Tag Archives: heinäsorsat

Esittelyssä Kasper Diem -joulukalenteri

KasperJulkalender

Niin kuin moni lukijoistamme ovat ehkä huomanneet, joulu on pian käsillä. Mutta miten jaksaa odottaa aattoon asti? Siihen voi olla lääkkeenä Kasper Diem -blogin uusi innovaatio jota kutsumme ”joulukalenteriksi”. Ideana on että siitä avataan yksi luukku joka aamu, ja tämän pitäisi lievittää odottamisen kärsimystä.

Luonnollisestihan olemme tässä vaiheessa jo keksenämme ehtineet avata jo yhdeksän ensimmäistä luukkua. Tässä katsaus mitä näiden pienten ovien takaa löytyi.

Lucka1

1. luukku
Ensimmäisen luukun takaa paljastui lupsakka luxemburgilainen poliitikko 1970-luvulta. Henri Kochilla onkin erityisen lempeä ilme, mikä sopii joulun sanomaan.
Toisaalta pitää myös muistaa että koska Henri oli melkein seitsemänkymppinen tässä kuvassa nelisenkymmentä vuotta sitten, hän on kaikella todennäköisyydellä jo tänä päivänä kuollut. Sekin on hyvä pitää mielessä kaiken glöginkeittämisen lomassa.

LUcka2

2. luukku
Entäs toinen luukku? Paljastuuko toisen luukun takaa joulupukki? No ei, sieltä paljastuu kolmejalkainen, virtaviivainen karhu ilman silmiä. Siinä on eittämättä ”sitä jotakin”.

Lucka3

3. luukku
Kolmannen luukun takaa taas kurkkaa lasten supermarketti -roolileikki. Naisväki tietenkin kassalla ja rahamies ostelemassa, niin kuin luonto on sen tarkoittanut. Ainoa kysymysmerkki tässä on miksi mies-asiakkaalla on naama täynnä Niveaa? Mutta jouluunhan kuuluu tietty mystisyys.

Lucka4

4. luukku
Pakko sanoa tässä vaiheessa että tämä joulukalenterihan on ihan paras. Neljännen luukun takaa paljastuu esimerkiksi pikku pikku silitysrauta jolla lapset voivat ”silittää nuken pyykin sileäksi”. Jos nukke vaikka on menossa nuorkauppakamarin kokoukseen aamulla eikä halua näyttää hampuusilta.

Lucka5

5. luukku
No kenen ystävälliset, lempeät kasvot ne sieltä kurkkaa? Ovatko ne Sauli Niinistön kasvot? Ei, koska Saulin kasvot ovat vielä paljon lempämmät. Ja siksi hänen kannatuslukunsa ovat niin isot.

Lucka6

6. luukku
Jotkut katsojat voivat kuulla Porilaisten marssin katsoessaan näitä irtokäsiä takomassa koskettimistoa. Oletko sinä yksi heistä?

Lucka7

7. luukku
Seitsemännen luukun takaa paljastuu tietysti Suomi 100 -rekka. Miten niin tietysti? No jollain tavallahan kaikki ne Suomi 100 -tuotteet jotka ei mennyt kaupaksi edes puoleen hintaan on rahdattava kaatopaikalle.

Lucka8

8. luukku
Lapset ja lapsenmieliset ilahtuvat erityisen paljon kun näkevät heinäsorsan muovipussissa. Se on moneen kertaan todettu. Sitäpaitsi ”Finnwild”-logo on tosi kiva, silleen Windows 95 -tavalla.

Lucka9

9. luukku
No entäs sitten yhdeksäs luukku? Sen takia paljastuu demokratia. Koska hei, kuka nyt ei pitäisi demokratiasta?

Seuraa jännittävän Kasper Diem -joulukalenterin luukkujen avaamista tässä blogissa joulukuun ajan. 

Tagged , , , ,