Tag Archives: optimismi

Autoileva tulevaisuus on taas täällä

Hei kaverit, muistellaanko 1960-lukua? Tiedättehän, sen ajan jolloin oli pitkään ollut vähän ankeaa kaikkine sotakorvauksineen, mutta nyt lupaus paremmasta roikkui ilmassa. Teknologia ja talous kehittyi, ja olisi vain ajan kysymys ennen kuin kaikilla suomalaisilla olisi oma auto ja Futuro-talo.

Ikäänkuin alleviivatakseen tätä teknologista kehitystä Neuvostoliitosta oli myös hiljattain lähetetty koira avaruuteen, joka tosin kuoli muutama tunti laukaisun jälkeen kuumuuteen ja stressiin. Tästä vaikuttuneina kotimaassa avattiin Suomen ensimmäinen drive-in pankki. Se oli fantastinen.

Mutta juuri kun kaikki suomalaiset oli päässyt autoilun makuun tulikin sellainen ikävä asia kuin öljykriisi, joka tappoi pahimmat menohalut. Ja muutenkin ihmiset huomasivat ettei pankkilainan neuvottelu kuplavolkkarin ikkunasta sittenkään ollut niin kätevää kun miltä se kuulosti, joten drive-in pankki lopetettiin vähin äänin.

Sen jälkeen oli pitkään hiljaista. Välillä oli tietenkin kausia jolloin purjelautailtiin kokaiinipäissään, mutta sen jälkeen tuli TAAS jotain ihme lamaa ja muutenkin monet ihmiset alkoivat olla sitä mieltä että sellainen kaupunki jossa pitää liikkua autolla joka paikkaan ei ollutkaan täydellinen. Ja ihmiset alkoivat miettimään että pitäisikö ne isot kuskytluvulla rakennetut moottoritiet jotka vievät suoraan keskustaan sittenkin muuttaa kaupunkibulevardeiksi, niin saataisiin polkupyörillekin omat kaistat. Mielenkiinto autoiluun näytti laantuvan.

Mutta vuonna 2014 alkoi taas tapahtumaan.

Jälleen kerran teknologia otti harppauksia. Luotaimia lähetettiin taas avaruuteen, mutta nyt ilman koiria ja uuteen jännittäviin paikkoihin niin kuin Marsiin ja ison laulavan komeetan päälle.

Ja Suomessakin mieli koheni. Ymmärrettiin ettei tulevaisuus sittenkään ole polkupyörien vaan isojen komeiden citymaastureiden.

Ja siksi Suomeen on nyt avattu ensimmäinen drive-in supermarketti. Ajatus huokuu modernia ajattelutapaa:  miksi vain ajaa kauppaan, kun pienellä lisävaivalla voi istua puoli tuntia tietokoneen ääressä klikkailemassa eri tuotteita ja vasta sen jälkeen ajaa kauppaan?

Prisma-Kauppakassi_drive-in_291014-aja-sisäänLR

Kuuskytlukulainen kaupunkisuunnittelu on siis nyt virallisesti palannut.

Hei, ties vaikka me tällä kertaa saataisiin se Futuro-talo?

Tagged , , , ,