Tag Archives: Vuoden chichuahua

Vuoden chihuahua 2013: Tiedän miltä sinusta tuntuu

Kasper Diem -blogin sarjassa haastatellaan aikalaisia jotka ovat Vuoden graafikon 2013 tavoin olleet jollain tavalla parrasvaloissa viime vuonna mutta tänä vuonna nykäisty äkillisesti takaisin kansan riveihin. Tällä viikolla haastetteluvuorossa on Vuoden chihuahua 2013 Dachida’s Colour Me Blue, tai tuttavallisemmin Mav.

Mav

Olit vuoden chihuahua 2013. Muuttiko tämä elämääsi millään tavalla?
No itseasiassa ei kauheasti. Kaunis olen ollut aina. Itseasiassa tulin vasta elokuussa Suomeen Englannista, ihan vaan tarkoituksenani levittää kauneuden ilosanomaa myös tänne Pohjolaan. Levisikin sitten aika tehokkaasti, etten sanoisi.

Jos Vuoden chihuahua-kilpailua voidaan pitää eräänlaisena kauneuskilpailuna, niin  huolestuttaako silloin ikääntyminen? Tämän yhden koiravuoden aikanahan olet vanhentunut seitsemän ihmisvuotta?
Olemme koiramaailmassa ohittaneet sujuvasti tämän kiusallisen sekä ikävän tosiasian ja järjestämme erikseen veteraaniluokan skaboja. Odottelen täyttäväni 8-vuotta jolloin aloitan veteraanikehien valloituksen. Vuoden Veteraani-titteliä siis havittelen. Ja huom. tunnettu tosiasiahan on, että mitä pienempi koira, sitä kauemmin se elää… Miten teillä ihmispuolella?

Tunnettu urheilija saattaa arvokisasijoituksen jälkeen saada omakotitalotontin kunnalta. Miten sinun saavutuksesi on huomioitu?
No ei ole näkynyt tonttia, ei. Ruusuketta ja kunniakirjaa odottelen. Mutta olisikin ollut päheetä saada edes joku koirapuisto nimettyä minun mukaani… ‘Mavin puistola’. Runsaasti puita ja pensaita sinne tai edes jotain. Jos oikein muistan, niin vuoden viimeisen näyttelyn jälkeen sain syödä omistajani/esittäjäni taskusta _kaikki_ loput paistetut kanapalat. Kerralla. Sitä hetkeä en unohda koskaan.

Tuntuu että chihuahuat ovat nyt muodissa. Onko tittelin myötä tullut paljon edustustehtäviä vuoden aikana? Ihan niinkuin olisin nähnyt sinut koiranruokapaketin kyljessä?
Onhan meitä paljon (siksi tuo voitto tuntuukin hyvältä!). Beverly Hillsissä meitä kuulema on kasoittain. Edustustehtäviä on ollut vähänlaisesti mutta olen kyllä päässyt kiertelemään maailmaa; mm. Unkari, Tanska, Eesti, Ruotsi. Valitettavasti olen joutunut poseeraamaan emäntäni kyseenalaisissa FB-kuvissa mutta niistä en halua puhua enempää.

Tunnen itse Vuoden graafikkona suurta tyhjyyttä nyt kuin juhlavuosi on ohi. Miten sinä suhtaudut siihen ettet enää ole Vuoden chihuahua?
Otan osaa. Itse ennakoin tämän tyhjän vuoden-syndrooman ja järjestin itseni kisaamaan takaisin Englantiin maaliskuuksi. Ettei totuus unohtuisi sielläkään päin maailmaa. Hei, uutta putkeen vaan, älä jää miettimään menneitä! Tukka takana ja elämä edessä, siitä se taas lähtee.

Haastattelun käänsi suomeksi Kennel Owelanin Tuija Varpula.
Sarjassa aikasemmin ilmestynyt:
Vuoden barista 2013
Vuoden talvipyöräilijä 2013

Tagged ,