Mielipide: Ainoa asia mikä voi pelastaa Suomen talouden on parkkipaikat

parkkiz

Kasper Diem / Helsinki

Suomen taloudesta puhutaan nyt paljon. Monen mielestä se on nimittäin ”kuralla”, ja tarvitsee siksi elvytystä. Tätä mieltä ovat etenkin monet Suomen lukuisista yrittäjäjärjestöistä, ja siksi he ovatkin tänään julkistaneet yhteisen tiedotteen jonka mukaan pääsyy siihen ettei maamme vienti vedä, on parkkipaikkojen puute.

Suomen Bisnesyrittäjät ry:n puheenjohtajan Bo Hagerin mukaan asia on päivänselvä.

”Talous on mennyt alaspäin samaa tahtia kun parkkipaikat ovat kaupungeissa vähentyneet. Tästä ei välttämättä ole tutkimustuloksia, mutta näkeehän sen maalaisjärjellä.”

Hager pudistelee päätään.

”Otetaan vaikka tämä tuore Angry Birds -elokuva. Sehän nyt on sinänsä menestynyt hyvin, mutta fakta on se että se olisi todennäköisesti pärjännyt paljon paremmin kunhan vain Rovion edustalla olisi ollut paremmat pysäköintimahdollisuudet.”

Autoilusta aiheutuvat päästöt eivät sen sijaan hetkauta Hageria.

”Onhan se mahdollista että lisääntynyt liikenne lisää kasvihuoneilmiötä. Mutta senkin voi nähdä bisnesnäkökulmasta! Jos ulkona on liian kuuma on kuule taivaallista piipahtaa ilmastoidussa liiketilassa. Ja se taas saa yrittäjän kassakoneen huutamaan hoosiannaa.”

Puheenjohtaja Hager kurtistaa kulmiaan.

”Siis jos tämä niinsanottu ilmastonmuutos nyt edes on totta. Oletko ajatellut että sinunkin suusta tulee hiilidioksidia kun puhut?”

Jos Bo Hager saisi päättää kaupungit näyttäisivät muutenkin hyvin erilaisilta.

”Täytyykö meillä todellakin olla kaupungeissa niin paljon puita? Siitä ei mielestäni puhuta tarpeeksi miten sitä maksaa itsensä kipeäksi auton pesusta, ja sitten se on taas heti keltaisen tomun peitossa näin siitepölyaikana. Eikä niissä puissakaan ole lehtiä kun puolet vuodesta.”

Lopuksi Hager heittäytyy mietteliääksi.

”Kun oikein ajattelee niin eihän kaupungit ylipäätään ole erityisen hyviä bisneksen kannalta. Mutta koska ihmiset nyt näköjään välttämättä haluavat asua niissä, niin pakkohan se on sitten vaan sopeutua.”


0 Shares
Tagged , ,