Joskus me täällä Kasper Diem -blogissa saamme kirjeen. Se on aina yhtä jännittävää, aiheuttaahan se meissä kaniinipulssin ja kananlihan yhtä aikaa.
Tässä nimenomaisessa kirjeessä ei ole lähettäjää, mutta kuoren piirroksen perusteella vaikuttaisi siltä että sen on lähettänyt jonkinnäköinen tonttulakkinen jouluhirviö. Saatetekstin perusteella tämä hirviö on myös saita ja tarran perusteella valtiolla/kunnalla töissä.
Mitä kirje sitten pitää sisällään? Niin kuin sesonkiin kuuluu, kasan vintage-joulukortteja. Jotka ovat jo kertaalleen lähetettyjä.
Näitä kortteja tarkastellessaan voi oppia ennenkaikkea sen että ennen kaikki ei ollut paremmin. Esimerkiksi tämä kortti on kyllä ihan tunnelmallinen, mutta onko se teknisesti onnistunut? Ei. Mikä tuo asia keskellä esimeriksi on, kohokas täynnä laavaa?
Tiedättehän myös miten ennen vanhaan kaikki oli muka vielä kunnollista koska ihmiset kunnioittivat oikeinkirjoitusta niin paljon? No Kylläpä-Kunniottivatkin.
Neljäntuulen hatun yhdistäminen Raiskin ulkoilupukuun on myös rohkeaa, muttei mitään mihin me täällä Kasper Diem -blogissa halua enää tänä päivänä yllyttää ketään.
Kiva kuitenkin huomata että mailapojat ovat olleet aikoinaan juhlatuulella.
Tosin näin kirjavasta joukosta löytyy tietenkin myös korkeatasoisempia teoksia. Niin kuin tämä ontossa kynttilässä asuva Jeesusvauva.
Puhumattakaan näistä männävuosien kauppojen logoista. Nehän ovat kuten arvata saattaa tietenkin niinkuin kissanminttua graafiselle suunnittelijalle (vuoden graafikolle 2013).
Kaiken kaikkiaan joululähetys oli siis mieluisa yllätys, jopa siinä määrin että se valitaan Kasper Diem -blogin kuukauden kirjeeksi. Onneksi olkoon, saita jouluhirviö!
Haluatko sinä lähettää jotain Kasper Diem -blogiin? Tee se silloin osoitteeseen Castreninkatu 8, 00530 Helsinki.