Kasper Diem: Työttömien aktiivimalli väistyy – nyt tulee uusi hyperaktiivisuusmalli

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan laajalti debatoitu työttömyysturva on jälleen muuttamassa muotoaan.

Tähän astihan työttömän työnhakijan on pitänyt täyttää ns. aktiivisuusedellytys saadakseen täydet työttömyysetuudet. Kesän alusta tämä ei kuitenkaan näillä näkymin enää riitä, vaan Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan työttömän on osallistuttava uuteen hyperaktiivisuusmalliin saadakseen etuutensa.

TE-palveluiden Uudenmaan alueen johtaja Saaresmaan Jukka on uudesta mallista innoissaan.

”Aktiivimalli oli hyvä ensimmäinen askel, mutta meillä on kokoajan ollut tähtäimessä tämä seuraava steppi. Vasta nyt erotetaan jyvät akanoista kun motorinen levottomuus otetaan mukaan työttömän työntekijän arviointikriteereihin.”

Saaresmaa heiluttelee jalkojaan pöydän alla naputellen samalla pöytälevyä.

”Tavallaan voi sanoa että aktiivimalli oli lämmittelyä. Nyt kun työttömän on uuden lain voimaantulon jälkeen osoitettava huomattavaa ylivilkkautta jotta hän saa etuutensa, saatetaan saada tuloksia. Loppui se vetelehtiminen.”

Saaresmaa ponnahtaa tuolistaan ja kävelee edestakaisin huoneessaan hyräilleen kappaletta ilman melodiaa.

”Lähtökohtana on että jos työtön työnhakija ei kiemurtele hermostuneesti tuolissaan haastattelun aikana, emme jatkossa voi myöntää etuuksia. Vain sillä tavalla voimme nähdä onko asiakas oikeasti työhaluinen.”

Suunnitelmien mukaan nyt käyttöön otettavaa hyperaktiivisuusmallia seuraa malli jossa työnhakija joutuu työpaikkaa vastaan allekirjoittamaan elinluovutustestamentin, joka otetaan käyttöön vuonna 2020.


328 Shares
Tagged , , ,