Kirjoittanut Bo Hager
Kuulkaas minä tunnen itseni välillä vähän yksinäiseksi, mutta eilen ovikello soi ja siellähän oli mittarinlukija! Minä että peremmälle vaan, täällä sitä tehdään tuhannen palan palapeliä ja ei ole häiriöksi ollenkaan että tulla tupsahdetaan kesken kaiken ja ottaako hän kahvia, ja kuulkaas siinä oli meillä niin mukava rupattelutuokio että sillä tavalla mukavaa mittarinlukijaa en ole kyllä kuuna päivänä tavannut, ja laitoimmekin siinä sitten samantien hynttyyt yhteen ja naimisiinkin mentiin vielä aamupäivän aikana.
Ja siinä kun elelimme sitten yhteisessä huushollissamme jonkin aikaa onnellisena niin tietenkin luonto teki tehtävänsä ja puolenpäivän jälkeen saimmekin jo kaksi lasta, tytön ja pojan. Ai että ovat nämä lapset elämäni ilo, niin potria ja neuvokkaita, näen joka päivä niissä itseni nuorena, ja kyllähän sellaisessa silmä lepää, vai mitä?
Ja siinä sitten iltapäivä eteni oikein mukavasti, mutta kyllähän te tiedätte mitä sanovat, lapset kasvavat niin nopeasti ja kello neljän jälkeen muksut muuttivatkin jo kotoa, silmäkulmahan siinä vähän kostui kun auton takavalot loittonivat, vaikka minä katsoinkin maahan ja yritin purra huulta. Joskus niiden täytyy kuitenkin seistä omilla jaloillaan, ja mitäs siihen sitten oikeastaan sanomaan? No ei mitään.
Mutta sitten kuulkas pääsi käymään sillä viissiä että ei meillä puolison kanssa enää mennytkään niin hyvin enää lasten lähdettyä, ei siinä ollut sitä samaa taikaa vaikka me lasten vuoksi yritettiinkin viitisen minuuttia vielä pysytellä kimpassa. Joten siinä taisi sitten käydä niin että erottiin aikalailla samantien sen jälkeen kun kakaroiden huoneet saatiin tyhjennettyä, ei jäänyt kun tytön kuivattu ylioppilasruusu seinälle, ja kun se kerran näytti niin orvolle niin myytiin samantien myös omin käsin rakennettu talo.
Ja nyt jo ulkona pimenee, ja entinen emäntä se huitelee jossain kylillä lukemassa uusia mittareita, mutta minullahan oli vielä se aamuinen palapeli kesken, joten eihän hätä oikeastaan ole tämännäkönien. Vaikka on se kyllä pirullinen saada valmiiksi kun siinä on loppujen lopuksi aikalailla vain sinistä taivasta, kaikki palat näyttävät samanlaisilta, eikä sekään oikeastaan olisi ongelma jos en tuntisi oloani niin kovin yksinäiseksi.