Tag Archives: terveys

Valistus 2016

Julkisissa tiloissa, niinkuin kirjastossa tai hammaslääkärissä voi useimmiten odotellessaan tutkailla pieniä esitteitä ja julisteita joissa on hyödyllistä tietoa. Ne mainostavat usein jotain tarpeellista, ja on laadittu valistavassa tarkoituksessa. Mutta monet niistä tuntuvat silti hieman ongelmallisilta.

CeliaAanikirja

Äänikirjat ovat esimerkiksi just hyvä keksintö jos haluaa nauttia hyvästä kirjasta juostessa tai pyöräillessä, ja niiden suosio kasvaa koko ajan. Ja luonnollisesti ne ovat myös hyviä jos lukeminen on syystä tai toisesta hankalaa.

Mutta siihen nähden että kaikki niitä nykyään kuuntelevat, miksi ”Ilona” tässä esitteessä on kuvattu mielenvikaiseksi, mahdollisesti vammaiseksi henkilöksi? Vai katsommeko nyt kuvaa jotenkin väärin? Normaalimman näköinen henkilö olisi kyllä paljon parempaa mainontaa tälle palvelulle.

pinviner520

No mutta entäs mihin nämä reippaat pingviinit sitten ovat matkalla? Ne selvästi ovat ylittämässä ylimitoitettua sakkilautaa kantaen kolme leipää, kolme lasia maitoa ja kolme keräkaalia. Mutta miksi?

Leipatiedotus520

Tietenkin siksi että leivän menekki maassamme kasvaisi ja leipomot menestyisivät.

”Leipätiedotus on vuonna 1961 perustettu leipomoteollisuuden yhteinen tiedotusyksikkö.  Leipätiedotuksen tarkoitus on vahvistaa leivän ja leipomotuotteiden myönteistä mielikuvaa viestinnällisin keinoin.”

Ideana on tietenkin että kun leipää mainostetaan oikein terveyskeskuksen seinällä, niin  sillä on ikäänkuin valtion siunaus.

Älkää ymmärtäkö väärin, ei leivässä ja maidossa tietenkään mitään vikaa ole. Mutta pitäisikö vieressä tasapuolisuuden nimissä kuitenkin sitten olla vaikka tofutiedotuksen juliste?

Cloetta520

Myös Cloetta saa mainostaa hammaslääkärissä, jotta kaikki muistaisivat että Jenkki on paras purukumimerkki. Muistihan kaikki nyt ihan varmasti? Siis ruotsalaisen Cloetan valmistama purukumi. Muihin merkkeihin kannattaa suhtautua suurella varauksella.

SinuaHuijataan520

Sitten paljastus tähän julisteeseen liittyen. Me täällä Kasper Diem-blogissa poltimme kerran savukkeen. Ja se ei päinvastoin kun tämä hyytävä kuvitus antaisi ymmärtää tuntunut siltä kun joku olisi iskenyt miehen kokoisen ruiskun olkapäähämme, eikä silmämme muuttuneet spiraaleiksi samalla kun huulemme muuttui isoksi vadelmaveneeksi. Keuhkomme ei myöskään täyttynyt kuumasta laavasta, emmekä jääneet koukkuun siitä huolimatta että poltimme vuoden kuluttua toisenkin savukkeen.

Tupakointi520

Näistä kahdesta savukkeesta emme myöskään maksaneet talon hintaa. Mutta tässä tekee myöskin mieli kysyä, miten niin ”fiksut ihmiset” eivät ”yleensä” tupakoi? Haluaisimme että tämä juliste olisi sitten edes loppuun saakka yliampuva ja moralisoiva, eikä rupeaisi yhtäkkiä liennyttämään sanomaansa.

Hitto, nyt tekee mieli tupakoida, ja kehoittaa samalla jotain lasta kokeilemaan.

Ja samalla voisimme poistaa ainakin osan näistä epäuskottavista viesteistä ja korvata ne vaikka julkisella taiteella.

Tagged , , ,

Viskinjuonti räjähti viikonloppuna

Wh

Helsinki / Kasper Diem

Suomalaiset joivat lauantai-illalla ennätysmäärän viskiä. Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan viskiä nautittiin Suomen rajojen sisällä pelkästään lauantai-illan aikan 16 000 barrelia, kun vuosikulutus liikkuu normaalisti 22 000 barrelin paikkeilla.

Suomen viskiliiton mukaan kulutus räjähti eilen illalla sen jälkeen kuin Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin jonka mukaan aluehallintovirasto oli kieltänyt viski-sanan käytön yksityisissä blogeissa.

Viskibarometrin mukaan viskin kulutus oli suurinta kymmenen aikaan illalla sen jälkeen kun ihmiset olivat lukeneet artikkelin, miettineet sisältöä, ja kaikki saaneet samaan aikaan idean ylöladata viski-selfien Instagramiin.

Nekin kansalaiset jotka eivät voi sietää viskiä osallistui talkoisiin toistamalla lapsellisen innostuksen vallassa sanaa ”viski” uudestaan ja uudestaan sosiaalisissa medioissa niin kuin Facebookissa ja Twitterissä. Google Plusassa ja Ellossa ei toisteltu viski-sanaa koska kukaan ei käytä niitä.

Artikkelin positiivisiin seurauksiin kuuluu Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan kuitenkin että monet ihmiset saivat nyt kokea ensimmäisen kerran elämässään sen miellyttävän ritinän joka syntyy kun huoneenlämpöistä viskiä kaadetaan jääpalojen päälle.

Maahamme syntyi myös yli kaksisataa uutta viskiblogia eilisen illan aikana.

Aluehallintovirastosta myönnetään ettei tämä nyt ehkä mennyt ihan niin kuin piti, mutta pitää tapahtumaketjua mielenkiintoisena ilmiönä. Virastossa tutkitaankin nyt mahdollisuutta kieltää sanan xylitoli käyttöä kaikista Suomen blogeista.

Tagged , ,