Usein kysyttyä rasismista

KysyKasperilta

Kasper Diem -blogiin on taas tullut kasa hyviä kysymyksiä, tällä kertaa ajankohtaisesta rasismiaiheesta. Yritimme vastata niin moneen kuin mahdollista.

1. Miksi rasistit ovat niin usein nuoria terveitä miehiä? Missä rasistiset lapset?
On totta että rasistista sylivauvaa näkee todella harvoin. Syy lienee kuitenkin että moni nuori mies saattaa tuntea olonsa epävarmaksi, varsinkin jos on joutunut huonossa taloustilanteessa työttömäksi. Heillä on siten paljon energiaa mitä purkaa. Kyllä esimerkiksi vanhemmatkin ihmiset ovat rasistisia, mutta he eivät samalla tavalla jaksa heilua rasistisissä mielenosoituksissa eikä keskustelufoorumeilla.

2. Minä ainakin sanon että rasisteja pitäisi auttaa heidän kotipaikkakunnallaan
Nyt täytyy ymmärtää että valitettavan moni rasisti tulee muuttotappiokunnista joilla ei ole mitän tulevaisuutta. Silloin on aivan luonnolista että moni heistä muuttaa isoihin kasvukeskuksiin paremman leivän perässä. Olisi suorastaan epähumaania pakottaa heidät jäämään synnyinseuduilleen.

3. Miksi rasistit eivät pysty sopeutumaan valtaväestön kulttuurin?
On totta että rasistit saattavat usein olla agressiivisia, paranoideja eivätkä osaa käydä sivistynyttä keskustelua. Mutta ajan myötä olen aivan varma että hekin voivat integroitua.

4. Rasistit syyllistyvät pahoinpitelyihin ja kantaväestön raiskauksiin
Tämä on osittain totta, mutta puhumme nyt todella pienestä osasta rasisteja. Sen pohjalta on turha mennä tekemään yleistyksiä.

5. Miten selität sen että näin rasistin jolla oli älypuhelin?
Se että rasistilla on älypuhelin ei ole sen kummempaa kun jos sinulla on älypuhelin. He käyttävät niitä postatakseen rasistisia kannanottoja ja pitääksen yhteyttä rasistikavereihinsa.

6. Miksi minulla on velvollisuus elättää rasisteja?
On totta että olemme kaikki yhdessä joutuneet maksamaan rasistien koulunkäynnit, neuvolat ja pahimmassa tapauksessa työmarkinatuet. Mutta niin tekee humaani valtio – ja olemmehan loppujen lopuksi yksi maailman rikkaimmasta maista.

Lisää kysymyksiä voit asettaa osoitteessa ask.fm/kasperstromman.


2 Shares
Tagged , , ,

One thought on “Usein kysyttyä rasismista

  1. […] bloggaaja huomauttaa, sama ajattelu on taustalla esimerkiksi muuten loistavassa Kasper Strömmanin rasistiparodiassa. Koulutetuilla ja parempiosaisilla on tapana ajatella, että rasismi liittyy nimenomaan […]

Comments are closed.