Kasper Diem

Vanhan perimätiedon mukaan Rooma on rakennettu seitsemälle kukkulalle. Mutta itse asiassa voisi sanoa että kukkuloita oli kahdeksan. Ja kahdeksannen loivat roomalaiset itse.

Rooma oli parituhatta vuotta sitten maailman isoin kaupunki jossa asui yli miljoona asukasta, ja nämä käyttivät jo silloin valtavat määrät oliiviöljyä. Tämä öljy piti importoida eri puolilta Rooman valtakuntaa isoissa 70 litran saviruukuissa. Ilmeisesti kukaan ei kuitenkaan tiennyt mitä tehdä näille amforille sen jälkeen kun ne oli tyhjennetty, joten ne hajotettiin ja heitettiin isoon kasaan. Tätä jatkui noin parisataa vuotta ajanlaskumme alussa. Siinä ajassa ruukkuvuori kasvoi kahden hehtaarin kokoiseksi ja yli 30 metriä korkeaksi. Eikä se ole tähän päivään mennessä hävinnyt siitä mihinkään, vaan arvioidaan tänä päivän sisältävän 53 miljoonaa rikottua amfooraa jotka ovat sisältäneet yli kuusi miljardia litraa oliiviöljyä.

Miksi roomalaiset eivät sitten kierrättäneet ruukkujaan? Murskattua keramiikkaahan pystyy käyttämään vaikka tiilten raaka-aineena. Arkeologit ovat kuitenkin arvelleet että koska oliiviöljy oli imeytynyt huokoisiin ruukkuihin niitä pidettiin käyttökelvottomina. Isokokoisten ruukunpalasten murskaaminen koettiin mahdollisesti myös työläänä.

Sitten eräänä päivänä noin vuonna 260, parinsadan vuoden kasaamisen jälkeen vuorta ei enää kasvatettu. Miksi? Voimme vain arvailla, mutta arkeologien mukaan kaikkein todennäköisemmin siksi että uudenlainen amfoora otettiin käyttöön valtakunnallisesti. Ja tätä astiaa pystyi nyt kierrättämään rakennusmateriaaliksi.

Rooman valtakunnan luhistumisen jälkeen Testaccion aluen oli pitkään joutomaana – kuten vuoden vuoden 1625 kartasta näkee – kunnes siitä toisen maailmansodan jälkeen ryhdyttiin kehittelemään asuinaluetta. Monte Testaccio – eli sirpalevuori – ei ole tänä päivänä mikään erityinen nähtävyys kaupungissa jossa muutenkin riittää vanhoja raunioita kyllästymiseen asti. Mutta toki Testaccion kaupunginosa on nimetty antiikkisen kaatopaikan mukaan.

Kaikki tämä herättää kuitenkin kysymyksiä siitä mitkä meidän aikamme paikoista tulevat säilymään jälkipolville. Helsingin Ämmässuo? Eurajoen Onkalo? Ja miksi roomalaisilla kesti monta sataa vuotta tajuta että vaihtamalla amforan mallia käytetyillä ruukuilla voisi tehdä jotain järkevää käytön jälkeen, sen sijaan että niistä kasaa pienen vuoren?

Moni kiroilee sitä kun keittiössä pitää tänä päivänä olla neljä tai viisi eri kierrätysastiaa koska tuntuu ettei niille ole oikein tilaa missään. Mutta nähtyäni Monte Testaccion olen silti kiitollinen että ne astiat ovat olemassa. Ja iloinen siitä että olemme oppineet sentään jotain muinaisilta roomalaisilta.