Hyviä uutisia – Kasperin ja Mikon podcast on jälleen ilmestynyt. Ja tällä viikolla onkin luvassa varsinainen erikoisjakso kun Suomen suostuimmat poddaajat tapaavat kevään kunniaksi Kilju-Juhon. Onko jakso paras tähän asti? Luultavasti, mutta päätä itse kuuntelemalla tästä:
Voisikin melkein sanoa että kevät ei tule Kasperin ja Mikon podcastiin ilman Kilju-Juhon tapaamista – näimmehän ensimmäisen kerran jo viime vuonna. Vuosittaisesta kiljupruuvista onkin jo muodostunut pienimuutoinen perinne. Arvokas sellainen.
No, mutta toki jaksossa puhuttiin muustakin. Mikko on esimerkiksi tutustunut instagram-aarteeseen, Kupittaan Citymarketin stooreihin. Ja Kasper on nähnyt poliisihevosen ja suunnittelee tulevaisuutta jossa vartijat ratsastaisivat poneilla.
Entäs viikon juoma? Tietenkin Juhon samea artesaanikiljuluomus. Tämän vuoden satsi oli vahvempaa ja sikäli luonteikkaampaa kuin viime vuonna, mutta laatu oli edelleenkin korkea ja kaikilla oli näköiaisti tallella seuraavana päivänä. Eli toisin sanoen 5/5.
Sinä kuulet itse – huippujakso. Kiitos kun kuuntelet.
Kasperin ja Mikon podcast on Suomen suosituin podcast joka ilmestyy joka torstai, ja maistelee kiljua aina toukokuussa.