Tag Archives: Sisu

Kansalaiset raivoissaan: Suomen elämänlaatu ei millään maailman parasta

FInnPoo

Viime viikolla julkaistun Social Progress Index 2016:n mukaan Suomen elämänlaatu on maailman parasta. Kiitosta saivat mm. valtion kyky vastata väestön sosiaalisiin, yhteiskunnallisiin ja elinympäristöön liittyviin tarpeisiin.

Vaikka tämän sinänsä pitäisi olla hyvä uutinen, kaikkia tämä tieto ei miellytä. Saaresmaan Jukka on suorastaan sydämistynyt.

”Tämä on pahin päivä Suomen historiassa. Jos on jossain ykkösenä suunta ei voi tästä voi olla kuin alaspäin. On tämä nyt perkele. Todellinen tragedia maallemme. Joka on muuten paska maa.”

Myöskään pelkästään etunimellä esiintyvä Marjatta on tuohtunut.

”Ei kiitos tällaisille tutkimuksille! Sanoisin että tämä maa on saanut tarpeeksi puoluettomista eksperteistä jotka aivopesevät kansaa tällaisilla tuloksilla, vaikka minulle syötettiin vastikään erittäin mautonta sairaalaruokaa toipuessani maksuttomastasta kaihileikkauksestani. Täällä on asiat huonosti, ja sillä siisti.”

Saaresmaan Jukka näkee toisin kuin Marjatta kuitenkin pientä syytä optimismiin.

”Toisaalta, ehkä tutkijoilla on vain mennyt paperit sekaisin? Hehän ovat myös vain ihmisiä jotka tekevät virheitä. Luultavasti tässä on käynyt niin, ja oikeasti Ruotsin pitäisi olla ykkösenä.”

Onnellisuustutkija Bo Hager pitää kommentteja hyvin kuvaavina.

”Nämä lausunnot ovat täysin linjassa oman tutkmukseni kanssa. Elämänlaatumme saattaa olla maailman parasta, mutta mitä tulee kykyyn nauttia siitä olemme ikävä kyllä vielä kehitysmaa.”

Hager kohauttaa hartioitaan.

”Mutta fakta on se että jonkun on aina oltava paras, ja tällä kertaa se osui  Suomeen. Mutta olemme sisukasta kansaa ja selviämme kyllä tästäkin.”

Tagged , , , ,

Vuoden graafikko 2013: Olen tuomaroinnut Sisu-kilpailua

Jonain päivinä vuoden graafikko 2013 viettää päiväänsä istumalla tietokoneen ääressä bloggaamassa laiskasti. Ja jonain päivinä hän taas arvioi Sisu-askeja uusien ystäviensä Anna Peuravaaran, Pekka Hyysalon  ja Juha Miedon kanssa. Arvatkaa mitkä päivistä on mielenkiintoisempi?

Sisutuomarit520

Cloetta on nimittäin alkuvuodesta hakenut Sisu-askille uutta ilmettä kilpailun avulla. Sen tulos julkaistaan perjantaina, ja raati johon vuoden graafikko (2013) kuului teki valintansa yleisöäänestyksen kymmenen eniten ääniä saaneiden kesken.

Raati pääsi yhteisymmärrykseen tunnissa, ja tyytyväisyys täytti neuvotteluhuoneen.

Mutta entäs ehdotukset jotka eivät mahtuneet Top kymppiin? Ehdotuksiahan tuli kuitenkin lähes tuhat. Olisikohan vuoden graafikko nyt käynyt ne kaikki läpi ja valinnut suosikkinsa? Tietenkin olisi.

Ja mitään näistä ei siis nähty palkintopallilla, mutta se ei tee niistä yhtään huonompia (nimet vuoden graafikon omia).

Sisusokea

Näkövammais-Sisu
Ensinnäkin, miten nerokasta on luoda pistekirjoitusta Sisu-pastilleista? Hyvin nerokasta. Ja ookoo, viittomakieliset käsimerkit eivät ole täysin tarpeellista siinä mielessä että  kuulovammaiset osaavat tietenkin lukea Gifu-tekstin muutenkin, mutta onhan tämä hyvä. Aaah. Miksi ei kaikki pakkaussuunnittelu ole näin hyvää?

GaySisu

Saateenkaari-Sisu
LBGT-teema on tietenkin hyvin pinnalla juuri nyt, mutta onhan tämä hyvännäköinen aski muutenkin. Iloinen. Onko tavallaan jopa vähän sääli ettei sateenkaarta enää voi käyttää muuten kuin että se yhdistetään homoseksuaalisuuteen? Applekin luopui jossain vaiheessa sateenkaari-omenastaan. No mutta hyvää suunnittelua joka tapauksessa.

Sisusokton

Erikois-Sisu
Tämähän ei sitten missään vaiheessa ollut edes harkinnan alla  siksi että kilpailun lähtökohtana oli ettei askin muotoa saanut muuttaa, mutta jotain tässä on. Ehkä olemme tulossa hulluksi, mutta tuo yhden kulman leikkaaminen tekee askille yllättävän paljon?

Sisukarhu

Karhu-Sisu
Tämä mesikämmen muistuttaa muuten vähän turhan paljon Sanna Annukan Marimekolle suunnittelemaa karhua, mutta onhan se viihdyttävää että sillä ei ole jalkoja. Eikö? Suohon uponnut karhu? Nerokasta.

Sisukukka

Kukka-Sisu
Musta aski jossa punainen kukka. Boom. Ei mitään kikkailua, ei toisaalta myöskään vahvaa ideaa – mutta onhan tämä miellyttävän näköinen. ”Morjens” se tuntuisi sanovan. ”Olen eri tavalla pelkistetty Sisu-aski”. Ja me täällä Kasper Diem -blogissa sanomme ”niin olet”.

Smurffisisu

Smurffi-Sisu
Ookoo, tämä aski rikkoo niin monta tekijänoikeuslakia ettei ole tottakaan, mutta eikö olisi ollut todella yllättävää jos tämä olisikin yhtäkkiä selvinnyt kilpailun voittajaksi? Siis todella yllättävää.

Sisupajatso

Pajatso-Sisu
Kasper Diem -blogin ehdoton suosikki on kuitenkin tämä Pajatso-Sisu. Askin nerokas suunnittelija on siis tehnyt askista pajatson jota pelataan Sisu-pastilleilla. Lopeta. Ja tämä oli siis saanut äänestyksessä yhteensä kaksi ääntä? Tämähän on pakkaussuunnittelun tulevaisuutta, miksi ei kaksikymmentätuhatta?

Nostamme hattua sinulle, tuntematon nero-suunnittelija.

Tagged , , ,

Katsaus Heljä Liukko-Sundströmin tuotantoon

Suunnittelija Heljä Liukko-Sundström kertoo Helsingin Sanomissa olevansa tuohtunut koska nuorempi suunnittelija on mennyt piirtämään viljapellon, ja kukaan muu kun Liukko-Sundström ei saa piirtää viljapeltoja. Syyksi Liukko-Sundström – joka ei juuri parrasvaloissa ole paistatellut viime aikoina – arvelee Ajankohtaisessa kakkosessa ”nuorison halu… päästä julkisuuteen keinolla millä hyvänsä.”

Mutta onko kukaan ikinä tarkastellut Liukko-Sundströmin omaa tuotantoa tarkemmin? Me täällä Kasper Diem -blogissa asetimme muutaman työn luupin alle. (Töiden nimet ei virallisia.)

1. Pingviinit hiihtämässä
Pingviinit ovat ihan mahtavia, varsinkin silloin kun ne hiihtävät. Mutta miksi ne pitää kopioida suoraan Pingusta?

Pingu

2. Pääsiäispupu
Heljä Liukko-Sundström on uransa aikana myös suunnitellut pääsiäispostimerkin vuonna 2007. Mutta ei kai vaan olisi niin että se on plagioitu suoraan kuvatoimiston kuvasta?

Postimerkki

3.Siilit
Siilitkin ovat ihan mahtavia. Piikikkäitäkin. Mutta onko Liukko-Sundström tietoinen että kuvatoimisto Shutterstock myy hyvin samanlaista kuvaa joka löytyy Liukko-Sundströmin tuotannosta? Kuka oli ensin? Tai oikeastaan, eikö Shutterstock tiedä että siilit ja omenat ovat nyt varattuja Liukko-Sundströmille?

Siilit

4. Pupu tietokoneella
Puput ovat ihan mahtavaia, varsinkin kun ne tekevät etätöitä tietokoneella. Warner Bros lähettää muuten terveisiä että raastuvassa nähdään.

Väiski Vemmelsääri

5. Sisu-pingviini
Pingviinit ovat toistuva hahmo Liukko-Sundströmin töissä. Mutta jokin tämän työn taustassa on tuttua… fraktuurakirjaimet… laatikon muoto…herran tähden sentään, Liukko-Sundströmhän on mennyt plagioimaan kansallisaarteemme, Sisu-askin! Tämä ei jää tähän!

Sisuaski

Tagged , ,