Tag Archives: kuvataide

Miksi galleriat ovat niin isoja, Inka Bell?

InkaArt1

Hei, olet Inka Bell ja sinulla on tällä hetkellä grafiikkanäyttely Galleria Sinnessä.
Pitää paikkansa. Näyttelyn nimi on Synhronicity, ja se on Sinnen kautta aikojen ensimmäinen grafiikkanäyttely.

Inka8b

Hienoa. Hei, oletko ikinä miettinyt miksi gallerioiden pitää olla niin isoja? Tämä Sinnehän on maltillisimmasta päästä, mutta jos gallerian huonekorkeus on vaikka neljä metriä se saa työt näyttämään a) liian pieneltä näyttelyssä ja b) liian isolta normaalissa kodissa jos ne ovat mitoitettu galleriaa varten?
Tiedän mitä tarkoitat. Tähän näyttelyyn olen siksi tehnyt sekä isoja että pieniä töitä, juuri mainitsemastasi syystä. Tykkään itse ehkä jopa enemmän pienemmistä.

Inka2

Hyvä. Entäs mikä on näyttelyn teema? Lehdistötiedote oli ehkä hieman korkealentoinen, joten en oikein tavoittanut punaista lankaa.
No jos luet sen uudestaan niin kyllä siinä on avattu sitä ihan hyvin. Mutta yksinkertaistettuna voisi kai sanoa että olen työskennellyt tätä näyttelyä varten rennommin ja spontaanimmin kuin normaalisti. Miksi muuten pidät osaa työstäni kädessäsi?

Artwork

Ai, anteeksi. Luulin että tässä oli jostain syystä jaossa neliönmuotoisia mustia kankeita kartonginpalasia.
Juntti.

Inka Bellin Synchronity-näyttely on avoinna 17.3.–16.4. Sinne sijaitsee osoitteessa Iso Roobertinkatu 16, Helsinki. Avoinna ti–su kello 11–17.

Tagged , , , ,

Kasper Diem: Starbucks tutkii mahdollisuutta periä lisenssimaksua Helsingin kaupungilta

starbucks

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan amerikkalainen kahvilaketju Starbucks tutkii mahdollisuutta periä lisenssimaksua Helsingin kaupungilta siitä hyvästä että harjoittaa kahvilatoimintaa Suomessa. Jos ehdotus menee läpi se olisi talousasiantuntijoiden mukaan ”erittäin hyvä diili” ylikansallisella ketjulle.

Starbucksin edustaja ei pidä ehdotusta kohtuuttomana.

”Kun lanseerasimme kahvilakonseptimme Suomeen neljä vuotta sitten olimme hyvin naiveja, ja teimme asiat perinteisen kaavan mukaan. Nyt jälkeenpäin ajatellen olisimme voineet tehdä sen huomattavasti fiksumminkin, taloudellisessa mielessä.”

Yhtiö onkin perustanut uuden Starbucks-säätiön joka käy parhaillaan neuvotteluja kaupungin kanssa siitä että Helsinki maksaisi vuosittain 1,3 miljoonaa euroa siitä että kahvila jatkaa toimintaansa.

Starbucksin edustajan mukaan kyseessä on mielenkiintoinen pilottihanke joka mennessään läpi olisi monistettavissa muihinkin kaupungeihin.

”Meistä se lisenssimaksu on pieni hinta maksettavaksi siitä että olemme tuoneet kahvilakulttuurin Suomeen. Mitä Suomessa oli ennen meitä? Ei mitään. Teemme oikeastaan palveluksen kaupunkilaisille siinä että he saavat vihdoinkin juoda kahvia, jota ymmärrän että teillä ei ollut ennen kun me tulimme.”

Kahvilaketjun mukaan ei myöskään pidä vähätellä sitä että turistiryntäys paikkoihin niinkuin Bilbao on ollut huomattava sen jälkeen kun ketju on avannut kaupunkiin kahvilan.

”Oikeasti, mitä Helsingissä oli ennen kuin me tulimme? Äläkä vaan sano Alvar Aallon arkkitehtuuri. Pliis. Ennen kun me avasimme kahvilamme sen douchebagin suunnittelemaan taloon se näyteikkuna oli aina peitetty jollain Suomen kuvalehdillä. Voisi melkein sanoa että olemme Helsingin vapahtaja.”

”Ai niin, ja me emme muuten tästä lähtien myöskään halua maksaa arvonlisäveroa.”

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan myös Hard Rock Café, Burger King ja Subway miettivät samanlaista käytäntöä jos Starbucks saa toiveensa läpi.

Tagged , , , , , , ,