Uusi TV-sarja alkaa

KasperSolglasogon

Ensi viikolla alkaa uusi arkkitehtuurisarja Stugor Yle Fem -kanavalla. Kyseessä on sarja joka esittelee erikoista mökkiarkkitehtuuria, ja sen juontaa Kasper Diem -blogin lukijoillekin tuttu vuoden graafikko 2013 Kasper Strömman.

Kujanen520

Kymmenosaisessa sarjassa tutustutaan joka sunnuntai kolmeen eri kohteeseen. Näitä ovat muun muassa betoninen mökki Ahvenanmaalla, 1970-luvun teräsrunkoinen mökki sekä lihasvoimin rakennettu hirsimökki. Unohtamatta tietenkään Alvar Aallon Muuratsalon koetaloa, Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän Klovharua sekä arkkitehti Lars Sonckin Lasses Villaa.

Halonen520

Sarja suhtautuu kuitenkin mökkeilyn konseptiin rennosti, ja niinpä esimerkiksi veden päällä -jaksossa tavataan perhe joka viettää kesänsä piskuisessa kansanveneessä, yli sata venettä suunnitellut Hans Groop, sekä Jorma Ponkala joka aikoo toteuttaa maailmanympärysmatkan itse polyuretaanivaahdosta rakentamallaan kaksikerroksisella, futuristisella Shalom-veneellä.

Solifer1_520

Sarjaa on kuvattu kahden kesän aikana, ja lähestyy mökkeilyn konseptia eri teemojen kautta, niinkuin ekologia, perintö tai luksus. Vuoden graafikon omaa sydäntä lähinnä on kenties 1970-luvun modulirakentaminen – mutta jokainen kohde on tietenkin television juhlaa.

Havsvidden520

Stugor-sarjan ensimmäinen jakso lähetetään Yle Fem -kanavalla sunnuntaina 3.4. kello 18.30. Iloisia katseluhetkiä!


0 Shares
Tagged , , , , , ,