassa tätä suomalaista menestystarinaa. Sitä on syytä juhlistaa paidalla. Hanki se tästä.

Lansimetro520

Länsimetro
Mikä on oranssi, mullistanut koko pääkaupunkiseudun infrastruktuurin, ja rakennettu kauan? No Länsimetro, tietenkin. Mutta nyt kun se on ainakin osittain valmis, otammeko sen liian itsestäänselvyytenä? Tällä paidalla voit juhlistaa tätä suomalaisen tunnelikaivamisen riemuvoittoa vaikka joka päivä. Pidä sitä ylpeydellä – hanki se tästä.

Olkiluoto520

Olkiluoto
Wikipedian mukaan Olkiluodon kolmosreaktori on jo nyt maailman toiseksi kallein rakennus, eikä se ole edes valmis. Torilla tavataan! Tämä jos mikään nimittäin todistaa että Suomi on maailman kärkimaita muussakin kuin onnellisuudessa, joka on loppujen lopuksi vähän epämääräisesti mitattavissa. Ydinreaktorin hinnassa sen sijaan ei ole mitään epämääräistä, ja siksi meidän on syytä kunnioittaa tätä T-paidalla. Hanki se tästä.

Suomi. Niin monipuolinen maa.

Kaikki T-paidat löydät Kasper Stromman Design Outletista.

Tagged , , , , , , , , , , ,

Vapaaehtoisten kansalaisten maksama ulkomainoskampanja kannattaa Terrafame-kaivosta – ”Annetaan sille lisää rahaa”

Terris3b

Kasper Diem / Helsinki

Terrafame-kaivoshankkeen suosio näyttäisi tänään yllättävästi kääntyneen positiiviseen, kun Helsinkin katukuvaan on ilmestynyt uusi sitä tukeva ulkomainoskampanja. ”On se nätti. Annetaan sille lisää rahaa”, julisteissa todetaan. Terrafame-sanan kirjainten läpi näkyy lupsakka kaivos.

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan mainosten takana ei silti ole kaivos itse, vaan Kalliotiimi-niminen kollektiivi, joka on maksanut mainokset omasta pussistaan. Kollektiivi haluaa korostaa että ovat ostaneet mainostilan ”ihan itse ja omalla rahalla” koska rakastavat kaivosta niin paljon, eikä kampanjan takana ole muita tahoja, niin kuin esimerkiksi Keskustapuolue.

Saaresmaan Jukka Kalliotiimistä nojaa tuliterään Audi-merkkiseen henkilöautoonsa ja sytyttää pikkusikarin.

”Olen aina ollut kaivosfani, ja varsinkin Terrafamen. Se kun saattaa ruveta tuottaamaan milloin tahansa riihikuivaa rahaa. En saisi unta yöllä jos en olisi kansalaisena tehnyt vapaa-ehtoisesti kaikkeani että sitä ei suljeta. Eläköön kaivos!”

Saaresmaa hiljenee hetkeksi, ikäänkuin kuuntelisi ohjeita korvanapista.

”Tämä on piristysruiske koko Suomelle. Tämä on nyt Terrafamen vuosi!”

Terrafamen kaivokselta on kantautunut huonoja uutisia jo pidemmän aikaa, joten sikäli mainokset ilmestyvät katukuvaan hyvänä hetkenä.

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan Suomen hallituksessa ollaan tyytyväisiä kampanjaan.

Tagged , , , ,

Kasper Diem -blogi: Yle aloittaa iltapäivällä Terrafame-pipojen jakamisen henkilökunnalleen

terrafamepipo

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan kaikille Yleisradion työntekijöille jaetaan tänään iltapäivällä Terrafame-pipo. Päätös on herättänyt ihmetystä varsinkin sen jälkeen kun yhtiön johto päätti aiemmin tällä viikolla että kiisteltyä kaivosta ei saa enää ollenkaan käsitellä uutisissa.

Se että riippumattomuuteen uutisoinnissaan pyrkivät journalistit pistetään käyttämään mainospipoja koetaan henkilöstön kesken myöskin outona.

Ylen johdosta viestitään kuitenkin ettei kyseessä suinkaan ole mainospipo, vaan suojavaruste. On tosin epäselvää minkä funktion pipo täsmälleen täyttäisi, mutta arveluiden mukaan pipo suojaisi tässä tapauksessa työntekijää irtisanomiselta.

Ylen viestintä korostaa myös että pipon käyttö ei missään nimessä ole pakollista, mutta seuraavissa YT-neuvotteluissa on ”aika helppo muistaa kuka on käyttänyt sitä ja kuka ei”.

Valtiollinen mediayhtiö tarkentaa vielä että kyseessä ei myöskään ole virallinen työasu, mutta haluaa koko organisaation puolesta lähettää terveisiä että Terrafame-pipo on ”tosi kiva ja käytännöllinen päähine, jota on ilo käyttää.”

Tagged , , , , ,