Tag Archives: Tampere

Nyt puhuvat delfiinit

delfin

Särkänniemen delfiinit siirrettiin eilen yöllä lentorahditse  pois Tampereelta suuren salamyhkäisyyden saattelemana. Särkänniemi on itse tiedottanut asiasta hyvin niukasti, mutta kertoo sentään tänään että delfiinien uusi kotimaa on Kreikka.

Mutta mitä tärkeintä, tänään saatin myös ensi kertaa kuulla delfiinejä itseään kun nämä liukkaat nisäkkäät julkaisivat puolenpäivän aikoihin virallisen tiedotteen.

———————————————————————

LEHDISTÖTIEDOTE 28.8.2016
VAPAA JULKAISTAVAKSI HETI
KIRJOITTANUT SÄRKÄNNIEMEN DELFIINIT

Ahoi, ihmiset!

Pitkään on uumoiltu siitä mikä meidän delfiinien uusi majapaikka on. Nyt sanellessamme tätä ilmakuoppaisessa rahtikoneessa määränpäämme on selvä: se on Kreikka.

Uumoiluja on myös ollut paljon julkisuudessa siitä josko meitä kohdellaan hyvin vai ei. Voimme kuitenkin varmistaa että asiat eivät voisi olla paremmin. Meitä on valmisteltu hyvin uutta kotimaatamme varten antamalla meidän kuunnella Linguaphonen kreikankurssia korvalappustereoista. Lisäksi meille on annettu Berlitzin oppaat, josta olemme oppineet monta tärkeää uuden maamme avainfraasia niinkuin ”milloin tämän altaan vesi vaihdetaan”, ”missäpäin on delfiinien sauna” ja ”hallouminne on hyvää mutta ottaisin mieluummin karjalanpiirakan”.

Asiat ovat siis enemmän kuin hyvin, ja tulemme luultavasti olemaan oikein tyytyväisiä uudessa kotimaassamme. Moicca!

———————————————————————

Särkänniemestä vahvistetaan että tiedote on oikea, ja kerrotaan lisäksi delfiinien lähettävän terveisiä.

Epävirallisten lähteiden mukaan delfiinit kehottavat kuitenkin kuiskaten kaikkia lukemaan tiedotteen jokaisen kappaleen ensimmäisen kirjaimen, ja vetämään siitä omat johtopäätökset.

Tagged , , ,

Näsinneula hävinnyt yön aikana

Sarka2

Kasper Diem / Tampere

Kuuluisa näköalatorni ja tamperelainen ikoni Näsinneula on hävinnyt yön aikana. Kasper Diem -blogi yrittää parhaillaan selvittää tapahtumien kulkua, mutta asiat ovat vielä tässä vaiheessa hämärän peitossa.

Entisen Näsinneulan juurelta tavoitettu tornin ravintolan työntekijä Marjatta on ihmeissään.

”Olin tänään tulossa aamuvuoroon, vain huomatakseni että työpaikkaani ei ole enää olemassa? Kyllä on erikoista. En ole sinä kahtenatoista vuotena kun täällä olen ollut työssä ikinä kokenut mitään vastaavaa. Kai se on sitten vapaapäivä.”

Paikalliset asukkaat kertovat että viime yönä Särkänniemestä päin kuului kovaa pauketta ja vaimeita räjähdyksiä, mutta tiukan vartioinnin vuoksi alueelle ei päässyt tarkastamaan mitä tapahtui. Pilvinen sää ja Rauli-myrksy estivät lisäksi tarkemmat visuaaliset havainnot.

Särkänniemen huvipuisto on kuitenkin tänään avoinna normaaliin tapaan, mutta henkilökuntaa on ohjeistettu olemaan kommentoimatta kuuluisan maamerkin puuttumista millään tavalla.

Huvipuiston johto ei myöskään ole halukas kommentoimaan tornin häviämistä, mutta huhut kertovat että Kreikkaan nousee ensi sesongiksi uusi tutun näköinen näköalatorni.

Tagged , , ,