Miksi eduskuntavaaleista vaietaan?

Vaalit

Kirjoittanut Bo Hager

Eduskuntavaalit ovat ovella, ja äänestyspäivään onkin enää pari viikkoa. Mutta vaikka kyseessä onkin elintärkeä tapahtuma demokratian kannalta vaaleista on tähän asti vaiettu tyystin. Herää kysymys miksi?

Sanotaan esimerkiksi että internet olisi lisännyt demokratian määrää yhteiskunnassa. Mutta vaikka minä käyn päivittäin netistä katsomassa säätiedot on ihan niin kuin koko vaaleja ei olisi olemassa jos Ilmatieteen laitosta on uskominen. Ja sekös on minusta omituista.

Mutta en minä tietenkään pelkän internetin varassa ole. Tilaanhan sen lisäksi monen sorttista moottoreista ja tekniikasta kertovaa aikakauslehteä. Mutta niitä selailemalla saa oikein etsimällä etsiä uutisia vaaleista. Miksi?

Ja entäs ulkona? Kyllä, kaupungeissa vaalimainoksia varmastikin on pilvin pimein, mutta entäs täällä minun mökilläni? Ei jälkeäkään! Tavallista metsää vain niinkuin ennenkin. Ja jos rusakot puhuvat vaaleista niin minun korviini ei ainakaan ole kantautunut mitään.

Edes niillä televisiokanavilla mitän minä seuraan vaaleista ei juuri puhuta. Ruotsin kanavilla ei alkuunkaan, ja BBC:lläkin käsitellään lähinnä sikäläisiä vaaleja. Miksi minua kiinostaisi Englannin alahuoneen asiat? Suomen vaaleista vaietaan siis myös kansainvälisesti.

Minun ainoa toiveeni onkin tällä hetkellä oikeastaan että ehdokkaat soittaisivat minulle suoraan ja kertoisivat minkälaista politiikkaa aikovat tehdä puolestani. Tai voi myös tulla käymään.

Soittakaa siis tai tulkaa käymään. Numeroni on luettelossa. Olkaa niin kilttejä. Olen niin yksinäinen kun ei täällä kukaan ikinä käy.


0 Shares
Tagged , , , , ,