Ilmastonuorten höpömarssi ohi tältä erää – ensi perjantaina vuorossa järkevien aikuisten mielenilmaus

Tällä viikolla moni nuori on marssinut ilmaston puolesta osana maailmanlaajuista mielenosoitusta. Suomessakin tempaukseen arvioidaan osallistuneen tuhansia koululaisia.

Kaikki eivät kuitenkaan ole vakuuttuneet marssin hyödyllisyydestä. Varsinkin varttuneempi väki on pitänyt mielenosoitusta ”ihan tosi naurettavana” ja ”todellisuudesta vieraantuneena”. Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan siksi suunnitelmissa on ensi perjantaiksi kypsempien kansalaisten vastamielenosoitus joka kulkisi näillä näkymin Helsingin keskustan läpi.

Marssilla halutaan tuoda esille ainakin ne seikat että ”turkistarhattavat eläimet ja marsut ovat yksi ja sama eläin”, ”autot kuuluvat teille” ja että ”lapset ovat vähän tyhmiä eivätkä tajua oikeasta elämästä mitään”.

Autotallistaan tavoitettu Saaresmaan Jukka rustaa parhaillaan punkhenkistä banderollia tekstillä ”kersat on (sic) niin pihalla”.

”Tämä pikku kullannuppujen päiväkotiretki oli ihan söpö, mutta nyt meidän aikuisten on otettava ohjakset käsiimme. Lapset väittivät että me emme tee mitään, mutta se ei pidä paikkansa. Minä olen ainakin valmis nousemaan barrikadeille sen puolesta että elämäni saa jatkua entiseen malliin.”

Päinvastoin kuin nuorten marssi, aikuisten marssi tehdään autoletkassa. Mukavuussyistä osallistujat ovat myös ilmoittaneet matkustavansa kulkuvälineissään yksin, jotta niissä pystyisi rauhassa nauttimaan nuoruuden musiikista ja syömään eukamentholpastilleja samalla kun tööttää vihaisesti sen puolesta ettei tule lentoveroa.

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan poliisi uskoo keskustan ruuhkautuvan kilometrien pituisista jonoista ensi perjantaina, mutta pitää sitä silti välttämättömänä pahana jotta ”kakaroille” saadaan näytettyä kuka tässä yhteiskunnassa oikein määrää.


0 Shares
Tagged ,