Aikaisemmin tällä viikolla uutisoitiin siitä että suomalaisesta broilerinlihasta on löytynyt vaarallisia bakteereja. Tämä on valitettavaa, mutta tutkjoiden mielestä odotettavissa tilanteessa jossa antibiootteja käytetään maailmalla yhä leväperäisemmin.
Nyt julkistettu uusin löytö on kuitenkin yllättävämpi. On nimittäin käynyt ilmi että suomalaisten superbakteerien joukosta on löytynyt pieniä määriä hunajamarinoitua broilerinlihaa. Liha ei ole havaittavissa paljaalla silmälle. Sen sijaan mikroskoopin läpi tarkasteltaessa asiasta ei ole mitään epäselvyyttä.
Saaresmaan Jukka elintarviketurvallisuusvirastosta kertoo että oli vain ajan kysymys ennen kun näin kävisi.
”Näin on. Totta puhuen osasimme odottaa tätä, että hunajamarinointi siirtyy bakteeritasolle. Niin yleistä se on kuitenkin ollut yhteiskunnassamme jo vuosikymmenten ajan.”
Yleisöä neuvotaan olemaan koskematta lihaan jos sitä sattuisi löytymään omien superbakteerien seasta. Toisaalta koska pakkaus on mikroskooppisen pieni eikä siinä ole paljon syötävää, mutta toisaalta myös koska se todellakin on ollut superbakteerien ympäröimä.
Tämä neuvo pätee myös vaikka pakkauksen päiväysmerkintä olisi kunnossa.
Saaresmaan Jukka kohauttaa hartioitaan.
”Tämä on nykypäivää, ei siinä mitään. Nyt sanoisin että on vain ajan kysymys ennen kun löydämme nyhtöbakteerin.”