Eilen meitä täällä Kasper Diem -blogissa pyydettiin Opetus- ja kulttuuriministeriön toimesta kahden päivän työkeikalle piirtelemään, josta hyvästä olisi saanut ateriapalkan ja näkyvyyttä. Oletamme siis että kyse oli kahdesta ateriasta, vaikka meili puhuikin vain yhdestä.
Kieltäydyimme kuitenkin enemmän tai vähemmän kohteliaasti. Ja sen jälkeen kun lehdetkin alkoivat kirjoittaa asiasta ministeriönkään mielestä se ei ollut enää hyvä idea, ja he peruivat ehdotuksensa.
Siksi tänään damage controlia on pistetty tekemään ministeriön kansliapäällikkö, jonka mukaan asia oli ”väärinkäsitys”, talon sisällä oli ”tietokatkos” ja ”sähköposti ehti valitettavasti lähteä, ennen kuin asia ehdittiin korjata”.
Tämä ei sinänsä kuulosta ollenkaan siltä ministeriön erityisasiantuntijalta jonka kanssa meilailimme eilen, ja joka puolusteli tarjousta sillä että asioilla on ”puolensa ja puolensa” ja että tämän kaltaiset tapahtumat ”perustuvat asiantuntijoiden vapaaehtoiseen haluun”.
Mutta ei se mitään! Se nyt kai sitten on sitä tietokatkosta. Mutta me täällä Kasper Diem -blogissa näemme joka tapauksessa asiassa valtion puolelta nyt tässä isomman linjanvedon.
Siksi me täällä Kasper Diem -blogissa emme aio tänä vuonna maksaa valtiolle tuloveroa ollenkaan.
Tämä saattaa kuulostaa dramaattiselta, mutta tässä on vain voittajia. Sillä koska haluamme silti luonnollisesti osallistua yhteisiin Suomi-takoisiin korvaamme tietenkin poisjäävät verot mielihyvin näkyvyydellä. Ja ehkä aterialla.
Näin kaikki voittavat – meidän ei tarvitse maksaa veroja, ja Verohallinto saa näkyvyyden avulla paljon uusia veronmaksajia.
Viime aikojen uutisten valossa näyttäisi nimittäin siltä että kaikki eivät ole tienneet veroviraston olemassaolosta. Sen sijaan he ovat saattaneet säilöä rahojaan Neitsytsaarten postilaatikkofirmassa, jolloin niitä on ollut miltei mahdoton verottaa. Mutta siihen on siis tulossa muutos sen jälkeen kun kotimainen verotussysteemi saadaan meidän ansiosta kaikkien tietoon.
Ehkei tämä uusi talous sittenkään ole niin hullua?