Tag Archives: jalkineet

Kasper Diem: Suomen hävittäjähankinnat jäihin: ”Määrärahat käytetäänkin kenkiin”

Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan Suomen jo monta vuotta valmistelemat hävittäjähankinnat ollaan panemassa jäihin.

Kasper Diem -blogin Karjalan lennostosta tavoittaman nimettömän lähteen mukaan Suomen puolustuksen ongelmana ei tällä hetkellä nimittäin niinkään ole se että kyky laukaista ohjuksia ilmassa puuttuisi, vaan ennen kaikkea liiaan liukkaat vaelluskengät.

Puolustusvoimien syväkurkku vahvistaa huhun.

”Pitää paikkansa. Voin vahvistaa että meillä on ollut lennoston sisällä viime vuosina kaatumisia. Kaatumisia jotka olisi voitu välttää kenkien eri kumiseoksella.”

Jalkinevalmistajat ympäri maailman ovatkin jo Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan valmistelemassa tarjouksiaan jättihankinnasta.

Varsinkin maamme uuden eduskunnan kerrotaan olevan hävittäjähankinnan lykkäämisestä erityisen helpottonut, koska  hävittäjälentokoneet maksavat miljardeja ja kuluttavat käytössä tuhansia litroja polttoainetta tunnissa.

Uusien vaelluskenkien hinta taas lasketaan tuhansissa euroissa, eivätkä ne tarvitse kuin uudet nauhat muutaman vuoden välein.

Maanpuolustusasiantuntijan mukaan uusi jalkinesatsaus on erittäin tervetullut, ja on mahdollista että jos Suomen armeijalla olisi aiemmin ollut vähemmän liukkaat kengät, monet sodat olisivat voineet päättyä eri tavalla.

Tagged , , , ,