Category Archives: Uncategorized

Esittelyssä Uusi Nokia

Näinä päivinä yhä useampi tuntuu haikailevan ”Uuden Nokian” perään. On kuitenkin ymmärrettävä ettei sellainen synny itsestään – se on luotava. Muttta meilläpä täällä Kasper Diem -blogissa on kuin onkin valmis suunnitelma sen toteuttamiseen!

Uusi Nokia2

1. No miten se siis tehdään? Ihan alkajaisiksi Uusi Nokia rakennetaan lähelle vanhaa Nokian kaupunkia, vain muutaman kilometrin päähän luoteeseen luonnonkauniin Mahnalanselän rannalle. Paikalla on tällä hetkellä muutama kesämökki, mutta ne tullaan räjäyttämään taivaan tuuliin naivin tulevaisuudenuskon nimissä.

HART_d142-3_1500px

2. Uusi Nokia on nimenä hyvin luonteva – tunnetaanhan maailmalla ennestään jo New York, New Jersey ja Uusikaupunki. Uusi Nokia rakennetaan samantien sadalletuhannelle ihmiselle – ei kannata ajatella liian pienesti.

utopia3_01

3. Uusi Nokia on sijainniltaan täydellinen. Businessparkin serverihalli jäähdytetään Mahnalanselän kirkkaalla vedellä, ja jäähdytinlaitteistoissa on tietenkin sekä norpan- että sinileväsuodattimet. Luultavasti tätä hanketta tullaan katsomaan ulkomailta saakka, niin hieno se on.

index

4. Liikenneyhteydet Uuteen Nokiaan on hyvät. Pirkkalan lentoasema on lähellä, ja Ideaparkkiinkin hurauttaa alta aikayksikön. Ideaparkissa on tosi monta liikettä ja siellä meneekin helposti koko päivä.

RADICAL-NATURE-Ant-Farm-H-013

5. Myös Kasper Diem -blogin toimitus siirtyy luonnollisesti Uuteen Nokiaan. Tässä taiteiljan luonnos uudesta pääkonttoristamme, jonka arkkitehtuurissa noudatetaan pehmeän naisellisia linjoja. Mahnalanselän liplatus rauhoittaa ja luonto on lähellä.

tumblr_mnmitm9beD1qiydtzo1_500

6. Ja entäs turistit? Voi pojat että Uudessa Nokiassa tullaan näkemään turisteja! Kukapa ei haluaisi nähdä Mahlanselkää! (vai mikä sen vesistön nimi nyt olikaan)

utopian-futuristic-prefab-architecture

7. Uuteen Nokiaan rakennetaan samantien siis kunnon hotellit. Vihdoinkin tällekin vanhalle hotellisuunnitelmalle saadaan käyttöä.

Milläs tämä lysti sitten maksetaan? Tämä on vielä vähän auki, mutta eikös se yhteisörahoitus ole nykyään ratkaisu kaikkeen? Tai ehkä Microsoft olisi halukas sijoittaamaan hankkeeseen?

Joka tapauksessa, eläköön Uusi Nokia!

[polldaddy poll=7375577]

Tagged , , ,

A?-yliopisto julkisti uuden sinettinsä

Aalto sinetti
Arvostettu helsinkiläinen A!-yliopisto julkisti tiistaina uuden sinettinsä. Vuoden graafikon, Kasper Strömmanin kutsu oli valitettavasti hukkunut postissa, mutta toisaalta se ei haittaa koska pystymme ihan hyvin suurinpiirtein kuvittelemaan miten juhlapuhe meni.

Seuraavassa siis translitteroitu, täysin keksitty puhe julkistamistilaisuudesta.

Arvoisat juhlavieraat,

Kuten kaikki tiedämme me täällä A#-yliopistossa lähdimme kaksi vuotta sitten luomaan uutta huippuyliopistoa. Tänään voimme kertoa että kaikki tavoitteet jotka silloin asetimme on täytetty. Se ei ole huono suoritus näin nuorelta opinahjolta! Mutta niinpä A:)-yliopistoa luotsaakin maamme parhaimmat yliopistoihmiset.

Olemmekin iloisia kertoessamme että paikoitellen tavoitteet on jopa ylitetty. Huomaatte että minulla on päällä pellavainen asu? Siitä on kiittäminen Viikin kampukselta saatu valtava, viljaisa pellavasato, josta riitti yli kotitarpeiden. Olemmekin myyneet sadon joka jäi yli puvun tekemisen jälkeen entisen Neuvostoliiton vilja-aittaan, Ukrainaan.

Mutta asiaan. Jos meillä on kerran näin hyvä yliopisto, miksi meillä ei tähän saakka ole ollut sinettiä? Niinpä! Siksi meidän työryhmämme onkin nyt monen kuukauden uurastuksen jälkeen saanut tunnuksemme valmiiksi.

Sinetin suunnittelussa meillä oli neljä johtoajatusta.

1) Sineten typografia ei missään nimessä saa muistuttaa A:/-yliopiston muuta graafista ilmettä. Koska jos on jotain mitä me täällä A+-yliopistossa emme voi sietää niin se on johdonmukaisuutta.

2) Sinetin keskiön tulee symbolisoida A€-yliopiston organisaatiorakennetta.

3) Sinetissa on selkeästi oltava luettavissa sanat UNIVERSITAS AALTO XWW.

4) Suunnittelijamme on suoriuduttava sinetin suunnittelusta alle kymmenessä minuutissa.

Olemmekin iloisia voidessamme kertoa että onnistuimme kaikissa näissä tavoitteissa – paitsi viimeisessä… mutta vain siksi että suunnittelijamme suoriutui hommastaan alle viidessä minuutissa! Tämä jos jokin on todiste siitä että jos me täällä A;)-yliopistossa johonkin ryhdymme niin eihän siitä hyvää jälkeä seuraa – siitä seuraa huippuhyvää jälkeä!

Annetaan kaikki itsellemme aplodit tähän väliin.

Ja kuulkas, eihän sitä tiedä jos jatkossakin pystymme luomaan näin hyviä graafisia tunnuksia tällä nopeudella, niin ehkä niistäkin voidaan tulevaisuudedssa myydä ylijäämät Ukrainaan?

Malja siis ”sinetöidylle” tulevaisuudellemme – ja huippuhyvää päivänjatkoa!

Nokia vuonna nolla

Syyskuun kolmas tullaan ikuisesti muistamaan suomalaisen matkapuhelinteollisuuden kohtalonhetkenä – päivänä jolloin Nokia myytiin ulkomaille. Mutta millaisia tuntemuksia kauppa herättää nokialaisissa heidän nukuttua kunnolla yön yli? Kasper Diem -blogi kävi ABC Kolmenkulmalla kyselemässä tuoreita tuntemuksia.

Nokiakolmenkulma

Kasper Diem: No niin, kaikki meni. Musta tiistai. Miltäs nyt tuntuu?

Saaresmaan Jukka: Mitä? Puhutko minulle? Anna minun tankata rauhassa.

Kasper Diem: Mutta sinähän olet nokialainen? Tuliko eilinen uutinen yllätyksenä?

Saaresmaan Jukka: Ettet vaan sekottaisi matkapuhelinyhtiö Nokiaa kaupunkiin nimeltä Nokia? Niillä ei ole ollut toistensa kanssa mitään tekemistä vuosikymmeniin.

Kasper Diem: Ja nyt vielä vähemmän. Vai uskotko kenties että ulkomaalainen pääoma tulee piristysruiskeena paikkakunnalle?

Saaresmaan Jukka: Menetkö pois heilumasta sen karvaisen mikkisi kanssa?  Siis, tänne eksyy silloin tällöin ulkomaalaisia turisteja joilla nämä termit menee sekaisin mutta sinun pitäisi todellakin tietää paremmin.

Kasper Diem: Ja tämän haastattelun jälkeen blogin lukijatkin tietävät! Mutta väität siis että Microsoftin läsnäolo ei tule millään tavalla näkymään katukuvassa?

Saaresmaan Jukka: Voi jessus. Oletko harvinaisen tyhmä? Miksi hemmetissä näkyisi? Tai siis, Nokian Eden vaihtoi kyllä jo nimensä Microsoft PowerPoint Spa:ksi, mutta muuten en tajua miten joku voi olla noin puupää?

Kasper Diem: Lukijat, te kuulitte sen täällä ensin!

Tagged , ,