Tag Archives: Sote-uudistus

Kasperi Care palkkaa mediahuomion seurauksena toisen työntekijän

TIEDOTE
HETI VAPAA JULKAISTAVAKSI

Kasper Diem -konserniin kuuluva Kasperi Care -vanhustenkoti palkkaa tänä vuonna jo järjestyksessä toisen hoitajan. Aikaisemmin 24 senioria hoidettiin yhden hoitajan voimin, mutta nyt kapasiteetti siis kaksinkertaistuu.

Toimenpide on kuitenkin vain alkua Kasperi Caren uudistuneessa hoitosuunnitelmassa, jonka puitteissa asiakkaat tullaan tästä lähtien esimerkiksi syöttämään säännöllisesti. Maaliskuun 2019 alusta seniroit myös huuhdellaan viikottain korkeapaineletkulla.

Kasperi Caren Etelä-Suomen toimintojen johtaja Saaresmaan Jukka on tyytyväinen parannuksiin.

”Tämä on taas osoitus siitä miten Kasperi Care on sitoutunut holistiseen, eli kokonaisvaltaisen hoidon tarjoamiseen. Kirjoita siihen että vanhukset ovat tästä lähtien tosi tyytyväisiä. Makuuhaavatkin tullaan laastaroimaan.”

Onko negatiivinen julkisuus vaikuttanut päätökseenne parantaa senioreiden oloja?

”Haasteellinen julkisuuskuva on kieltämättä vaikuttanut osiin päätöksistä. Esimerkiksi siihen että asiakkaat huljutellaan letkulla. Näyttävät heti paremmilta lehtikuvissa. Mutta julkisuus ei tosin vielä ole vaikuttanut niin paljon että asentaisimme tiloihimme oikeat suihkut.”

Saaresmaa hymyilee.

”Se vaatisi jo kansainvälisen uutiskynnyksen ylittämistä.”

Kasperi Care on myös ilmoittanut palkkaavansa hoitokoti Kääkänpesään toisen hoitajan. Eikö ollut jo aikakin?

”Sinä sanot uusi hoitaja, me taas puhumme mieluummin siitä miten hoitokoti Kääkänpesän henkilöstöresursseja on noustettu 200%. Aika hyvä, vai mitä?”

Tai sitten voisi vain sanoa että olette palkanneet toisen henkilön?

”Haluaisin nähdä sen julkisin varoin ylläpidetyn vanhainkodin joka pystyy samaan. Kaksi-hiton-sataa prosenttia.”

Kasperi Caren osake on palkkaamisuutisen seurauksena romahtanut, ja konserni on samalla antanut tulosvaroituksen.

Tagged , , , ,

Arvostelussa Sote-tietovisa

Sote-uudistus. Sanapari jonka näkee usein, mutta mitä se tarkoittaa? Onneksi asiaa ei tarvitse enää arvailla, koska Valtioneuvosto on tehnyt kansalaisille tietovisan jonka ilmeisesti pitäisi selventää asiaa. Me täällä Kasper Diem -blogissa tietenkin osallistuimme.

maakuntaguru1

Visailun aloituskuvaksi on lystikkäästi valittu ”nörtti” joka vastailee kysymyksiin takaviistossa. Tietääkö tämä herra paljon maakunnista? Luultavasti ei, koska Valtioneuvosto on näköjään ostanut kuvan kansainvälisestä kuvapankista. Nörttiä olisi myös ollut tarjolla muissa asennoissa:

samemodel

Ehkä alarivin vasemmanpuolimmainen kuva olisi myös ollut sopiva?

No mutta entäs itse tietovisa? Se selvästi ei ole tehty ”tietokulma edellä”. Päinvastoin se tuntuisi lähtevän oletuksesta että testiä tekevä kansalainen on hieman tyhmä. Siksi kysymykset sisältävät välillä VERSAALEJA, ja vastausvaihtoehdotkin ovat ikäänkuin kirjoitettu pienelle lapselle. Seksikäs miesmalli täydentää tätä kokemusta.

Maakuntavaalit

Söpöä. Entäs miten lapin maakuntakukka liittyy Sote-uudistukseen? Se jää epäselväksi – mutta Valtioneuvostossa on varmasti ajateltu että testiä tekevä ”jäbä Kalevalan maakunnasta” ei varmastikaan huomaa mitään kunhan viereen laitetaan Suomen lippu heilumaan.

kullero

Mitä pidemmälle tietovisaa etenee, sitä holhoavammaksi asenne muuttuu. Mutta on ymmärrettävää ettei tekstintuottamiseen välttämättä ole jäänyt resursseja sen jälkeen kun budjetista suurin osa on mennyt siihen että kuvapankista on ostettu niin paljon kuvia Ricky Martinin näköisistä miehistä.

Mikaonkunta

Outoa on muuten että visailu puhuu kokoajan Sote-uudistuksesta niin kuin se faktisesti olisi päätetty toteuttaa, vaikka asiasta ei vielä ole päätöstä? No, mutta vaikka tietovisa ei siis erityisemmin vakuuta, lopussa se ikäänkuin ryhdistäytyy. Koska viimeisessä kysymyksessä annetaan ”tyhmälle kansalaiselle” sentään mahdollisuus vaikuttaa siihen mikä terveyskeskukseen uusi nimi voisi olla. Annetut vaihtodehdot ovat taas kirjoitettu ”yksinkertaisille kansalaisille”, mutta hei, suomenlippu.

Veilayksijuttu

Meillä täällä Kasper Diem -blogissa olisi tietenkin valmiina nyt jo ihan täydellinen nimi uusille terveyskeskuksille. Siis jos Sote-uudistus toteutuu.

Terveystaloexpress

Eiköhän se käytännössä ole tämä.

Kiitos kuitenkin Valtioneuvostolle Lapin maakuntakukan esittelystä, ja mahdollisuudesta katsoa kun Ricky Martin -lookalike kastelee itseään vesipullolla!

Tagged , ,

Sotesta taas uutta tietoa: Kapitaatiokorvauksen lisäksi suunnitteilla myös kertaluontoinen dekapitaatiokorvaus

SOTE

Tällä viikolla myyttisestä sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksesta on tihkunut taas uutta tietoa. Uusimpien tietojen mukaanhan jokainen suomalainen pisteytettäisiin sen mukaan, miten paljon hän rasittaa terveydenhuoltoa. Kiireisimmät ovat jo ehtineet verrata tätä systeemi Kiinan rakenteilla olevaan ”sosiaalisen krediitin järjestelmään”, ja Black Mirror -sarjan dystopioihin.

Kasper Diem -blogin mukaan tämä niin sanottu kapitaatiokorvaus olisi kuitenkin vain ensimmäinen vaihe sote-uudistuksessa. Toisessa vaiheessa kun otettaisiin käyttöön paljon huolestuttavamman kuuloinen, kertaluontoinen dekapitaatiokorvaus.

Soteuudistuksen suunnittelijaryhmässä vaikuttava Saaresmaan Jukka uskoo että kakkosvaiheen korvaus järkevöittäisi ennenkaikkea uudistuksen kustannusrakennetta.

”Olemme tätä uudistusta tehdessä havainneet että jotkut kansalaiset tulevat loppujen lopuksi vain liian kalliiksi yhteiskunnalle. Kapitaatiokorvaus kunniaan, mutta on siinäkin joku yläraja oltava.”

Siksi oli juuri Saaresmaan ehdotus tuoda järjestelmän piiriin uusi dekapitaatiokorvaus, joka maksettaisiin potilaalle itselleen jos hän suostuu dekapitaatioon.

”Dekapitaatio on nopea ja kustannustehokas keino hillitä että sotemaksut kasvavat hallitsemattomasti. Muuten käy helposti niin että asiakas jää systeemin kulueräksi, ja se on tuskin asiakkaan omankaan tahdon mukaista.”

Saaresmaa kertoo ennenkaikkea olevansa isänmaan asialla.

”Tämä on ennen kaikkea Suomen etu, ja on otettava huomioon että tämä on kuitenkin suhteellisen kivuton tapa leikata menoja. Tai liittyy siihen ihan vähän kipua, mutta nopeasti se on ohi.”

 

Tagged , , , , ,