Tag Archives: taide

Vuoden graafikko 2013 mukana Rihmasto-näyttelyssä: ”Loistelias paluu graafisen suunnittelun pariin”

Hyviä uutisia – vuoden graafikko 2013 Kasper Strömman on mukana Rihmasto-näyttelyssä joka on tällä hetkellä meneillään Galleria Kuvituksessa Helsingissä.

Kyseessä on yhteisnäyttely jossa 12 taitelijaa tulkitsee teemaa ”World Peace Right After Lunch Break”. Näytteillä on niin keramiikkaa, painotuotteita, kollaasia että liikkuvaa kuvaa, ja kokonaisuus on korkealaatuinen.

Vuoden graafikko 2013 osallistuu näyttelyyn ainutlaatuisella teosssarjallaan joka tekee selvää pesäeroa nykyiseen tekoälyllä tuotettujen kuvien villitykseen. Strömmanin teokset leikittelevät sen sijaan ”paperia paperilla” -estetiikalla, ja kokonaisuus on herkullinen. Materiaalivalinnoissa ei esimerkiksi pelätä voimapaperia.

”Kasper Strömman tekee loisteliaan paluun graafisen suunnittelun pariin teossarjallaan joka yhdistää sisustustaiteen ja kaupallisuuden kauan kaivatulla tavalla. Teokset eivät ole liian taiteellisia ja sopivat hyvin sekä ”hänelle että hänelle”. Teokset ovat myös kohtalaisesti hinnoiteltuja, ja niistä on hyvin aistittavissa että Strömman oli vuoden graafikko vuonna 2013”

Näyttely sijaitsee osoitteessa Hämeenkatu 28 ja on avoinna 19. lokakuuta saakka.

Tagged , , , , ,

Kasper ja Mikko Gothic Modern -näyttelyssä: ”Jos tuhannelle apinalle annetaan tuhat mikrofonia, ryhtyvätkö ne poddaajiksi?”

Hyviä uutisia – Kasperin ja Mikon podcast on jälleen ilmestynyt. Ja tällä kertaa onkin luvassa varsinainen erikoisjakso kun Suomen suosituimmat poddaajat käyvät Ateneumin Gothic Modern -näyttelyssä. Kuuntele ilmaiseksi tästä:

Jakso onkin yksi synkemmistä pitkään aikaan. Mikä sopii erinomaisesti näyttelyn teemaan.

Mistä jaksossa sitten puhuttiin? Tietenkin kuullaan ”terävää analyysia” näyttelyn sisällöstä. Mutta sen lomassa ehditään puhua myös äärettömästä apinateoreemasta, jutella The Cure -yhtyeestä sekä lukea Freudia. Jotka toki kaikki sopivat jollakin tapaa yhteen.

Lisäksi juotiin tuttuun tapaan viikon juoma, joka tällä kertaa oli teemaan löyhästi sopiva Harry Potter Butter Beer -jellybeansit. Tai ”hyytelöpavut” niin kuin pakkaus halusi sen suomentaa.

Onko niiden tarkoitus maistua oluelle? Voille? Kukaan ei tiedä, mutta kukaan ei voi myöskään voi väittää että niissä olisi kummankaan makua. 3/5.

Kuulet siis itse – ehkä paras jakso pitkään aikaan. Kuuntele tästä, tai sieltä missä podeja kuunnellaan.

Kasperin ja Mikon podcast on Suomen suosituin podcast, ja ilmestyy kerran viikossa aina keskiviikkoisin.

Tagged , , ,

Uusimmassa AKATV:n jaksossa vieraana Aaron Airas: ”Maagisen realismin mestari”

Onko sinulle jo Akateemisen kirjakaupan Youtube-kanava AKATV tuttu? Jos ei, niin viimeistään nyt kannattaa tutusuta – onhan uusimman jakson vieraana realististen muotokuvien piirtäjä Aaron Airas.

Aaron on tunnettu siitä että hän yhdistää urheilun ja taiteen, lähinnä piirtämällä urheilijoita. Ja tekeekin sen erinomaisesti.

Tällä kertaa A.Airaksen malliksi valikoitui kuitenkin erityyppinen kohde.

Vuoden graafikko 2013.

Videolla päästäänkin nopeutettuna seuraamaan maestron työskentelyä. Se onkin todellinen ilo silmälle.

Ja kun teos noin sata tuntia myöhemmin on valmis, on vaikea pidätellä kyyneliä.

AKATV:n uusin jakso siis ulkona nyt – jos pidit niin älä suinkaan unohda klikata subscribe-linkkiä.

Tagged , , ,