Tag Archives: mökkeily

Ehdotuksia mökkikokemuksen parantamiseksi

Bajamaja

Ei kai keneltäkään ole mennyt ohi että vuoden graafikko 2013, Kasper Strömman vieraili aikaisemmin tällä viikolla Yle Femin Efter Nio -ohjelmassa? Silloin tämä ohjelma kannattaa katsoa heti, koska kyseessä on erityisen merkittävä mm. mökkeilyn harmoniaa käsittelevä jakso.

Efter

Mökkeilyä kun voisi aidosti parantaa niin monilla erilaisilla konsteilla. Sillä vaikkakin juontajat Mårten ja Sonja olivat pirun vastahakoisia näille parannusehdotuksille, niin te ja me täällä Kasper Diem -blogissa tiedämme että nämä parannukset tekisivät järkeä.

ryysyt

Miksi on esimerkiksi pakko aina pukeutua kuin koditon heti kun kaupunki jää taakse? Mikäänhän ei ole tänä päivänä halvempaa kuin vaatteet. Siksi mökilläkään ei ole mikään tarve pukeutua siihen vintillä talvehtineeseen 1980-luvun Club A by Torstai-toppatakkiin tai hiirennakertamaan Ellos-paituliin.

Liuku

Jos pitää antaa vain yksi esimerkki: liukuovet mökillä. Mitä enemmän sitä miettii, sitä järjettömämpää on ettei ne vielä ole käytössä tuhansilla ja taas tuhansilla kesämökeillämme ympäri maan. Hyttyset eivät ikinä ole pysyneet loitommalla tai lämpö tallemmassa.

Katso jakso täältä. Tulet kiittämään meitä myöhemmin.

Tagged , , , ,

Uusi TV-sarja alkaa

KasperSolglasogon

Ensi viikolla alkaa uusi arkkitehtuurisarja Stugor Yle Fem -kanavalla. Kyseessä on sarja joka esittelee erikoista mökkiarkkitehtuuria, ja sen juontaa Kasper Diem -blogin lukijoillekin tuttu vuoden graafikko 2013 Kasper Strömman.

Kujanen520

Kymmenosaisessa sarjassa tutustutaan joka sunnuntai kolmeen eri kohteeseen. Näitä ovat muun muassa betoninen mökki Ahvenanmaalla, 1970-luvun teräsrunkoinen mökki sekä lihasvoimin rakennettu hirsimökki. Unohtamatta tietenkään Alvar Aallon Muuratsalon koetaloa, Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän Klovharua sekä arkkitehti Lars Sonckin Lasses Villaa.

Halonen520

Sarja suhtautuu kuitenkin mökkeilyn konseptiin rennosti, ja niinpä esimerkiksi veden päällä -jaksossa tavataan perhe joka viettää kesänsä piskuisessa kansanveneessä, yli sata venettä suunnitellut Hans Groop, sekä Jorma Ponkala joka aikoo toteuttaa maailmanympärysmatkan itse polyuretaanivaahdosta rakentamallaan kaksikerroksisella, futuristisella Shalom-veneellä.

Solifer1_520

Sarjaa on kuvattu kahden kesän aikana, ja lähestyy mökkeilyn konseptia eri teemojen kautta, niinkuin ekologia, perintö tai luksus. Vuoden graafikon omaa sydäntä lähinnä on kenties 1970-luvun modulirakentaminen – mutta jokainen kohde on tietenkin television juhlaa.

Havsvidden520

Stugor-sarjan ensimmäinen jakso lähetetään Yle Fem -kanavalla sunnuntaina 3.4. kello 18.30. Iloisia katseluhetkiä!

Tagged , , , , , ,

Kolme huomiota kirjamessuilta

Kirjamessut1

Joskus me täällä Kasper Diem -blogissa käymme Helsingin kirjamessuilla. Tässä tämän vuoden kolme tärkeintä havainnointia.

Wii

1. Tietokonepelien tulevaisuus
Kirjamessuilla on luonnollisesti muutakin kun kirjoja. Tässä Nintendo Wii U – laitteessa  on 8 Gb Flash-muisti, langaton internet, neljä USB 2.0 -liitintä, SDHC-muistikorttituki ja IBM Power -pohjainen moniytiminen suoritin.

Mitä tällä väkivaahvalla supertietokoneella sitten pelattiin? Tietenkin vuonna 1985 lanseerattua Super Mario Brosia. Sinäkin voit pelata sitä täällä.

Kummeli

2. Kummelin tulevaisuus
Kummeli on näköjään jossain vaiheessa muuttunut Alivaltiosihteeriksi, ainakin pressikuvasta päätellen. Eethä lälly kyllä lähtee.

Mokkikirja1

3. Kirjan tulevaisuus
Messujen kaikkein mielenkiintoisin yksittäinen kohde oli kuitenkin tänä vuonna tämä taianomainen ”mökkikirja”. Mitä kirja piti sisällään?

Mokkikirja2

No ei tietenkään mitään. Se oli tyhjä kahdeksan euron hintainen vihko johon oli painettu laituri kanteen. Ja tämä on tietenkin osoitus siitä että on mahdollista mennä vielä yhden askeleen pidemmälle nyt niin suosituista ”aikuisten värityskirjoista”

Kirjan tulevaisuus nähty!

Tagged , , ,