Tag Archives: Sauli Niinistö

Tekoälyn Suomi-oppitunti

Tekoäly kehittyy isoin harppauksin. Moni muistaa esimerkiksi vielä pari vuotta sitten suositun sivun joka pystyi päättelemään ihmisen iän valokuvasta. Vastikään Microsoft on myös tuonut julki vastaavan palvelun joka pystyy tekoälyllisesti päättelemään mitä tietyssä valokuvassa esiintyy.

Heti kättelyssä on pakko sanoa että tämä palvelu on erinomainen jos siihen syöttää pelkästään kuvia jossa esiintyy Frank Zappa vanhempineen:

FrankZappa

Mutta miten tekoäly suoriutuu suomalaisista klassikoista? Me täällä Kasper Diem -blogissa pistimme saitin heti tositestiin. Nyt siis tarkkana, tekoäly.

1. Aaltovaasi täynnä kuohuvaa mallasjuomaa
Päätimme aloittaa testimme suomalaisella designklassikolla – aaltovaasilla täynnä bisseä. Tämä oli kieltämättä vaikea aloituskuva, mutta olimme silti hieman pettyneitä tulokseen:

aalto520

Ei. Ei kyllä ole. Mutta ei se mitään! Kuviahan on maailma täynnä. Kokeillaan toista.

2. Peppu-nassut-tassut-pyyheklipsitrio
Taas kerran on todettava ettei tekoälyä ole missään nimessä tarkoitus päästää helpolla, joten nämä ei ole helppoja kuvia. Mutta kokeillaan nyt silti.

PeppuNassut

Kai siinä tavallaan on ryhmä, I guess. No, seuraavaksi sitten oikea klassikko.

3. AIV-rehua luonnon helmassa
Itseasiassa, miltä AIV-rehu oikeastaan näyttää? Wikipedia ei tarjonnut kun tätä kuvaa:

AIV

Ookoo. Jos kukaan ei kerran tiedä miltä AIV-rehu näyttää Suomessakaan, niin ehkei pidä ole liian vaativa mitä tulee Microsoftin robotteihin. Mutta lumikasa? Please. Jatkamme joka tapauksessa testiä agraariympäristössä:

4. Isänmaalliset paalit
Päässä soi vaimeasti Finlandiahymni sekä paarman ja dronen surina kun tarjoamme robottiälylle tätä pahaa poikaa:

Lushgreenfield

Sinä siis sanot että se on henkilö vehreällä niityllä? Jaa. No ehkä jos Suomi-neitoa ajatellaan persoonana. But it’s at stretch, niin kuin tapaamme sanoa tekoälypiireissä. Aika siirtyä pois maalta. Boom:

5. Suussasulava pumpernikkeli
No niin tekoäly, tee parhaasi.

Pumpernikkeli

How did you do? You did crap, my friend. Pumpernikkeli ei kyllä ole persoona, vaikka miten yrittäisi. Ei millään. No, kokeillaan seuraavaa ja laitetaan tulille

6. Suomalainen sinivalkoinen astiankuivauskaappi
Ai kun näistä märistä astioista valuukin kätevästi vesi pois. Tulee mieleen hanhen selkä.

Astiakaappi

Kyllä se on keittiö. Kyllä siinä on tiskiallas. Mutta dude, unohdit tärkeimmän, eli sen astiankuivauskaapin. Hienoinen pettymys tämäkin. Nyt on aika alkaa ampumaan kovilla. Mitäs jos lataaamme palveluun

7. Kansallisylpeytemme Runebergintortun
Kai ny ruunari sulle on tuttu?

ChocolateCake

Suklaaleivos? You make me sick, tekoäly. Nyt on kuitenkin kyseessä leivosten kuningas, jalo ruunari. No mutta entäs jos niitä olisi kuvassa tosi paljon?

8. Kansallisylpeytemme Kasper Strömman ruunarimeren äärellä
Äläkä nyt sano että siinä on monta suklaakakkua.

Runeberg2

Mitä? Nyt pidät kyllä meitä pilkkanamme. Ookoo jos ei tunnista Runebergintorttua, mutta etteikö edes tärkeää influensseria ja vuoden graafikkoa 2013? Kokeillaanpa uudestaan.

9. Kansallisylpeytemme Kasper Strömman nauttii mustaa kultaa pullapitkon välittömässä läheisyydessä
Do your magic, tekoäly.

Donut

Donitsi? Miten amerikkalainen tämä appi oikein on? Nyt seuraa Kasper Diem -blogin taroama tekoälyoppitunti. Ensinnäkin, tässä vähän runoilijaa malliksi:

10. Runski
Vänrikki Stålin tarinat jne jne.

Runeberg

Yes. It’s a person. No, enemmän kun ne heinäpaalit ainakin. Tosi pienet lasit Runskilla muuten. Otetaan välillä vähän tutumpaa kuvastoa amerikkalaiselle palvelulle.

11. Trump ja Sale vertailee käsiensä kokoa
Tämä on helppo.

Trump

Juu, on se mies. Ja puku ja kravattikin löytyy, mutta kannattaako Donald Trump ignoroida kokonaan tällä tapaa? Seuraavaksi kokeillaan taas klassikko-osastoa.

12. Vihreä kuula
Mikä on vihreä, kuulamainen, saadaan joululahjaksi ja heitetään vihdoin menemään syömättömänä juhannuksena?

SuomalaisenTyonHedelma
Hmm. Ei ole helppoa tämä suomituntemus. Entäs tämä?

13. Finlandia-talo
Viiden pisteen vihje: se on kuuluisa siitä että sen marmorit vaihdetaan kahdenkymmenen vuoden välein.

WhiteBuilding

Tässäkin olisi nyt toivonut vähän tarkempaa analyysiä. Tämä on väsyttävää. Yksi vielä, ja sitten Kasper Diem luovuttaa.

14. Sauli Niinistön virallinen muotokuva
Tässähän on teknisesti ottaen jopa sata pientä kuvaa, mutta tee parhaasi, tekoäly.

SauliNiin

Kyllä! Vihdoinkin, Hyvin tunnistettu, ja vieläpä tilkkutäkin läpi. Tekoälyllä on sittenkin toivoa suomalaisten valokuvien tulkitsijana.

Eläköön tulevaisuus ja tekoäly!

CaptionBotin löydät täältä.

Tagged , , , , , ,

Gallup: Kansalaiset jo nyt murheissaan siitä ettei Saulia voida valita presidentiksi vuonna 2022

Boston

Suomen uudeksi presidentiksi valittiin eilen Sauli Niinistö, asia joka on ilahduttanut kansalaisia vauvasta vaariin. Sauli onkin mitä parhain presidentti, ainakin jos kysytään 62,7 prosentilta maamme väestöstä.

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan riemu jäi kuitenkin jo eilen illalla vaisuksi, kun Sauludo-kannattayhdistyksessä tajuttiin ettei Saulia voida lain mukaan enää valita kolmannelle kaudelle.

Iso osa Suomen väestöstä onkin jo ilmoittanut pukeutuvansa mustiin koko tämän viikon tämän tragedian valossa.

Tosin asiat eivät ole aivan niin huonosti kuin äkkiseltä voisi luulla, koska presidentillinen koira Lennu on kuitenkin jo ilmoittanut asettuvansa ehdolle vuoden 2022 presidentinvaaleissa.

Jos Lennu valitaan kyseessä olisi maailman ensimmäinen koirapresidentti.

Tietojen mukaan Laura Huhtasaaren chihuahua Topi suunnitteli vielä vähän aikaa sitten myös asettumista ehdolle, mutta se ei kuitenkaan ole mahdollista koska sillä on sekä Suomen että Meksikon kansalaisuus.

Tagged , , ,

Vuoden graafikko (2013) arvostelee presidenttiehdokkaiden nettisivut osa 1: Sauli Niinistö

Kasper Diem -blogi aloittaa uuden vuoden arvostelemalla presidenttiehdokkaiden nettisivut tulevien vaalien alla. Ensimmäisenä vuorossa on istuva presidenttimme, Sauli Niinistö.

RahaRatkaisee1

Sauli Niinistön nettisivujen ensivaikutelma on rauhallinen. Väriskaala on haettu lumettomasta Etelä-Suomesta, ja aloitusnäkymää hallitsevassa kuvassa halutaan näyttää että Saulipa on isompi kuin rintamamiestalo. Tämän saman rintamamiestalon seinärimoitusta käytetään myös sen tekstilaatikon taustalla jossa mansplainataan mikä on ”Suomen presidentin homma”.

Kuitenkin kun saittia skrolla vähän alaspäin teksti ja kuvat saavat väistyä kryptisen videon tieltä jonka nimi on ”Rauhoittuuko ihminen luonnossa?

Linnut nopeita

Video on vain 25 sekuntia pitkä, joka ei ole paljon. Mutta se on juuri sen verran että Sauli ehtii kävellä rantaan, patsastella siinä hetken, ja kertoa ettei pysty muistamaan lintujen nimiä.

KasvitPysyvat

Tätä kestää kuitenkin vain muutaman sekunnin ennen kuin Sauli istuu taas presidentillisessä Transporterissa, hakeutuen ihan hiton nopeasti pois luonnosta. Ehkä tällä halutaan todistaa ettei Sauli ole vain istuva, vaan myös seisova presidentti? Mutta loppujen lopuksi istuva.

Mutta vakavasti puhuen jokaisella presidentillä on tietenkin ollut omat saavutuksensa. Mannerheimillä oli ratkaiseva rooli Suomen itsenäisyyden kannalta. Kekkonen hoiti idänsuhteita vuosikymmenet. Sauli taas soitti kerran radion luontoiltaan, joka takaa hänelle aseman yhtenä maamme suurmiehistä, ja lienee myös syy miksi video on tehty.

SN520

Vuoden graafikon (2013) silmillä katsoen satilla on kuitenkin monta pientä detaljia jotka tekisi mieli muuttaa. Ensinnäkin, miksi S-kirjain on johdonmukaisesti väärinpäin joka paikassa? Tämä häiritsee.

Lisäksi nimikirjainten yhteydessä on myös jostain syystä pöllö, vaikka Sauli nimenomaan äsken videolla sanoi ettei ole niin lintujen perään. Vielä kun aineistopankissa sanotaan että pöllön voi halutessaan korvata pululla rauhankyyhkyllä, epäjohdonmukaisuus vain kasvaa.

Raharatkaisee

Ei, Sauli sen itse sanoo: kyllä sen kasvi pitää olla eikä lintu. Meidän ehdotuksemme on ruiskaunokki, joka sitäpaitsi muistuttaa siitä että Sauli todellakin on Kokoomuksen ehdokas, joka tuntuu unohtuneen mainita kokonaan saitilla. Mitä sanoitkaan? Ai että ei ole, vaan ”Sauli Niinistö -kansanliikkeen” ehdokas? Niin niin, ei tietenkään ole *vinkkaa silmää*.

Samalla korjasimme tietenkin headerin kirjoitusvirheen. Koska ei pidä unohtaa että ”koko kansan presidentti” halusi vielä vähän aikaa sitten tehdä  kirjastoista maksulliset.

Obama

Lisäksi saitin ”Tällainen on Sauli Niinistö” -osuudesta löytyy humble brag -kuvia Saulin perhealbumista, niin kuin siltä kerralta kun Niinistöt hengasivat Barry Obaman kanssa.

Ajatus/puhekuplat lisätty jälkeenpäin Kasper Diem -blogin toimesta.

Vuoden graafikon (2013) loppuarvio: Sauli Niinistön saitti on oikein selkeä, mutta emme pääse sen faktan yli että S-kirjain on kokoajan väärinpäin. Ja miksi logoversioita pitää olla niin paljon? Se kielii epävarmuudesta, joten mieluummin yksi hyvä, kiitos. Mutta mitä pahinta, saitilta käy myös ilmi että Sauli Niinistöllä on myös virallinen kahvi jonka nimi on ”Sauludo”. Sellainen ei voi olla laskematta pisteitä.

Arvosana: 3/5

Presidentinvaalit pidetään sunnuntaina 28.1 2018. Ennakkoäänestys kotimaassa 17.1.–23.1.2018

Lue myös:
osa 2: Laura Huhtasaari
osa 3: Pekka Haavisto
osa 4: Paavo Väyrynen
osa 5: Matti Vanhanen
osa 6: Nils Torvalds
osa 7: Merja Kyllönen
osa 8: Tuula Haatainen

Tagged , , , , , ,