Tietoa mainostajalle ›

Tag Archives: perustutkimus

Kasper Diem tutkii

Tiedätkö miten tämä ”maa makaa”? Emme mekään täällä Kasper Diem -blogissa. Mutta se on mahdollista ottaa selville – ja juuri siksi olemme viime aikoina toteuttaneet muutaman tärkeän yleisöäänestyksen Twitterin kautta.

Tiedämmekö tämän jälkeen miten ”maa makaa”? Ei. Mutta tulokset puhuvat silti jollain tavalla puolestaan.

LInnanmaki

Linnanmäen uutuuslaitteet
Mitä tulee Linnanmäen uutuuslaitteisiin yleisöäänestyksen äänet jakaantuivat melko tasan, mutta silti niin että tämän vuoden uutuuslaite Mega-infarkti voitti hyvällä marginaalilla. Tosin jos vanha Linnanmäen kestosuosikki Muilutus olisi ollut mukana tässä kyselyssä se olisi tietenkin voittanut mennen tullen.

KumpiOnPahempi

Hallitus
Politiikka ja varsinkin Suomen hallitus on nykyään suositumpi puheenaihe kun aikoihin. Silti olemme yllättyneitä täällä Kasper Diem -blogissa ettei nykyään perustulakiin kirjoitettu fistbump saanut tämän enempää ääniä.

MikaOnInhottavinta

Epämiellyttävät asiat
Joskus kyselytulokset pääsevät todellakin yllättämään. Vai miten on mahdollista ettei pullonpalautusautomaatin reikä saanut tämän enempää ääniä? Se on kuitenkin niin kuin työntäisi kätensä luonnon omaan viemäriin.

ETlehti

Elämäntieto
Joskus on hyvä myös kysyä ihan ns. perustavia kysymyksiä. Tälle kysymyksellä ei sinänsä ole olemassa oikeaa vastausta, mutta kun nyt mietimme asiaa tarkemmin se voisi kyllä olla ”Elämä takana”.

Raakaruoat

Ruoka
Lopuksi, väitetään että makuasioista ei voi kiistellä, mutta nykyään sille ei tietenkään edes ole tarvetta kun on  käytettävissä niinkin luotettavaa tutkimustietoa kun meillä täällä Kasper Diem -blogissa.

Yllättikö mikään tuloksista? Silloin täytyy muistaa että kaikki tämäntapaiset mielipidetutkimukset ovat ehdottoman paikkansapitäviä. Onhan niille kansan tuki.

Tagged , , , ,

Tutkimus: Erityisherkkyyden lisäksi myös erityismulkkuus lisääntynyt yhteiskunnassamme

Tutkimus

Viime aikoina on puhuttu paljon erityisherkkyydestä. Tämä synnynäinen ominaisuus tarkoittaa että ihminen reagoi tavallista herkemmin ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin, ja siitä voi olla ihmisestä riippuen joko hyötyä tai haittaa. Ilmiönä erityisherkkyyttä pidetään melko uutena, ja siitä onkin alettua puhua vasta vuosien 2013–2014 aikana.

Paljon vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt toinen yhteiskunnassamme vastikään pinnalle noussut piirre, nimittäin erityismulkkuus.

Bo Hager Länsi-Suomen yliopistosta on alan johtavia tutkijoita maassamme.

”Empiirinen tutkimusaineisto on jo pidemmän aikaa puhunut sen puolesta että erityismulkkuus olisi lisääntymässä päin yhteiskunnassa. Vasta tästä syksystä lähtien asiaa on kuitenkin alettu tutkimaan määrätietoisesti.”

Tutkija Hager on selvästi innoissaan tutkimusaiheestaan.

”Aikaisemmin pystyimme vain suuntaa-antavasti arvioimaan kuinka paljon erityismulkkuudesta kärsiviä ihmisiä maassamme olisi. Mutta tänä syksynä tuntuu siltä että he olisivat kaikki tulleet ulos koloistaan yhtäaikaa. Tämä on todellinen lahja tutkijalle.”

Erityismulkkuudesta kärsiviä ihmisiä ei kuitenkaan ole ollut erityisen helppo houkutella kliinisiin tutkimuksiin. Bo Hager pudistelee päätään.

”Olisimme tutkimuksissamme pidemmälläkin, mutta näyttäisi siltä että erityismulkkuudesta kärsivät henkilöt eivät olisi kovin yhteistyöhaluisia. Sen lisäksi he saattavat käyttää hyvinkin alatyylistä kieltä. Voitko kuvitella että yksikin potilas käski minun vetää en-sano-minkä päähän kun pyysin häntä tutkimuksiin? Se toisaalta korreloi hyvin tähänastisiin tutkimustuloksiimme erityismulkkuudesta.”

Saaresmaan Jukka on yksi tutkimukseen osallistuvista. Hän on tuloksista silminnähden huojentunut.

”Ihmiset ovat kyllä aina pitäneet minua mulkkuna, mutta tämä erityismulkkuuden esiintulo tulee selkeyttämään elämääni jatkossa. On hienoa ajatella että kun kirjoitin sinne keskustelupalstalle että SPR on terroristijärjestö en ollutkaan mielenvikainen, vaan pelkästään erityismulkku. Tämä on niin helpottavaa.”

Tutkija Hager painottaa ettei ole tutkimuksessaan vielä kovinkaan pitkällä. Joitakin asioita on kuitenkin jo selvillä.

”Mielenkiintoista on että erityismulkkuus ei näyttäisi korreloivan kovinkaan paljon yhteiskuntaluokkien kanssa, vaan erityismulkkuja näyttäisi löytyvän kaikista yhteiskunnan kerroksista. On tietenkin liian aikaista vielä vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta mielenkiintoista on kuitenkin se että erityismulkkuus näyttäisi olevan jonkin verran tavallisempaa finanssialalla.”

Bo Hager kohottaa kulmakarvojaan.

”Uutta tässä ajassa näyttäisi nyt kuitenkin olevan se että tietyt erityismulkkuudesta kärsivät henkilöt eivät enää häpeile tilaansa, vaan näyttäisivät jopa ylpeilevän sillä. Ovatpa jotkut heistä jopa ryhmittäytyneet ja perustaneet poliittisia puolueita. Tämä on täysin uusi erityismulkkuuden suuntaus mihin en ole törmännyt aiemmin tiedeurallani.”

Tutkija Hager katsoo tiukasti silmiin.

”Erityismulkkuus ei kuitenkaan päinvastoin kuin erityisherkkyys näyttäisi olevan synnynäinen ominaisuus. Sikäli tutkimuksemme osoittavat että siitä olisi myös mahdollista oppia halutessaan pois. Mutta siihen tarvitaan tahtoa. Tahtoa jota nyt totta puhuen en tutkimissani erityismulkuissa henkilöissä havaitse .”

Tagged , , , ,