Tag Archives: kekkoslovakia

Taas uusi ankeutus: nyrpeä virkamies kielsi härskiintyneen ihmislihan myynnin

kott

Kasper Diem / Helsinki

Uusimmassa Suomea puhuttavassa byrokratiafarssissa valtion yli-innokas virkailija on kieltänyt yksityisyrittäjää myymästä pilaantunutta ihmislihaa suoraan autonsa takaluukusta.

Tapaus on taas kerran hyvä esimerkki siitä miten valtion byroslavialaiset virkamiehet haluavat mielivaltaisella toiminnallaan säädellä entisestään jo muutenkin määräysten alle hukkuvaa maatamme.

Valtion virkamies ja epävirallinen ankeuttaja Bo Hager puolustelee kuitenkin päätöstään.

”Ihmisen lihan ei sinänsä tarvitse olla vaarallista, mutta koska tässä tapauksessa lihan epäillään olevan peräisin Sierra Leonen alueelta teimme päätöksen vetää se myynnistä. Sierra Leonen alueella on viime aikoina esiintynyt ihmiselle vaarallista Ebola-virusta.”

”Lihan kylmäketju oli lisäksi päässyt katkeamaan jo viikkoja sitten minkä lisäksi myyjältä puuttui hygieniapassi. Myyjän puolustukseksi täytyy tosin sanoa että hän oli toimittanut meille salmonellanäytteen hyvissä ajoin ennen myyntitapahtumaa.”

Saaresmaan Jukkana itsensä esittelevä lihanmyyjä ei ole tilanteeseen tyytyväinen.

”Tämä meidän holhousyhteiskuntamme on todella mennyt liian pitkälle jos yksityisyrittäjä ei saa enää myydä hämäräperäistä ihmislihaa oman autonsa takaluukusta ilman että joku kekkoslovakialainen virkamies on heti sekaantumassa. Tämä maa alkaa saada enemmän ja enemmän kafkamaisia piirteitä.”

”Seuraavaksi virkamiehet varmaan keksivät kieltää lasinpesunesteen myymisen vodkana ala-ikäisille.”

Saaresmaan Jukka ilmoittaa myös että hän aikoo tämän seurauksena muuttaa Viroon missä ihmislihaa saa myydä rajoituksetta viikon jokaisena päivänä, lukuunottamatta sunnuntaita. Suomessa hän aikoo tästä lähtien käydä vain nauttimassa sosiaaliturvaa.

Tagged , , , , ,