Teksti aiheesta ”kuvituksen tulevaisuus” jota ei ikinä julkaistu

Minua pyydettiin alkuvuodesta kirjoittamaan teksti Mikkelin kuvitustriennalen katalogiin teemasta ”kuvituksen tulevaisuus”. Kirjoitin asiasta mikä puhuttaa kuvittajia ylivoimaisesti eniten tällä hetkellä – mediatalojen avustajasopimuksista. Tuntuu nimittäin ettei kuvittajat ole muusta puhuneetkaan pariin viime vuoteen.

Saatuaan tekstin Mikkelin taidemuseo kuitenkin ilmoitti ettei se aio julkaista tekstiä. On kuulemma ”käsittelytavaltaan liian raju”. En ole itse nähnyt painettua katalogia, mutta toivottavasti korvaava kirjoitus käsittelee vähintään yhtä tärkeää aihetta. Ja tietenkin että avustajasopimusongelma ratkeaa itsestään.

Mutta koska teksti on kuitenkin yhä ajankohtainen, miksen julkaisisi sitä tässä – ties jos vaikka joku kuvituksesta kiinnostunut vaikka seuraisi tätä blogia?

———————————————————————————————

Lehtiämme avustavien kuvittajien kannattaisi pitää pikkaisen pienempää ääntä
Kirjoittanut Suomen mediatalot

Me mediatalot olemme kyllä mainioita. Julkaisemme rapsakoita, mielenkiintoisia lehtiä joita kukaan ei voi olla lukematta. Moni on vuosien varrella yrittänyt, mutta vielä kukaan ei ole pystynyt pitämään näppejään erossa niistä. Niin on hyvää juttua niissä. Punaposkisia, kotimaisia artikkeleita mielenkiintoisista ilmiöistä ja ihmisistä. Uutisia juuri oikealla tavalla kerrottuna. Oikein iho menee kananlihalle kun miettii miten mainioita me olemmekin.

Tämä on tietenkin vuosien mittaan tuonut meille mediataloille tiettyä painoarvoa ja vakavaraisuutta. Vai luuletko että Saariselkä olisi sen näköinen kun se on tänään ilman meitä mediataloja? Ei, kyllä se me olimme jotka rakennutimme ne edustuskäyttöön varatut honkamökit sinne 70-luvulla. Hyvin on mennyt viime vuosikymmeninä!

Ja kyllähän me osaltamme tietenkin myös olemme antaneet takaisin yhteiskunnalle. Vuosien mittaan on näet tullut palkattua paljonkin väkeä. Okei, muutama on nyt ihan viime vuosina taas saanut lähteä, mutta kaikenkaikkiaan meidän työllistävä vaikutuksemme on ollut – ja on yhä – mittava tässä lukemista rakastavassa maassamme.

Se ei ainakaan ole ollut pieni!

No, kaikki lehteämme tekevät ihmiset eivät tietenkään ole voineet olla palkkalistoillamme. Sehän olisi hulluutta. Niinkuin nyt vaikka lehtiämme avustavat kuvittajat. Ei meillä kuitenkaan loppujen lopuksi niin paljon kuvitetettavia juttuja ole että meillä voisi olla kokopäiväisiä piirrustelijoita palkkalistoilla. Ha ha. Johan siihen ihmiset kyllästyisivätkin jos sama tuhertelija kuvittaisi kaikki lehden jutut.

Joten siksi lehtemme työllistävät myös freelancereitä. Freelancerit ovat itse asiassa tosi käteviä! Ne tulevat lakki kourassa pyytämään töitä, ja ovat aina niin hellyttävän kiitollisia jos niille antaa jonkun pikku tehtävän. Freelancerit ovat niinkuin pörröisiä, läähättäviä koiria! Ja kun nille tosiaan antaa jotain pikku puuhaa niiden silmät loistavat niin kivasti, ja sitten ne ovat meille tosi kiitollisia. LOL. On ne kyllä niin mainioita, ne freelancerit.

Tiesitkö muuten että toinen sana ”freelancerille” on ”häviäjä”? Ja latinaksi freelancerhan tarkoittaa ”henkilöä joka ei pysty työllistymään normaalisti”?

No, ollaan kuitenkin oltu näille kuvittaja-freelancereille ihan reiluja. Homma on lyhykäisyydessään mennyt näin: ne ovat töhertäneet jotain meille, ja me olemme maksaneet siitä. Ja sitten jos on yllättäen ollut niin hyvä kuva että sitä pystyy käyttämään uudestaan, ollaan maksettu puolet alkuperäisestä hinnasta. Näin olemme iät ja ajat tehty – varmaankin vanhasta tottumuksesta – ja ei olla edes itse kyseenalaistettu että siinä olisi ollut jotain vinoutunutta.

Mutta katsos nyt meille on tullut uusi idea! Sellainen ettei maksetakaan kuvittajalle kuin kertaluontoisesti, vaikka kuva julkasitaistiin monta kerta. Homman nimi on ”kaikki oikeudet meille”. Tämä on oikeastaan aika hyvä systeemi.  Maksetaan kuvittajalle korvaus niin kuin ennenkin, mutta sitten sen kuvan kaikki oikeudet on oikeasti meidän – ei vain jotkut ”kertajulkaisuoikeudet”. Vai mitä? Ajateltiin että tyhmää maksaa monta kertaa jostain tuherruksesta jos se julkaistaan uudestaan, kun kerran yhtä hyvin voidaan vain ilmoittaa että ei tehdä niin. Eikö vain?

Oikeastaan se oli Erkka jonka tämän keksi siellä Saariselän mökkireissulla. Oli kehittänyt kansakoulussa aikoinaan sellaisen tekniikan että nössöltä otetaan pipo päästä, mutta sen sijaan että antaisi sen vähän ajan kuluttua takaisin niin ilmoittaa vaan ettei annakaan. Se Erkka on kyllä ollut visionääri jo pienestä pitäen! Me silloin siellä pimeässä saunanlauteilla nyökyteltiin kovasti ja mietittiin että miksi me ei oltu keksitty tätä aikaisemmin, ja sitten me taputettiin hyväksyvästi Erkkaa selkään ja vähän takapuolelle ja ehkä ihan vähän taputeltiin sen penistä kanssa. Piponhan voi hitto tosiaan pitää itsellään – haudata lumeen ja sitten keväällä hakea pois!

Katsos kun tässä on se hyvä puoli että sitten kun näitä pipoja/kuvituksia on tarpeeksi niin niitä voi ruveta myymään omiin nimiin. Siis, kun nehän ovat nyt meidän. Emme me sitä vielä tietenkään haluta hirveästi mainostaa, mutta tällaista olisi tiedossa. Katsos tällä tavalla ne tuherrukset maksavat itsensä parhaimmassa tapauksessa aika nopeastikin takaisin. Heitä kuule vähän enemmän löylyä. Aaah. Koske taas penistäni.

Sitten olemme myös ajatelleet että kun meillä on aika paljon näitä lehtiä, niin voitaisiin julkaista näitä kuvituksia tosi monessa eri ”tuutissa”. Se katsokaas kun nyt on pelkästään järkevää ja pitää kulurakenteenkin kurissa. Ennen vanhaan se ei olisi ollut ihan niin järkevää kun uudelleenjulkaisusta olisi pitäny maksaa aina erikseen sille kuvittajalle, mutta nyt kun me ilmoitimme että me omistamme kaikki oikeudet, niin mitä yksittäinen kuvittaja sen jälkeen muka aikoo tehdä? Lyödä meitä pikku kynällänsä?

No kuvittajat tietenkin rupesivat samantien itkemään tähän että ”ei ole reilua”.

No morjens. Meitä mediataloja ärsyttää oikeasti ihan sikana tuollainen parkuminen. Itse asiassa tuollaisen mussuttamisen jälkeen ei tee mieli maksaa avustajille yhtään hitto mitään. Sen sijaan kuvittajia pitäisi itse asiassa rangaista niskuroinnista. Puoli vuotta työkarenssia tuollaisesta! Saisivat olla iloisia että ylipäätänsä tarjoamme niille töitä. Koska kyllähän kuvittaja voi parkua niin paljon kun haluaa, mutta fakta on nyt vaan se että maailma tänä päivänä on sen näköinen että me kerromme miten homma menee, ja sitten sopeudetaan siihen.

Vai väistääkö rekka muka liikenteessä henkilöautoa? Tuskin.

Kuvittaja. Kuuntele nyt tarkkaan.

Nykyään me mediatalot hankimme kuvituksemme alihankintana sidosryhmiltämme, ja nämä hankinnat kilpailutamme luonnollisesti niin kuin minkä tahansa firman menoerän.

Ymmärsitkö mitään? Et. Mutta kuulosti aika fiiniltä, eikö? Lukemalla management-oppaita sinäkin voisit jonain päivänä oppia puhumaan niin kuin me, niin olisit edes hieman enemmän kartalla. Siitä voisi olla oikeasti sinulle hyötyä. Kyllä, ajattelet varmasti olevasi suurikin taiteilija, mutta oikeassa aikuisten maailmassa se on niin että sinä olet alihankkija etkä mitään muuta, ja siksi sinun kannattaa opetella bisneksen aakkoset ennenkuin taaperrat toimitukseemme.

On oikeastaan aika huvittavaa miten helppo meidän on pistää pikku pääsi pyörälle lakiteknisellä puheellamme. Nimi tuohon ja tohon. BOOM. Nyt omistamme kaikki nykyiset, tulevat ja menneisyydessä ikinä tekemät pikku tuherruksesi.

Mutta miksi me kerromme kaiken tämän? Paperilla tietenkin siksi että haluamme että toimintamme on täysin läpinäkyvää. Voi myös olla että olemme katsoneet liikaa James Bond -elokuvia missä Bondin vastustajilla on tapana tehdä näin.

Mutta käytännössä me kerromme tämän osoittaaksemme että olemme aina askeleen edelläsi. Kai olet huomannut että näistä uusista sopimuksista joita ”tarjoamme” kuvittajille ei pahemmin kirjoitella lehdissä? Se ei ole sattumaa.

Voi harmi. Tämä sopimusasisa ei sitten tälläkään viikolla ylittänyt uutiskynnystä!

Joten kuvittaja: lopeta se mussuttaminen ja allekirjoita jo tänään uusi sopimuksesi.

Olisit hitto iloinen että sinulla on töitä ylipäänsä.

Terveisin
Suomen mediatalot


0 Shares
Tagged