Tietoa mainostajalle ›

Tag Archives: Pekka ja Pätkä

Klassikkoelokuvien sarja jatkuu: tänään vuorossa Pekka ja Pätkä kieltävät holokaustin

pekkapatkaholokausta

Yleisradion eilen esittämä Pekka ja Pätkä n*******inä on herättänyt paljon keskustelua julkisuudessa. Monet ovat pitänyt tämän vanhan Suomifilmin näyttämistä ilman kontekstointia rasistisena, kun taas toisten mielestä se pitää nähdä aikansa kuriositeettina jolla ei ole kytköstä nykymaailmaan.

Yleisradio itse ei kuitenkaan näe elokuvan esittämistä ongelmana, koska se on ”suunnattu iäkkäämmille katsojille”, ja on lisäksi sitä mieltä että kyseenalaistamisella ”tehdään kärpäsestä härkänen”.

Tänään klassikkoelokuvien sarja kuitenkin jatkuu kun televisiosta nähdään ensimmäistä kertaa Pekka ja Pätkä -elokuvien vähiten tunnettu osa, Pekka ja Pätkä kieltävät holokaustin.

Elokuva on siitä erikoinen että siinä ei esiinny alkuperäisiä näyttelijöitä ollenkaan, jonka lisäksi sen on ohjannut täysin tuntematon ohjaaja Jukka Saaresmaa. Sen erottaa muista Pekka ja Pätkä -elokuvista myös se että se on tehty niinkin myöhään kuin 2008. Itseasiassa Pekka ja Pätkä -tuotemerkin haltijat ovat painokkaasti kieltäneet että sillä olisi mitään tekemistä alkuperäisten elokuvien kanssa.

Moni onkin jo ehtinyt älähtää siitä että tämä klassikko näytetään ylipäätänsä, varsinkin kun elokuva-arvostelijat ovat kautta linjan pitäneet sitä ”ala-arvoisena”, ”todella tylsänä” ja jopa ”sontakasana”. Leffassa nähdäänkin lähinnä  kaksi näyttelijää puhumassa tuntikaupalla suoraan kameraan, ja sen sanoma on väsyttävää jankkausta siitä miten ”uhrien kertomiin todisteluihin ei voi luottaa” ja että ”keskitysleireissä ei edes ollut suihkuja”.

Elokuvan näyttämisestä televisiossa pidetään silti kiinni, koska se ”kuvaa omaa aikaansa niin hyvin” ja koska se on tehty kahdeksan vuotta sitten katsojat ”osaavat varmasti asettaa sen antisemiittisen sanoman historialliseen kontekstiinsa”.

Klassikkoelokuvien sarja jatkuu ensi viikolla elokuvalla Pekka ja Pätkä pieksevät romanikerjäläisen.

Tagged , , , ,