Tag Archives: tiede

Tuore tutkimus: Kasvit toivoisivat itse asiassa että olisit välillä hiljaa

Usein kuulee sanottavan että menestysekkään puutarhanhoidon salaisuus on se että kasveille puhuu samalla kun niitä hoitaa. Tieteellistä selitystä tälle ei tähän asti ole löytynyt – mutta moni puutarhuri sanoo silti tulosten puhuvan puolestaan.

Nykytutkimus näyttäisi kuitenkin nyt kumoavan tämän vanhan uskomuksen. Botaanikko Saaresmaan Jukka vahvistaa tiedon.

”Se että kukille puhuminen olisi kasvun kannalta merkityksellistä tuntuisi todellakin olevan mitä suurimmissa määrin urbaani myytti. Kyllä – puhuessa erittyy hiilidioksidia josta on kasveille hyötyä. Mutta määrät ovat loppujen lopuksi niin pieniä ettei siitä ole käytännön hyötyä.”

Saaresmaa sanoo päinvastoin että uudet tutkimukset osoittavat hämmentävästi täysin päinvastaista suuntausta.

”Niin. Vaikuttaisi todellakin siltä että suurin osa kasveista toivoisivat itse asiassa että vain kastelit ne ja olisit sen jälkeen hiljaa. Moni tutkimani kasvi indikoi jo vuosia sitten kyllästyneensä tyhjänpäiväiseen lätinään.”

Botaanikko Saaresmaa sanoo ymmärtävänsä että tämä saattaa olla vaikea pala nieltäväksi monelle kotipuutarhurille.

”Tätä ei tietenkään pidä ymmärtää väärin. Monen kasvin mielestä kohtelias small talk on ihan ookoo. Mutta valtaosa lajeista vierastavat sitä että joka ikinen pieni päivän aikana tapahtunut tapahtuma käydään läpi juurta jaksain. Kasveillakin on rajallinen kärsivällisyys.”

Tutkijoiden mukaan kasvit kestävät kyllä puhetta normaaleina annoksina, mutta rajansa kaikella.

”Suurin osa lajeista kyllä ymmärtävät että pomosi on taas ollut ikävä, mutta alkavat ajan myötä kuihtua jos saavat kuulla siitä liikaa. Puutarhanhoidossa veden ja kasviravinteen pitäisi olla pääasiassa. Ei selittely siitä että kollegasi sai palkankorotuksen vaikket sinä saanut.”

Vaikka kyseessä onkin mullistava tieteellinen läpimurto, Saaresmaa itse on jo siirtynyt seuraavan tutkimuksen pariin, joka keskittyy koirien käyttäytymiseen.

”On todella jännittävää huomata korrelaatio näiden kahden tutkimuksen välillä, sikäli että nyt vaikuttaisi myös siltä ettei myöskään koirasi välittäisi yhtään kuulla mitä työkaverisi teki.”

Tutkija Saaresmaa sen sijaan ei vaikuta yllättyneeltä.

”Ja tiedäthän sen minioksennuksen jonka koirasi teki matolle? Sen laukaisi se kun kutsuit itseäsi koiran äidiksi tai isäksi.”

Tagged , , ,

Kasperin ja Mikon podcast Tiedekulmassa: ”Mikkomaisuus on mielentila”

Hyviä uutisia – viikon jakso Kasperin ja Mikon podcastia on jälleen ulkona. Tällä viikolla poddaus tapahtuu Helsingin Tiedekulmassa, ja jakso on ehkä paras tähän asti. Kuuntele vaikka tästä:

Mistä jaksossa puhuttiin tällä viikolla? Ainakin mikkomaisuudesta, ja siitä miten jotkut yritykset näkevät sen mielentilana. Kasper yrittääkin selvittää tätä mielentilaan lukemalla Vesa Karvisen ”Naura niin jaksat” -opasta.

Tämän lisäksi käydään läpi kaupunkien markkinoinnissa käytettyjä musiikkikappaleita. Sekä juodaan tietenkin viikon juoma. Se oli tällä viikolla virolainen retro-limppariValge klaar”, joka on ilmeisesti luotu vuoden 1976 reseptin pohjalta. Se sai pisteet 4/5.

Kaikenkaikkiaan siis huippujakso, ja on sanottava että on suoranainen onni että maallamme on näinkin hyvä podcast. Kiitos kun kuuntelet.

Kasperin ja Mikon podcast on Suomen suosituin podcast, joka ilmestyy joka torstai.

Tagged , , ,

Tutkimus: Suomalaiset sanovat olevansa saunakansaa, mutteivat loppujen lopuksi kestä edes neljääkymmentä astetta asunnossaan

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meneillään oleva lämpöaalto puhuttaa. Pitkään jatkuneet, melkein kolmenkymmenen asteen helteet saattavat olla kohtalokkaita oraville ja siileille, mutta paahteen jatkuessa ihmisetkään eivät säästy epämukavuuden tunteelta.

Käyttäytymistieteiden näkökulmasta meneillään oleva lämpöjakso on kuitenkin poikkeuksellisen mielenkiintoinen, koska se paljastaa ihan uusia puolia Suomen kansasta. Varsinkin tutkijaa Saaresmaan Jukkaa Länsi-Suomen yliopistosta kiiinnostaa konflikti ihmisten puheiden ja käyttäytymisen välillä. Saaresmaa hymyilee.

”Tiedäthän miten suomalaiset aina sanovat olevansa saunakansaa? No nythän näyttäisi silä ettei tämä laisinkaan pidä paikkansa.”

Tutkija asettaa etusormensa vastakkain.

”Ristiriita on ilmeinen. Suomalaisethan tykkäävät naureskella ulkomaalaisille jotka istuvat saunassa alalauteilla. Mutta nythän se nähtiin että jos asunnon lämpötila nousee yli neljänkymmenen asteen, niin silloin ollaankin heti vaatimassa kansallista hätätilaa kun tuulettimet ovat loppu kaupasta.”

Saaresmaan Jukka pitää ilmiötä ymmärrettävänä, mutta olisi silti samantien silti valmis puhkaisemaan reiän toiseenkin myyttiin.

”On ihan luonnollista että pitkä lämpöjakso uuvuttaa, eikä sitä tarvitse hävetä. Sitäpaitsi pianhan tulee jo talvi ja kylmyys, joten ei tämä ikuisesti jatku.”

Tutkija näyttää kuitenkin vakavalta.

”Mutta siitä puheenollen ei tämä suomalaisten myyttinen kylmänsietokykykään kestä lähempää tarkastelua. Senhän näkee jo siitä että kun ulkomaalaiset tulevat tänne lomalle niin ne tassuttelevat ohueissa vaatteissaan ympäri Rautatietoria, siinä vaiheessa kun suomalainen on jo vetänyt untuvatakkinsa hupun tiukasti pään ympärille. Näyttäisi siis pahasti siltä etteivät suomalaiset myöskään loppujen lopuksi kestä kylmyyttä niin hyvin kuin ollaan luultu”.

Tagged , , ,