Eilen päättyi paljon puhuttanut start-up -tapahtuma Slush Helsingin Messukeskuksessa. Monelle nimi on varmasti tuttu, mutta mikä tämä tapahtuma pohjimmiltaan on? Kasper Diem -media oli paikalla selvittämässä mistä on kyse.
1. Ensinnäkin Slush ei näytä tavalliselta konferenssilta, vaan ennemminkin sykkivältä ja vaaralliselta klubilta. Miksi? Aistikkaasti himmennetyt valot ovat tietenkin armollisia koodareiden uurteisille kasvoille, ja salin yli jatkuvasti pyyhkivät laserit luovat futuristista tunnelmaa.
Arvointipohjalta väitämmekin että paikalle oli tuotu läntisen maailman kaikki laserit. Sisksi Slush muistuttikin paikoitellen enemmän Jean Michel Jarre -konserttia kuin yritysmessuja. Mutta niinpä Slushin kokonaisbudjetista 80%* olikin tänä vuonna varattu lasertekniikkaan.
*Täysin keksitty fakta.
2. Mitä Slushissa sitten tehdään? Toki paikalla voi juoda Freese Coffeen herkullisia capuccinoja ja kuunnella paikalle lennätettyjä puhujia lasereiden pyyhkiessä villisti katonrajassa, mutta niitä pystyy toisaalta myös katsomaan You Tubesta. Pää-ideana näyttäisikin sen sijaan olevan tekijöiden ja rahamiesten kohtaaminen. Toisin sanoen se joka kerää eniten käyntikortteja päivän aikana on voittaja.
3. Yksi asia pisti kuitenkin silmiin: jotain on tapahtunut perinteikkäälle start-up -hupparille. Mihin tahansa laski katseensa Slushissa näki nimittäin joko vain ”ihan tavallisia vaatteita”, tai jopa –gulp– pikkutakkeja? Eikö mikään ole enää pyhää?
Onneksi me täällä Kasper Diemissa pystymme korjaamaan asian. Siksi suunnittelimmekin ensi vuotta ajatellen tämän mainion start-up -hupparin.
Koska lukijoiden palvelu on täällä Kasper Diem -blogissa ykköstavoitteemme tämä start-up -huppari on luonnollisestikin saatavilla myös the Kasper Stromman Design Outletissa.
Nähdään siis ensi vuoden Slushissa – ja muistetaan silloin se pukeutumiskoodi.
[…] niitä pikkutakkeja. Ilmeisesti ensin ”bileinsinöörit” pyörivät ympäripäissään haalareissa pitkin […]