Tag Archives: Vuoden graafikko 2013

Neljä ehdotusta Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän tunnukseksi

Poliitikassa on tapahtunut paljon viime päivinä. Varsinkin eilen perussuomalaisista irtautunut Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmä on herättänyt laajalti keskustelua. Ryhmänhän muodostaa kaksikymmentä perussuomalaisten kansanedustajaa, jotka erosivat perussuomalaisten eduskuntaryhmästä kun Jussi Halla-aho valittiin puolueen puheenjohtajaksi.

Millainen sitten on tämä uusi ryhmä? Vielä on liian aikaista sanoa, mutta selvää on että koska uudella ryhmällä ei vielä ole tunnusta, se tulee tarvitsemaan sellaisen. Onneksi me täällä Kasper Diem -blogissa pistimme grafiikkomme töihin jotta saatiin vähän luonnoksia. Tässä neljä parhainta.

UusiV

Ehdotus 1
Vaikka Uusi vaihtoehto sanookin olevansa ”uusi vaihtoehto”, selvää on että historiansa kautta sillä on paljon yhteistä vanhojen perussuomalaisten kanssa. Siksi tunnuksenkin tulee myötäillä vanhan puolueen erikoista ratkaisua olla mainitsematta puolueen oikeaa nimeä logossaan ja sen sijaan pelkästään käyttää lyhennettä ”Perus S”. Kaikkein todennäköisintä on siksi että myös ”Uusi vaihtoehto” päätyy samaan ratkaisuun logossaan.

UusiV2

Ehdotus 2
Toisaalta, jos Uusi vaihtoehto oikeasti haluasi tehdä pesäeroa halla-aholaisiin kollegoihinsa, logonkin tulisi olla erilainen. Tässä ehdotuksessa v-kirjainta on siksi tyylitelty hieman jotta se saisi modernimman ilmaisun. Tämä ei ole todennäköinen vaihtoehto, mutta toimisi hyvin.

UusiV3

Ehdotus 3
Moni on jo toki ehtinyt ihmetellä miten tämä hallituskriisi ratkaistiin näin näppärästi ilman että mikään oikeasti muuttui. Tämä kolmas versio kanavoisi kivasti istuvien Uusi vaihtoehto -ministerien todellisia tuntoja.

UusiV4

Ehdotus 4
Niin, miten paljon ”Uusi vaihtoehto” oikeastaan eroaa perussuomalaisista? Analyysien mukaan ehkei sittenkään niin paljoa. Siksi tunnuksessakin varminta olisi pelata vahvalla symboliikalla, joka heti kertoo missä tämä uusi eduskuntaryhmä/mahdollinen puolue seisoo poliittisesti. Tämä leikkisä tunnus voisi sitäpaitsi toimia kivasti tulevissa vaalifilmeissä animoituna.

Joten onneksi olkoon uusi eduskuntaryhmä! Pirautelkaapa sitten tännepäin jos tarvitsette graafikkoa.

Tagged , , , , , ,

Vuoden graafikko 2013 suunnitteli logon – esittelyssä ”näkyvyyden joutsenmerkki”

Sertifioidussa maailmassa on helpompi elää. Erilaiset symbolit tuotteissamme kertovat alkuperästä, aitoudesta ja tuotannollisista seikoista, sekä voimaannuttavat kuluttajaa.

HyvvaaSuomesta

Lupsakka joutsen pullonkyljessä tekee esimerkiksi olutnautinnosta vieläkin intensiivisemmän. Tämä premium-lintu herättääkin meissä suomalaisissa aivan erityistä luottamusta, esiintyyhän se peräti kahdessa rakastetussa alkuperäsymbolissa.

Joutsenmerkit

Joutsenmerkkiä, eli pohjoismaista ympäristömerkkiä on myönnetty vuodesta 1989 ja se kertoo ympäristöystävällisyydestä. Hyvää Suomesta -merkki taas on ”pakattujen elintarvikkeiden” alkuperämerkki joka kertoo kotimaisuudesta.

Molemmat oikein hyviä merkkejä siis, mutta riittävätkö ne tänä päivänä? Eivät riitä. Tänä päivänä haluamme tietää lisää tuotteistamme. Ajat ovat muuttuneet, isoisä.

Siksi me täällä Kasper Diem -blogissa pyysimme maankuulua graafikkoa, Kasper Strömmania (vuoden graafikko 2013) suunnittelemaan uuden näkyvyyden joutsenmerkin.

NakyvyydenJoutsenmerkki520

Miksi uusi joutsenmerkki, kysyt? Tämä uusi symboli on tarpeen nykypäivän taloustilanteessa jossa yhä usemmalle tekijälle tarjotaan maksuksi ”näkyvyyttä” rahan sijaan, ja on eräs eettisyyttä ilmaiseva symboli. Se myös sertifioi tuotteen aidoksi 2000-luvun tuotteeksi.

Näkyvyyden joutsenmerkki on vapaasti alasladattavissa ja kaikkien käytettävissä.

Joten ensi kerralla kun sinua pyydetään tekemään töitä ”näkyvyyttä” vastaan, niin suostu jos siltä tuntuu – mutta pyydä myös että saat lisätä näkyvyyden joutsenmerkin näkyvään paikkaan. Se on pelkästään reilua.

Kauan eläköön Suomen uusin joutsenmerkki!

Tagged , , , ,

Osallistu kyselyyn, voita kolmen tunnin siivouslahjakortti


Varoitus! Tämä postaus on tehty yhteistyössä kodinhoitoyritys Stellan kanssa.

Vardagsrum

Vuoden graafikko 2013 Kasper Strömman, mikä on suhtautumisesi siivoamiseen?
Kiitos kysymästä, ei kovin intohimoinen. Ostimme sinänsä kyllä muutama vuosi sitten klassisen Henry-imurin jotta siivoamisesta tulisi hauskempaa. Se on hieno koska se on muotoiltu vuonna 1968, ja vieläkin samannäköinen.

Tambur2

No tuliko imuiroimisesta hauskempaa?
Kerran. Mutta sitten siitä tuli taas arkista.

Award

Entäs mikä on nykyään siisteystaso kotonanne?
Katastrofaalinen. Tiedät varmasti millaista se tahtoo olla taloudessa jossa on pieniä lapsia? Joka paikassa lojuu vuoden bloggaaja 2016 -palkintoja ja kultaisia pääkalloja.

Award1

Itseasiassa en ymmärrä miten ne liittyvät pieniin lapsiin?
Puhumattakaan muista palkinnoista, niin kuin vuoden graafikko 2013 -laatta. Mihin muut ihmiset näitä palkintoja oikein säilyvät kun tuntuu ettei mitkään kaappitilat riitä?

MovieLovers

Ööh, selvä. Mutta miksi ette vain palkkaa siivoojaa?
En tiedä. Se tuntuu vieraalta. Erilaiselta elämäntyyliltä. Että heti kun tilaa siivoojan kotiin pitää ruveta käyttämään ”laadukkaita neuleita” ja ajamaan lyhyitä matkoja ”premiumtason henkilöautolla” jossa on ”kaikki herkut”.

FlippinTheBird2

Laadukkaat neuleet kuulostavat kyllä huolestuttavalta. Mieluummin vähän pölyä kotona?
No jos totta puhutaan olen kyllä itseasiassa salaa uneksinut että joku tulisi tänne ja tekisi suursiivouksen vaikka kerran vuodessa. Erityisesti vihaan tätä saastaista mikroaaltouunia jolla on todennäköisesti sekä Ebola että Aids.

Hotellrum1

Etköhän liioittele nyt.
Mutta tiedätkö, olimme pari viikkoa sitten lomalla, ja siellä kävi tietenkin siivooja siivoamassa hotellihuoneen joka päivä. Se oli taivaallista.

Stella1

Minusta alkaa kuulostamaan siltä että haluat salaa siivouksen.
Herran tähden, kyllä. Mutta vain jos kukaan ei saa ikinä tietää.

Miten sinä suhtaudut siivouspalveluihin? Koska tämä postaus on tehty yhteistyösssä kodinhoitoyritys Stellan kanssa voit nyt voittaa kolmen tunnin kotisiivouksen täyttämällä tämän kyselyn. Palkintoja jaetaan kolme kappaletta. Ja jos voitat kenenkään ei ikinä tarvitse tietää.

Tagged , , , , , ,