Tag Archives: kerjääminen

Kasper Diem: Kerjääjät ehdottavat perussuomalaisuuden kieltämistä lailla

Kerjaaja

Kasper Diem / Helsinki

Suomen kerjääjät ehdottavat perussuomalaisuuden kieltämistä lailla. Romaniasta kotoisin oleva kerjääjä Claudiu Nicolae onkin jo pidemmän aikaa kerännyt kollegojensa kanssa nimiä jotta tämä suhteellisen tuore poliittinen ilmiö saataisiin kitkettyä katukuvasta.

Aloite onkin jo saanut räjähtävän suosion ohikulkijoiden keskuudessa. Nicolae on kuitenkin realisti.

”Ymmärrän tietenkin että koska en ole Suomen kansalainen minulla ei juurikaan ole täällä poliittista vaikutusvaltaa. Enhän edes voi äänestää täkäläisissä vaaleissa. Mutta kerjättyäni monta vuotta olen huomannut yhteiskuntanne tunnelman muuttumisen, ja sanoisin että fiksuinta olisi tällä hetkellä vain kieltää perussuomalaisuus.”

Nicolae kilistelee likaista pahvimukiaan ohikulkijoille.

”Meillä on Romaniassakin poliittisesti latautunut tilanne, mutta tämä… tämä on kyllä jotain aivan muuta. Ja tällä hetkellä tilanne on se että vain häritsevään perussuomalaisuuteen voi puuttua. Näkisin että siihen pitää saada muutos.”

Nicolae näkeekin ulkopuolisena tilanteen selkeämmin kuin moni muu.

”Totuushan on että perussuomalaisuus on organisoitua toimintaa, johon sisältyy monenlaista epäilyttävää lieveilmiötä niinkuin rasismia, ihmisvihaa ja, miten tämä nyt sanotaan suomeksi… onko ”perseily” sana? Lisäksi sillä on kytköksiä organisoituun pikkunilkkiyteen, niinkuin Soldiers of Odiniin.”

Nicolae kiittää kohteliaasti ohikulkijalta saamaan kolikkoa.

”Minusta näyttäisi yksinkertaisesti siltä että toiminnnallaan Perussuomalaiset vaikuttavat negatiivisesti kaupungin viihtyisyyteen ja kansalaisten kokemaan turvallisuuden tunteeseen.”

Jo neljättä vuotta Helsingin keskustassa kerjännyt Nicolae hymyilee varovaisesti.

”Tämä ei luonnollisestikaan ole mikään joko-tai-tilanne, mutta ihan ajatusleikkinä:  kumman sinä mieluummin valitsisit, perussuomalaiset katukuvassa vai kerjääjät katukuvassa?”

Nicolae osoittaa sormellaan vetoomustaan.

”Sitä minäkin”.

Tagged , , ,

Ruokkimalla siilejä tuet järjestäytynyttä rikollisuutta

Siili_02

Auringon lämmittäessä taas maatamme siilitkin alkavat pikkuhiljaa kömpimään esiin talviuniltaan. Vaikka moni pitääkin näiden sympaattisten piikkiveijareiden palaamista katukuvaan tervetulleena kevään merkkinä, ilmiöllä on myös haittapuolensa.

Kadunmies ja itsenimetty ”siilikriittinen kansalainen” Bo Hager on huolestunut varsinkin siilien järjestäytyneestä kerjäämisestä.

”Sama näytelmä toistuu joka kevät. Siilit kömpivät ihmisten ilmoille ja ei aikaakaan kun ovat jo ihmisten pihoissa kerjäämässä ruokaa. Sinisilmäiset suomalaiset tietenkin heltyvät, ja seuraavana päivänä siilejä on puutarhassa kaksinverroin. Suomalaiset – on aika herätä  ja nähdä siilien toiminta sinä mitä se on, järjestäytyneenä rikollisistoimintana.”

Hager muistuttaa että siili ei suinkaan alunperin kuulu sinivalkoiseen luontoomme vaan on saapunut Suomeen maahamuuttajana, tosin jo sata vuotta sitten. Siilit eivät kuitenkaan edes tässä ajassa ole pystyneet sopeutumaan maahamme, vaan ilmestyvät avoimesti kerjäämään, varsinkin hyväosaisten kantasuomalaisten omakotitaloasukkaiden pihoihin.

”Monesti nämä siililiigat lähettävät ensin pienen söpön, niinsanotun ankkurisiilin kokeilemaan kepillä jäätä. Houkutus syöttää tätä ankkurisiiliä on tietenkin iso, varsinkin lapsilla, mutta se on fakta että kaikki sille annettu ruoka päätyy loppupeleissä rikollispomosiilin hoteisiin jolla rahoitetaan mm. kansainvälistä huumekauppaa. Se on nähty kerta toisensa jälkeen.”

Bo Hageria harmittaa että monet näkevät siilit vain pieninä ystävällisinä tuhisijoina vaikka ne todellisuudessa ovat säälimättömiä taparikollisia jokta osallistuvat päivittäin varkausiin ja pahoinpitelyihin. Hagerin resepti olisikin ensimmäisenä toimenpiteenä lopettaa siilien syöttäminen heti, ja pitkällä tähtäimellä ne olisi lähetettävä takaisin Ruotsiin mistä ovat tulleetkin.

”Jos näet siilin omassa pihassasi voit ihan ystävällisesti kehottaa sitä poistumaan. Ei tarvitse räyhätä, seisot vieressä vain niin kauan että lähtee. Pääasia että saadaan nämä piikikkäät muukalaiset liikekannalle. Ja tietenkin jos näet siilien leirin sen voi käydä yön pimeyden turvin tuhoamassa.”

”Kannattaa kysyä itseltään kestääkö kansantaloutemme tätä jatkuvaa siilien hyysäämistä, vai olisiko meillä parempaa käyttöä niillekin rahoille?”

Bo Hager ilmoittaa että tulee olemaan tyytyväinen vasta sitten kun viimeinenkin siili on saatu karkoitettua maastamme. Sen jälkeen vuorossa ovat tietenkin fasaanit jotka Hagerin mukaan tiedetään mm. ”jatkuvasti syyllistyvän ihmisten joukkoraiskauksiin.”

Tagged , , ,