Tag Archives: kulttuuri

Kasper Diem on vuoden blogi 2016

blogawr520

Eilen se vihdoin tapahtui. Kasper Diem valittiin Suomen parhaaksi blogiksi katergoriassa kulttuuri, yhteiskunta ja talous.

jasitmahaluaisinkiittaa520

Varsinkin talous-aspekti lämmitti, onhan se aina ollut sydäntämme lähellä. Tältäkö tuntuu kun kyyhkyset itkevät? Todellakin.

bloggala520

Itse gaalatilaisuus oli hulppea. Värivalot ja väkipaljous tekivät illasta maagisen, ja varsinkin sisäänkäynnin edessä oleva jättimatto teki vaikutuksen. Melkein ei olisi arvattu että seistiin lehtitalon aulassa.

hellapaalle520

Entäs mitä vuoden graafikon päässä liikkui sillä maagisella hetkellä kun polykarbonaattimuovista valmistettu, mustanpuhuva palkinto jaettiin? Muistaksemme aika tarkalleen ”jäiköhän hella päälle kotona?”

champagne520

Hetki oli kuitenkin ainutlaatuinen. Onhan uutta titteliä odotettu siitä saakka kun Kasper Diem -blogin perustaja Kasper Strömman valittiin vuoden graafikoksi vuonna 2013.

mobil520

Sekin on tärkeä arvonimi, mutta ehkä tässä vaiheessa jo vähän kulunut. Vuoden blogi on sentään jotain aivan uutta.

kaspervinnare520

Itseasiassa, voisiko oikeastaan sanoa että vuoden graafikko 2013 on nyt vuoden bloggaaja 2016? Voisi.

fyrverkeri520

Kiitos vielä kaikille aikaisemmin blogiamme äänestäneille. Boom!

Kuvat: A-lehdet Oy, Paula Virta ja Petri Mulari.

Tagged , , , , , , , , , ,

Onko Muumipeikko muslimi?

tumblr_lycz9kLxJ81qkf6iw

Saaresmaan Jukka on jo usemman vuoden vaimoinsa kanssa kerännyt veikeitä muumimukeja. Pariskunnan keittiössä komeileekin tätä nykyä kokonainen hylly muumiaarteita, ja onpa joukossa jopa muutama todellinen harvinaisuus 90-luvulta.

Mutta nyt pariskunnan keräilytaivaalle on ilmestynyt musta pilvi. Saaresmaa on nimittäin saanut vihiä siitä että Muumipeikko saattaisi olla muslimi.

”Kaikki alkoi siitä kun pyyhin pölyjä kokoelmastamme ja satuin kääntämään yhden mukin ylösalaisin. Siinähän se luki selvin kirjaimin: Arabia.”

Saaresmaan mukaan tämä on selvä todiste muumien vierasperäisyydestä, ja siitä etteivät muumit jaa hyväksi havaittuja suomalaisia arvoja.

Vaikka Saaresmaalla on jo pidemmän aikaa ollut epäilyksensä muumien suhteen, moni muukin rakastetun muumiperheen edesottamuksista on paljastuksen jälkeen alkanut näyttäytymään uudessa valossa.

”Anna kun kysyn sinulta näin: kauanko se Muumipeikko on oikein vokotellut sitä Niiskuneitiä pääsemättä kertaakaan kastamaan hännäntupsuaan? Taitaa olla se kaveri muslimin lisäksi homo.”

Homo- ja muslimimukeilla ei Saaresmaan mukaan ole heidän taloudessaan tästä lähtien sijaa.

”Olen ollut sinisilmäinen. Mutta olisihan se melkein pitänyt jo niiden muumien käytöksestäkin arvata. Ylisuvaitsevaista sakkia.”

Mutta onko Saaresmaa varma ettei vaan sekoita päässään muslimi– ja posliini-sanaa?

”Ha ha. Hyvin hauskaa. Ookoo, voihan olla että ylireagoin. Aina on tietenkin mahdollista ettei Muumipeikko ole homo eikä muslimi.”

Saaresmaa leikkaa itselleen paksun viipaleen mozzarellaa.

”Mutta suomenruotsalainen se ainakin on. Ja se on muuten fakta.”

Tagged , ,

Avoin suosittelukirje Vallilan Kirjaston ystäville

VallilanKulttuuri2

Viime viikolla me täällä Kasper Diem -blogissa uutisoimme että Vallilan Kirjaston ystävät etsii tällä hetkellä Vallilan kulttuurihenkilöä 2015.

Henkilö on kenen tahansa ehdotettavissa ja moni lienee hyvä virkaan, mutta on sanomattakin selvää että vuoden graafikko 2013 Kasper Strömman olisi luontevin tähän kunniatehtävään.

Nyt meille on kuitenkin viikon aikana kerrottu että ehdotusmeilin rustaaminen saattaa olla monesta työlästä. Siksi olemmekin tänään kirjoittaneet suosituskirjeen joka on lukijoidemme vapaasti kopioitavissa. Sisältö on yleispätevää ja totta, ja luulemmekin että suurin osa lukijoistemme voivat allekirjoittaa sen sanoman:

Heippa Vallilan Kirjaston ystävät!

Nimeni on ___________ ja haluaisin ehdottaa Vallilan kulttuurihenkilöä 2015. Asia on nimittäin niin että olen raju kulttuurin ystävä ja siksi mielestäni vallilalainen Kasper Strömman olisi mitä sopivin tähän virkaan. Onhan hän vuoden graafikon 2013 lisäksi paikalliskulttuurin tukipilari ja sivistyneistön peruskallio, joka elää ja hengittää koko olemuksellaan vallilalaisuuden lisäksi kulttuuria. Ja kun vielä tiedetään että Kasperin kulttuurinälkä ei pelkästään rajoitu kotikulmille vaan että hänen tiedetään käyvän silloin tällöin jopa Kiasmassa asti valinnassa ei pitäisi olla epäselvyyttä.

Toivottavasti raatinne on viisas ja järkevä ratkaisussaan.

Voimia valintaan!
Kulttuuriterveisin 
 _______________

Siinäpä se! Sinun tehtäväkseksi jää nyt vain täyttää tyhjiin kohtiin oma nimesi, kopioida kirje meiliin ja lähettä se osoitteeseen vakiystavat@gmail.com niin saadaan tähän prosessin vauhtia.

Kasper Diem -blogi kiittää etukäteen ja muistuttaa että yhdessä voimme tehdä ihmeitä!

Tagged , , , ,