Tag Archives: East 17

Analysoimme multavideon


Multasaakaiken

Oli aika jolloin kukkamultaa hankittiin sen ominaisuuksien perusteella. Niin kuin mehevyyden, humuspitoisuuden tai vaikka ravinnesisällön mukaan. Mutta nykyään tästä on luovuttu, koska multa hankitaan mieluummin mielikuvien perusteella. Siksi multavideot näyttävätkin nykyään tältä:

Tässä ei tietenkään ole mitään ihmeelliseltä. Video saa mullan näyttämään vaaralliselta, himottavalta ja hieman seksikkäältä. Eli juuri niitä ominaisuuksia mille haluamme perustaa kukkapenkkamme. Ja jos kerran kappale on näinkin mukaansatempaava, mullankin on tietenkin myös pakko olla laadukasta.

Singing

Meitä täällä Kasper Diem -blogissa kiehtoo tosin ennen kaikkea videon stailaus. Eihän ole aivan päivänselvää millaiset vaatteet multabileisiin puetaan. Ja analyysimme mukaan näyttäisikin nyt siltä että multabiletyyli koostuukin kolmesta tähdellisestä elementistä.

mario3

1. Sexy Super Mario -lappuhaalarit
Puutarhatöihin kuuluu perinteisesti denimasu. Tämä kulutusta kestävä puuvillakangas näyttää vain paremmalta kuluessaan, ja jos sille roiskuu kylväessä ylimääräisiä siemeniä ne on helppo pyyhkäistä pois kämmenselällä. Videon laulaja pitää bonuksena vielä toista henkseliä viettelevästi auki ikään kuin sanoakseen ”ota minut” sanattomasti. Tämä on tietenkin sanoman keskiössä siitä että keväällä luonto herää eloon.

David_Brent_111

2. David Brent -parta
Arvauksemme mukaan videon stylisti on tavoitellut 1990-luvun Ethan Hawke -partaa, mutta me täällä Kasper Diem -blogissa emme silti voi olla ajattelematta David Brentiä kun katsomme videota. Myönnettäköön tosin että ero on hiuksenhieno. Tämä partamalli on tietenkin tieteellisesti todistetusti erityisen kuuma.

east17-1

3. East 17 -myssy
Ysäripipot ovat olleet suosittuja jo jonkin aikaa, ja ymmärrettävistä syistä. Kukapa nyt ei haluaisi pitää pientä terhakasta kondomia pään päällä? Eikä kukaan pidä tätä pipomallia ylpeämmin kuin videon kohtalokas kevätkyntäjä. Taas kerran viittaus kevätkauden räjähtävään kukkeuteen.

Lopputulema: Hedelmällisyyttä ja luonnon runsautta pystyy symbolisoimaan monella eri tapaa, ja tässä tapauksessa se on toteutettu tanssin ja vaatetuksen avulla. Ja mitä enemmän asiaa ajattelemme, sehän hemmetti toimii.

Piru vieköön, nyt meidän on näköjään sitten pakko mennä hakemaan kaupasta sitä multaa.

Tätä postausta sponsoroi Kekkilä joka haluaa kertoa että juuri nyt on paras aika istuttaa kevän siemenet.

Tagged , , , , , , ,